lauantai 1. tammikuuta 2011

New beginning

Uuteen vuoteen täysin liittymättä ajattelin aloittaa jälleen uuden yrityksen kohti terveellisempää elämää. Ja uuteen vuoteen sitten liittyen, hyvää uutta vuotta! Paino huitelee tällä hetkellä varmaanki jossakin reilussa 80 kilossa, saatanpa se huomenna jopa tarkistaa. Nyt ollaan joka tapauksessa ihan huippulukemissa, mutta otetaanpa suunta jälleen alaspäin! Strategiaa ei vielä ole, mutta katsotaan kuinka tämä homma lähtenee etenemään ja mietitään sitten matkalla kuinka alan syödä. Liikuntaa olisi joka tapauksessa tarkoitus lisätä. Lähden lisäämään liikuntamääriä maltillisesti, jottei penikat tule samantein kipeäksi ja jottei into hiivu heti alkuunsa. Syömiseen tulee vaikuttamaan paljon tämä opiskelijan köyhyys. Oikeasti olen nyt vasta huomannu että opiskelijana saa todella kituuttaa! Ei minulla ole varaa terveelliseen ruokaan, etenkään kalaan tai hyvään lihaan. Myös kasvikset ovat kalliita. Porkkanat ovat tosin melko halpoja, muttei niitäkään päivästä toiseen voi syödä. Voi miksen laihduttanut jo porukoilla asuessani! Tai paremminkin, miksen onnistunut jo silloin yrittäessani laihduttaa, sillä yrityksiä kyllä oli.

Mutta takaisin liikuntaan. Olen suunnitellut nyt alustavasti alkavani taas käydä yliopiston tarjoamilla tunneilla. Kevään ohjelmaa ei ole vielä tullut, mutta eiköhän kerran viikkoon ainakin pumpissa tule käytyä. Lisäksi haluaisin päästä kerran viikkoon coreen (keskivartaloon keskittyvä tunti). Ja täytyy nyt katsoa mitä muuta keväälle laitetaan ennenkuin voin tehdä suurempia päätöksiä. Ja kaksikin lihaskuntoa viikkoon olisi jo hyvin! Lisäksi tulen kävelemään joka päivä koirani kanssa. Päivän pitkä lenkki on nykyään ollut n. 1-4 tuntia. Esimerkiksi tänään käytiin tekemässä 2,5h lenkki, josta 1,5h oli umpihangessa puskemista, mikä teki lenkistä normaalia raskaamman. Koiran kanssa lenkkeily tulee viemään aikaa muulta urheilulta, mutta koiran hyvinvointihan siinä on kyseessä. Ja ehdottomasti tuo lenkkeily on hyväksi itsellenikin. Ehkä voisin silti alkaa varioida vähän enemmän - välillä juoksulenkkiä ja mäkivetoja, kun kunto sen sallii. Lisäksi olisi hyvä saada johonkin väliin viikkoa jotakin joukkuepeliä. Sählyä ja koripalloa luultavimmin. Onneksi yliopistolla pääsee helposti näitäkin harrastamaan, täytyy vain saada aikaiseksi mennä.

Tällä kerralla(kin) pitäisi alkaa huolehtia myös kehonhuollosta ja erityisesti notkeudesta. Olen vähintäänkin yhtä notkea kuin rautakanki ja asialle olisi tehtävä jotain. Yliopiston venyttelytunnit ja oma venyttely pitää siis myös aloittaa.

Mutta katsotaanpa kuinka tämä lähtee käyntiin ja ihmetellään kuinka jatketaan! Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita. :)

perjantai 6. elokuuta 2010

2.8. 65.5kg



On sekin jo jotain, onhan se ainakin alaspäin.


*muokkaus*

Tuo paino on virheellinen, sen pitäisi olla 75.5kg

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Ei helvetti, pitäis todellakin laihduttaa! Kehtaa todellakaan mennä tän näkösenä uuteen opiskelupaikkaan.. Paino menee jossain 77-82kg välillä, en uskalla ees tarkistaa. :(

perjantai 16. huhtikuuta 2010

yo-mekko

Täällä taas.

Aloitanpa ihan suoraan, ilman kummempia löpinöitä. Uuden työpaikan ja pienen työpaikkajännityksen avustamana painoin tässä pari viikkoa sitten jopa 72 kiloa! <3 Sittenpä taas iskikin ahmimiskausi ja se oli menoa sitten. Lisäksi olen sairastanut mahataudin, josta olen oikeastaan vasta tänään parantunut. Ja tänään paino näyttää 74.2kg, mikä on oikein hyvin ottaen huomioon syömiseni.

Paniikki alkaa kuitenkin iskeä, enää reilu 1,5 kuukautta yo-juhliin! Ei näillä läskeillä juhlita.. Eniten yo-juhlassa minua haittaavat serkkuni perheineen, jotka arvostelevat kaikkea; ulkonäköäni, todistustani ja koko elämääni. Minua hieman vanhempi serkkuni kun taas on sitten niin täydellinen, opiskelee lääkiksessä ja on aloittanut terveellisemmän elämän ja laihtunut. Erityisesti hän rasittaa minua! Hemmetin teennäinen lehmä. En joka tapauksessa kestä olla häntä läskimpi juhlissani, joten nyt on alettava kiiresti tekemään korjausliikettä.

Yo-mekkossa on se hyvä puoli, että se on armollinen jaloille, jotka ovat heikoin kohta itsessäni. Mekko peittää jalat (erityisesti reidet) tehokkaasti, älyttömän toimiva olisikin pallomekko! Mutta vyötäröä on nyt pienennettävä, samoin läskejä käsivarsia. Jalatkin on hyvä huomioida, mutta nyt kun aikaa on vain 7 viikkoa, olisi ehkä parempi keskittyä keskivartaloon ja käsiin. Mutta ei niitä jalkoja unohtaakaan kannata.

Tavoitteeni on laihduttaa nyt nopeasti, joten nyt sitten syödään vähemmän, eikä sorruta vaikka kuinka nälättäisi. Tarkoitus olisi laihtua ensimmäisen viikon aikana 2 kiloa ja sen jälkeen 1kg/vko. Eli yo-juhlissa painaisin 66 kiloa! Vau, se olisikin todella hyvä paino! Tuossa painossa käsivarteni ja vyötäröni ovat varmasti hoikkia. Ja koska aijon panostaa voimakkaasti lihaskuntoon, toivon vyörätön ja käsivarsien olevan hoikempia myös kiinteytymisen ansioista. Voisin oikeastaan huomenna ottaa itsestäni mitat ja seurata niidenkin avulla kehitystä. Aijon myös kiinnittää huomiota myös ihonhoitoon. Ties vaikka innostuisin kokeilemaan suihkurusketusta juhlia varten! Menen myös kasvohoitoon ihonpuhdistukseen muutaman viikon päästä, kunhan ihoni ensin rauhoittuu typerästä ahmimiskaudesta ja ihonhoitamattomuudesta.

Tutkailen nyt sitten läpi erilaisia kuntoilulehtiä ja omia kuntopiiriohjelmiani ja teen itselleni lihaskunto-ohjelman, jota alan tekemään vähintään 3 krt/vko. Lisäksi viikkoon tulee yksi pitkä lenkki esimerkiksi pyöräillen tai rullaluistellen. Vielä en tämän tarkemmin osaa sanoa urheiluista. Syömiset pyrin pitämään n. 1000kcal/pvä. Mikäli olo alkaa tuntua liian vaikealta saatan nostaa kalorit 1500 päivässä, mutta sekin riippuen laihtumistahdista.

Olisi myös kiva saada kommentteja ja tsemppausta tähän yritykseeni liittyen. :)

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Uskaltakaa levätä!

En muistanutkaan kuinka hyvää jo yksi lepopäivä tekee! Neljän päivän monttu kuitattiin täysin yhden päivän levolla ja tiistaina meno lenkillä oli loistavaa! Juoksin 30min ja tein päälle 40min kuntopiirin. Harmi vain etten ehtinyt venytellä, tänään kyllä huomaa mitä on jäänyt tekemättä! Mutta toisaalta, tiedänpähän ainakin että tuli tehtyä jotain, lihakset ovat aivan hellänä. Yksi lepopäivä nosti motivaatiota valtavasti, suosittelen oikeasti tätä kaikille, uskaltakaa levätä!

Eilen tuli kuntoplus-lehti, jonka luin kannesta kanteen. Juttuja oli paljon ja useat niistä olivat erittäin mielenkiintoisia. Esimerkiksi juttu levistä oli hyvä ja kävinkin heti ostamassa noria. Eilen kokeilin iltapalana salaatissa nori-levää ja hyvältä maistui! Mieheni ja äitinikin kokeilivat ja inhosivat täysin. Norissa oli hieman kalainen maku, joten jos kala kuuluu inhokkeihisi, jättäisin ehkä norinkin kokeilematta. Olen nyt syönyt noria sushissa ja ripottelemalla sitä salaattiin. Kaipaisin kovasti lisää vinkkejä mihin kaikkeen levää voisi laittaa! Aijon kokeillä myös muita leviä, mutta prismassa ei ollut tarjolla kuin noria. Täytynee kierrellä luontaistuotekauppoja ja jotakin aasialaisia kauppoja.


Kävin eilen myös Halpahallissa. Ennen olen kiertänyt paikan kaukaa, mutta nyt heräsin kyllä ihanaan todellisuuteen. Halpahalli on loistava kauppa, josta saa monia (merkki)tuotteita huomattavasti halvemmalla kuin muualta! Olen alkanut jo hiljalleen keräilemään astioita uuteen kotiin ja halpahallista niitä vasta löytyikin! Kuvan keittolautaset olivat 60 senttiä kappale! Ei liian
kalliita! Lisäksi ostin kahdeksan kupin sarjan kahvikuppeja aluslautasineen, 2,35€! Nekin ovat ihanan vaaleanpunaisia (ja mies tykkää :P). Tänään olen menossa luultavasti uudestaan miehen kanssa tuonne halpahalliin, koska näin siellä aivan ihania ruokalautasia! Haluan kuitenkin miehen mielipiteen, en viitsi ostaa lautasia, joista hän ei pidä. Aijomme alkaa kerätä myös Arabian Nero sarjaa, pidän neliön muotoisista lautasista, ne ovat niin erilaisia.

Rakastan ajatusta uuden ja oman kodin suunnittelusta ja olenkin jo päättänyt kaupungin johon muutan ja sieltä tarkemmin myös alueet mille haluan. Mutta voisin kertoa siitä enemmän toisessa postauksessa, nyt alkaa olla aika lähteä lenkille. Tänään edessä 10min täysiä menoa verryttelyineen. Tämä lenkki liittyy puolimaraton-projektiin, jonka aloitan, muistuttakaa että kerron siitä lisää, jollen itse muista.

maanantai 8. helmikuuta 2010

Lepopäivä

Viime torstaista lähtien liikunta on ollut tahmeaa. Kaikki perusjutut, kuten koitan kanssa kävely sujuvat hyvin, mutta esimerkiksi tanssitunti, hiihto ja kuntopiiri olivat niin vaikeita ja väsyneitä. Ja koska olen päättänyt alkaa kuunnella kroppaani tuskaisen eteenpäin junnaamisen sijaan, päädyin tulokseen että olen lepopäivän tarpeessa. Aika jännää että noinkin yksinkertainen asia (olen väsynyt --> lepään) on hankalaa ymmärtää saati toteuttaa. Enkö voisi vain liikkua enemmän ja enemmän, jotta paino putoaisi, jotten varmasti söisi likaa. Ei, ei näin. Tuo ajattelutapa tulee viemään minut pisteeseen etten jaksa liikkua, urheilusta tulee vastenmielistä, haluan ahmia jne. Järkeilenkin itselleni ettei ole mitään hyötyä yrittää urheilla lisää väsyneenä, kroppa vaati levon jotta voi palautua. Pitämällä lepopäivän voisin saada taas uutta potkua reenaamiseen ja urheilu alkaisi taas maistua paremmin ja tuntua paremmalle. Säännölliset lepopäivät ovat välttämättömiä, muuten en palaudu ja kunto kehity. Joten, tänään LEVÄTÄÄN. Näin. Eihän se niin vaikeaa ollut päättää.

En vielä tiedä mitä aijon tehdä huomenna urheilun suhteen, mutta jos vielä silloinkin tuntuu tahmealta liikkua niin lepään lisää. Pakko saada kroppa palautumaan. Huomenna on myös matikan preli, joka hieman kauhistuttaa. En ole lukenut ollenkaan. Mutta turha siitä on stressata, menee miten menee. Eihän preli ole vielä sama asia kuin kirjoitukset.

Muistin vasta nyt että tämähän on virallisesti kolmas viikko! Onnittelut itselleni, en ole päässyt aikoihin näin pitkälle! Aivan loistavaa! Ja ruokahimotkin ovat vähentyneet viime viikosta, viikonloppunakaan ei iskenyt himoa syödä hirveästi ja makeaa. Tämähän menee hyvin! Löysin muuten uuden suosikkiruokani, porkkanasosekeiton. Aivan älyttömän hyvää ja kevyttä ja täyttävää keitoksi! Olen vähän karsastanut keittoja, koska pelkään etten tule niistä täyteen, mutta ainakin tämä porkkanasosekeitto täyttää ja sitä saa syödä paljon hyvällä omallatunnolla. Resepti on painonvartijoiden klassiset herkut kirjasta, joka on muuten loistava kirja. Myös painonvartijoiden muut kirjat ovat hyviä, suosittelen lämpimästi. Mutta tässä siis porkkanasosekeiton resepti:

5-6 porkkanaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tuore chili
1 nippu korianteria
1L kasvislientä
suolaa
mustapippuria

Itse en käyttänyt chiliä, ja porkkanoita lisäsin vielä 3 lisää, sillä keitto tuntui jäävän vetiseksi. Lisäyksestä huolimatta keitosta tuli melko vetistä, joten ensi kerrällä laitan 6-9 porkkanaa 0.5L kasvislientä. Niin ja tämä tekeminenhän on todella helppoa, hienonnetaan kaikki, kuumennetaan kasvisliemi kiehuvaksi, kaikki aineet sekaan, keitetään miedolla lämmöllä 25min ja soseutetaan esim. sauvasekoittimella. Sitten maustetaan suolalla ja mustapippurilla. Helppoa ja nopeaa! Painonvartijoiden mukaan yhdessä annoksessa on 50kcal (tässä yhteeensä 4 annosta). Itse en kuitenkaan hirveästi välittänyt kaloreista, enhän laske porkkanan ja sipulin kaloreita muutenkaan niitä syödessäni.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Ei voi olla totta! Tällä 1000-1500kcal päivässä syömisellä olen laihtunut viikossa 1,4kg! Aivan loistavaa (ja edelleen, olen realisti, tiedän painonputoamisen hidastuvan, mutta käsittämättömän upeaa silti)! Eilinen meinasi livahtaa ahmimisen puolelle, joskin ruokahimossani söin sitten kuivattuja omenoita ja goji-marjoja + hunajaa. Niillä makeakiintö täyttyi, enkä sitten tullut "oikeasti" ahmineeksi. Ja silti paino on pudonnut noin hyvin, eilisestä huolimatta! Tämähän tietää jo n. 60 euroa nepalille, katsotaan kuinka paljon saan lopulta kiloja kasaan. Mutta tämän päivän fiilikset ovat kyllä yltiöpositiiviset, loistava aloitus päivälle!

Tänään suunnitelmissa on pitkä lenkki oman ja kaverin koiran kanssa ja lisäksi kotikuntopiiri. Eilen kävin tekemässä koiran kanssa kiihtyvän intervallilenkin, 15min verryttelyä+3x4min vetoja 2min palautuksilla+25min verryttely. Lenkki kulki aivan loistavasti. Syömisiin tulee tänään kuulumaan mm. suosikkiherkkuni, lohifilee uunin kautta. Lounaaksi taidan tehdä porkkanasosekeittoa, sitä kun en ole aikoihin tehnyt.

Tiedättekö, tämä uusi syömistapa on kyllä loistavin päätös, jonka olen tehnyt. Nyt jaksan liikkua ja urheilla hienosti, saan syödä ihanan isoja ja monipuolisia ruoka-annoksia ja paino silti tippuu! Lisäksi kroppa ei tunnu menevän säästöliekille, enkä saa ylitsepääsemättömiä ahmimishimoja. Onko kukaan muu syönyt suunnilleen samoilla kalorimäärillä? Kuinka on onnistunut? Minusta tuntuu, että nyt oikeasti tulen vihdoinkin onnistumaan, ja se tuntuu valtavan hyvältä!

Kohta lähestyy kahden viikon "haamuraja" laihduttamisessa. En ole pitkiin aikoihin (vuoteen, kahteen?) pystynyt syömään ahmimatta yli kahta viikkoa. Ensi maanantaina alkaa kolmas viikko, jota odotan innolla. En vielä tiedä millainen se tulee olemaan, enhän ole sitä pitkiin aikoihin kokenut. Mutta uskon vakaasti että viimeistään neljäs viikko tulee olemaan helpompi, syömistavat alkavat vakiintua, kroppa tottuu ja kaikesta tulee hieman helpompaa. Toivottavasti jo kolmas viikko olisi myös helppo. Ja ensin täytyy tietenkin selvitä tämä viikko loppuun. Joskin uskon vahvasti että pystyn siihen. :)

maanantai 1. helmikuuta 2010

monday

Ensimmäinen päivä lukulomaa ja hyvältä maistuu! Aamu aloitettiin katsastussekoilulla vaarin kanssa, eikä meidän reppana auto mennyt taaskaan läpi. Kaksi kotikorjausyritystä takana, joten auto siirtyi ammattilaisen käsiin autokorjaamoon. Korjaamo ei ollut kaukana, joten nappasin koiran kyytiin ja ajoimme korjaamolle. Säätämisen jälkeen (mikä se auton rekkari nyt olikaan - oota käyn tarkistaan, ai kelle voi soittaa kun on valmis - ööööh.. käykö äidille? kun ei tää siis oo mun auto, ai avaimet tarviitte - oota taas, käyn hakeen koiran ulos autosta, sitä ei tarvi korjata) auto saatiin jätettyä ja lähdettiin koiran kanssa kävelemään lumisia polkuja. Lenkki kesti 2h 10min, joskin tuntu siltä että käveltiin vähän turhan hitaasti. Mutta kiva silti, ja lisäksi olen lähdössä hiihtämään mieheni kanssa nyt iltapäivällä. Mennään vaihteeksi luisteluhiihtoa, joskin omin tyylini on perinteinen, sen tekniikka on vaan niin paljon helpompaa ja rennompaa.

Tähän mennessä olen syönyt puuron maidolla ja lanttulaatikkoa. Kaikki kasvikset ovat loppu syötyäni viimeisen porkkanan, joten tänään on luvassa kauppapäivä. Illalle on vielä luvassa kanaa ja huomiselle kirjolohisuikaleita, mutta erityisesti vihannesosasto kaipaa jääkaapissa täydennysyä. Veljeni on ilmeisesti menossa tänään kauppaan, joten nyt on syytä kiirehtiä tekemään ostoslistaa, jos haluaa saada mieleistänsä tavaraa kaupasta. Ostoslistaa kirjoittamaan siis.

perjantai 29. tammikuuta 2010

En meinannut uskoa, tämä yli 1000 kalorin syöminen päivässä toimii! Myönnä että kävin vaa'alla tänään, vaikka olen itseni kanssa sopinut että kerran viikossa riittää. Olin kuitenkin eilen läskillä lukutaitoa -kampanjan punnituksissa ja säikähdin hieman painoani, joten tänään oli pakko tarkistaa totuus. Eilisissä punnituksissa vaaka näytti 80.1 kiloa. Okei, kello oli jo viisi, olin juuri syönyt ja päälläni oli jättimäisin ja painavin neuletunika, joka kaapista löytyi. Mutta silti, silti sain pienen paniikin, tästä uudesta yli 1000 kalaria/pvä linjauksesta johtuen. Ajattelin että ehkä, ehkä sittenkin olen vain lihonut, mikä tietenkin oli ihan typerä ja epärealistinen ajatus. Normaalistihan punnitsen itseni aamulla herättyäni, jolloin paino on parhaiten vertailukelpoinen muihin päiviin. Jos punnitsisin esimerkiksi aina illalla, olisivat lukemat epäluotettavia riippuen mitä olen syönyt juonut jne. Ja tottakai käyn vaa'alla ilman vaatteita. Eri vaatteet painavat eri verran ja haluan tietää oikeasti todellisen painoni. Mutta vielä takaisin tähän yli 1000 kcal päivässä asiaan. Tosiaan, olen syönyt nyt viime päivät 1000-1500kcal ja nyt, kahdessa päivässä, olin silti laihtunut puoli kiloa! Ilman mitään himoliikkumistakaan! Olen todella tyytyväinen. Tietenkin painon putoaminen tulee hidastumaan, ymmärrän sen, mutta on se silti niin hienoa saada alussa selkeitä tuloksia. Ja ymmärtää, että itseään ei tarvitse näännyttää laihtuakseen. On muuten todella outoa syödä n. 200-300 kalorin aterioita, yleensä kun olen pyrkinyt siihen alle 200 kaloriin. Sitä ihan ihmettelee että vieläkö saan syödä näin paljon! :D

Tässä vielä eilisen päivän ruuat: (huomioikaa etten laske kasviksien ja vihanneksien kaloreita mukaan, se on minusta turhaa, niillä ei kukaan liho)

Aamupala: kaurapuuroa (1dl hiutaleita) vauvanruokapurkin ja makeutusaineen kera, piltissa makuna persikka

Lounas: kouluruoka, paljon kurkkuviipaleita ja lautasellinen jauhelihakeittoa

Päivällinen: Sokoksen älyttömän hyvää salaattia, kinkku-mozzarellasalaatti sinappikastikkeella

Iltapala: Höyrytettyjä porkkanoita (2kpl) ja kukkakaalia (3/4 kaalista), 3 tomaattia, 1kpl polarkraft leipä makeutusaineella, lanttulaatikkoa 100g, viinirypäleitä 200g


Ihmettelette varmaan tuota polarkraft leipää makeutusaineella. Täytyy sanoa että yhdistelmä kuulostaa oudolta, mutta olen totaalisen ihastunut siihen! Leivän päälle ei tarvitse laittaa mitään, makeutusaineen kanssa se on täydellinen sellaisenaan. Polarkraftissa on lisäksi vain n. 70kcal/pala ja kuitua löytyy 13g/100g, aika hyvin vaalealta leivältä! Ja tosiaan, pidän hirveästi myös lanttulaatikosta, siksi sitäkin tulee syötyä aina kun se on mahdollista, kaupoissa sitä myydään melko harvoin joulunajan ulkopuolella.

torstai 28. tammikuuta 2010

KYLMÄÄ!

Hei ihan oikeasti, rajansa tällä pakkasellakin! Nyt alkaa tulla jo oma mittari täyteen näistä yli -20 pakkaspäivistä. Siis onhan se hienoa että vihdoin saatiin kunnon talvi jne jne, mutta eikö -10 voisi olla riittävästi.. Onhan se ihan ok, kun on välillä on näitä kovempia pakkasia, mutta että näin monta viikkoa! Pakkaspäivät ovat usein hienoja, aurinko paistaa siniseltä taivaalta, mutta tänään en kyllä voi päivää kehua millään tavalla. Pakkasta yli 20 astetta ja tuulee, mikä lisää pakkasen purevuutta. Ja auringosta ei kyllä ole tietoakaan. Eihän tällaisessa kelissä pysty käymään juoksemassa eikä hiihtämässä, juuri ja juuri koiraa pystyy ulkoiluttamaan.

Mutta se jo pakkasvalituksista, eiköhän yritetä taas keskittyä johonkin positiivisempaan. Kävin eilen koiran kanssa kävelemässä hieman vajaan pari tuntia, se on positiivista. Tänään olen menossa punnittavaksi läskillä lukutaitoa-kampanjaa varten ja sen jälkeen tanssitunnille kaverini kanssa. Eli paljonkin positiivistakin tässä päivässä. Eilen kävin myös jättämässä työhakemuksen, toivottavasti saisin paikan. Voisin tehdä postauksen tästä työnhakuyrityksistäni joku kerta, mutta tänään en sitä kuitenkaan tee.

Täytyy sanoa että näin aamuisin pää on selvästi liian tyhjä kirjoittamiseen, pahoittelen.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Läskillä lukutaitoa

Kuinka moni on kuullut tästä kampanjasta? Itse kiinnostuin samantein kun lehdestä tästä luin ja ajattelin että tässähän olisi hieno lisämotivaatio laihdutukseen. Olen menossa seurakunnan järjestämään punnitukseen kaverini kanssa torstaina ja kampanjan loppuessa toukokuussa toivon tiputtaneeni n. 12kg (mikäli punnitus on toukokuun alussa) tai sitten n. 16kg (mikäli punnitus onkin kuun lopussa). 12 kilon pudotus tarkoittaisi nepalilaisille 15€x12=180€ tai 15€x16=240€. Tuo olisi jo aika hienoa! Ja mikä parasta olisin itse joko 65 kiloinen tai 61 kiloinen, eli aivan loistavassa painossa, mitä omaan toivepainooni tulee. Siis aivan mahtavaa jos vain onnistun! Onko muilla aikomusta osallistua?

Otin taas väliin yhden ahmimiskauden, mutta nyt olen ollut kolmatta päivää kunnolla. Kävin tänään vaa'alla ja olin aivan varma lukemien olevan jotakin yli 80 kilon. En ollut uskoa silmiäni kun lukema olikin 77.3kg! Siis paras paino moneen kuukauteen! Nyt ajattelinkin pitää hyvästä alusta kiinni ja pysyä ruodussa sinne toukokuulle asti. Mitä aijon sitten tehdä erilailla kuin olen tehnyt? Olen miettinyt miksi olen viime kerroilla epäonnistunut ja tullut tulokseen että aina lopulta toisen viikon loppuosassa on iskenyt niin järkyttävä nälkä ja ruuan himo etten vain ole sitä enää mitenkään kestänyt. Nyt päätinkin että syön hieman enemmän kuin viime kerroilla. Tarkkaa kalorimäärää en ole ajattellut, aluksi vain sen mukaan miltä tuntuu. Jos aikaisemmin olen yrittänyt pysyä n. 1000kcal (ja useimmiten jäänyt senkin alle), niin nyt yritän syödä oikeasti sen yli tuhat kaloria. Jospa sillä välttäisi sen järkyttävän ruuan himon, jota ei voi kestää. Eli sovitaan että syön päivittäin 1000-1500 kaloria.

Liikuntaa on tullut tehtyä hyvin kahtena viime päivänä. Maanantaina kävin koiran kanssa juoksemassa 50min, minkä jaksoin yllättäen todella hyvin, vaikka nyt en olekaan muuten harjoitellut. Tiistaina olin tekemässä kuntosalireenin, joka koostui verryttelyllä crosstrainerillä 15min+lihaskunto 40min+verryttely 20min. Ärsyttävää nyt vain nämä yli 20 asteen pakkset, naama jäätyy totaalisesti kun on ollut sen 30min ulkona. En viitsi mennä juoksemaan tällaisessa pakkasessa ja koiran kävelytyskin on vähän nihkeää. Tänään olin ajatellut mennä koiran kanssa juoksemaan, mutta se vaihtuu nyt sitten kävelyksi. Olisi mukava kävellä pidempi, useamman tunnin lenkki, mutta saa nähdä kuinka tuolla pakkasessa pystyy oleen.

Sitten vielä vähän ihonhoidosta. Luin jonkin kuntolehden kauneudenhoitoartikkelia ja tulin siihen tulokseen että tarvitsisin silmänympärysvoiteen ja dekoltee-voiteen. Vaikka hieman mietin eikö dekolteelle kävisi tavallinen perusvoide ja silmänympärysiholle normaali kasvovoide. Aijon kuitenkin vielä harkita näitä ostoksia, joten täytyy tutkia jos netistä löytyisi hyviä kommentteja sopivista tuotteista. Ja vielä hienompaa olisi jos joku voisi vinkata tätäkin kautta hyvästä (ja huokea hintaisesta) silmänympärysvoiteesta ja/tai dekoltee-voiteesta.

perjantai 8. tammikuuta 2010

Lupailemaani jatkoa

Valitan etten ole kirjoittanut kuten lupasin. Syitä toki löytyy, netti toimii pätkittäin ja välissä on ollut masiskausi. Mutta nyt, NYT lähdetään taas uusin voimin liikenteeseen. Ja nyt, tällä kertaa aijon onnistua! Pisimmät onnistuneet syömiseni ovat viime aikoina olleet max. 2 viikkoa. Nyt päätin että vaikka pakotan itseni olemaan kunnolla kuukauden verran, eli 1.2. asti. Siihen asti tulee syödä oikein. Sitten voi vaikka ottaa uutta harkintaa taas. Mutta jos tuon kuukauden syö nätisti, niin sen jälkeen tuskin paljoa tarvitsee harkita, homma helpottuu kummasti kun kroppa tottuu niin pitkän ajan aikana syömisiin.

Olen melkolailla lopettanut viimeisen vuoden aikana harrastukseni, jota nykyisin kaipaan niin vietävästi... Mutta en voi mennä takaisin, en ennenkuin olen hoikka ja paremmassa kunnossa. Joten nyt alkaa liikunta ja kunnon kohotus! Viime viikolla tein loppuviikosta kaksi intervallireeniä, toisen 4min vedoilla, toisen 2min vedoilla. Tällä viikolla olen tehnyt 1h20min kuntosalireenin, johon sisältyi 15min verryttely+40min kuntopiiri+25min verryttelyt. Kuntopiirin tein tavallista kovatempisempana, mikä olikin mukavaa vaihtelua. Tänään taas kävin 1h20min vesijuoksemasssa kaverini kanssa, oli aivan loistavaa! Juttua tuli niin paljon ettei edes huomannut ajankulua! Voi kun saisi tällaisen kaverin salillekin, vapaaehtoisia? :)

Olen ollut myös tällä viikolla uudessa työssä, joka on flaijerien jako. Kahtena päivänä olen kävellyt viitisen tuntia ympäri keskustaa ison mainosrinkan kanssa. Ja huomenna olisi luvassa vielä viimeinen vuoro. Mutta vaikka homma onkin hieman raskasta, niin tuleehan siitä rahaa. Ja kaloreita kuluu tietysti.

Nyt yritän keskittyä syömiseen, liikkumiseen, kouluun, pääsykokeisiin ja töihin. Melko paljon mietittävää, mutta täytyy yrittää pitää kaikki langat käsissä. Pääsykokeista ja töistä voisin joku kerta kertoilla lisää, jos niiden tilannepäivityksistä kiinnostuneita löytyy.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Tilannekatsaus

Ajattelin päivittää tilannetta ja kertoa missä nykyään mennään. Koulun kanssa on mennyt hyvin, mutta painon ja mielialan kanssa olen sählännyt reilusti. Nyt on siis viime kevään ja syksyn kirjoitukset ohi, panostin kaikkiin neljään aineeseen hirveästi ja työ palkittiin; sain L:llää ja E:tä. :) Vielä olisi kaksi ainetta jäljellä, joista toiseen saan tehdä hirveästi työtä että pääsisin läpi.. Ja toisesta yritän saada M:n, joskin E olisi hieno. Mutta eipä noilla kahdella viimeisellä ole niin väliä, kun ensimmäiset aineet menivät niin yläkanttiin. Olen tyytyväinen tuleviin kirjoituksiin jos vain molemmat menevät läpi!

Syöminen onkin sitten ollut hirveää.. Olen pitänyt hirveitä ahmimiskausia ja kirjoitusten varjolla ajatellut että nyt voin syödä mitä tykkään, kunhan vain luen kirjotuksia varten. Ja tuollaisella reseptillä se paino yllättäen lähtikin nousuun raketin lailla. Pahimmillaan olen nyt painanut yli 80kg... Tarkkaan en tiedä kuinka paljon yli 80kg olen painanut, koska en ole uskaltanut pahimpina aikoina käydä vaa'alla. Olen ollut myös henkisesti tiukoilla. Viime viikolla sain totaalisen toivottomuuskohtauksen ja siinähän menikin sitten 3-4 päivää ahmien ja itkien. On inhottavaa kun tulee aikoja, jolloin vain itkee ja itkee, eikä sitä saa loppumaan vaikka todella yrittäisi. Koulussa riittää kun joku sanoo: "Moi, mitä kuuluu?" ja kyyneleet alkavat valua, vaikka niitä kuinka yrittäisi estää. Onko kenellekään muulle tuttu tunne?

Nyt olen ollut taas tiukkana sen hurjat 4 päivää. Tähän tsemppaukseenkin aloin vain koska viikonloppuna on tärkeät juhlat, joissa on iltapuku-koodi. Ajattelin laittaa käyttämättömän vanhojen pukuni, jotta se vihdoinkin tulisi hyödynnettyä, mutta samalla huomasin pienen ongelman. Kyllähän puku mahtuu päälle, mutta entäs kun pitäisi syödä ja hengittää! Joten siksi olen nyt erityistiukalla ruokavaliolla viikonloppuun asti, pakkohan siihen pukuun on mahtua! Huomenna aijon kokeilla miten puku mahtuu, saa nähdä kuinka käy..

Olen pitänyt tosiaan nyt neljä tiukkaa päivää ja syönyt 400-700kcal/päivä. Lisäksi olen jopa taas yrittänyt urheilla. Tiistaina tein 50min juoksulenkin, keskiviikkona 1,5h salireenit (20min verryttely cross trainerilla+50min kuntopiiri+20min verrytely kuntopyörällä), torstaina 40min juoksua + agilityreenit ja perjantaina sama, juoksua 40min + agilityreenit. Lauantaina olen ajatellut tehdä pitkän kävelylenkin koiran kanssa. Katsotaan onnistuuko.

Nyt joudun kuitenkin keskeyttämään kirjoittamisen, lähtö agireeneihin odottaa. Yritän kirjoittaa taas huomenna. :)

torstai 10. joulukuuta 2009

Should I start writing again?

Oon tuota miettiny. Kun nyt menee taas laihdutuksen puolesta ok (vau, neljättä päivää, aika suoritus). Niin kiinnostais jatkaa kirjottamista. Nyt olis tulossa yliopiston kerhon vuosijuhlat ja muuta jännää, josta ois kiva kertoo.

Mutta kysymys onkin, lukeeko kukaan enää? Jatkan kirjoittamista jos edes yksi kommentoi tätä kirjotusta.

tiistai 27. lokakuuta 2009

27.10.2009

Haluan kuolla. Ei tästä tule mitään, en saa laihdutettua. Ja jollen saa laihdutettua ei elämässä ole järkeä, en aijo elää tällaisena, se ei olisi lähellekään elämisen arvoista.


Haluan kuolla.

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Viikonlopun testi

Nyt on tosiaan edessä kaksi päivää Jyväskylässä, joista toinen menee eräällä koiran koulutusluennolla. Lauantaina ohjelmassa kaupungissa käyntiä, mutta muuten suunnitelmat ovat auki. Kävin tänäänkin itseasiassa kaupungilla ihanan ystäväni kanssa, jota näen aivan liian vähän! Ostettuakin tuli jotain, pitkästä aikaa. Löysin aivan ihanan turkoosiin vivahtavan vihreän bolerotyyppisen neuletakin vain 9 eurolla H&M:ltä. Se oli todella hyvä ja tarpeellinen löytö. H&M:ltä ostin myös kokeeksi yhdet kaverin kehumat urheilurintsikat, hintaa vain 15 euroa. En koe tarpeellisiksi sijoittaa 50 euroa urheilurintsikoihin, kun halvemmallakin saa. Eivätkä rintani nyt niin suuret ole että niihin kannattaisi panostaa! ;D Olen haaveillut sellaisesta pitkästä valkoisesta napitettavasta kauluspaidasta, jota voisi käyttää legginsien kanssa. Kokeilinkin muutamia, mutta joko helma oli liian lyhyt tai valkoinen väri liian läpinäkyvä. Sitten löysin kuitenkin onlysta aivan ihanan pitkän pystysiniraidallisen vastaavan paidan, joka on aivan ihana!

Vyö minulla oli jo vanhastaan. Tuosta kuvasta voitte päätellä nykyistä olemustanikin. Lievästi pyylevä. ;P Etuosan rypytykset ovat tuossa paidassa kivat, lisäpisteitä saa kaula-aukko, joka ei kuitenkaan ole liian syvä. Ostin S koon, koska se mahtui hyvin ja odotan tosiaankin laihtuvani. S oli muilta osin täydellinen, paitsi hihojen napit. Niitä en saa fiksusti kiinni, joten ne joutuvat olemaan auki kunnes laihdun - don't make a fuss about it.

Tänään olen syönyt aamupalaksi ruispuuroa maidolla, lounaaksi aivan uskomattoman maukkaan Sokoksella myytävän lounassalaatin, kinkkumozzarellasalaatin, sinappikastikkeella. Tosin pyysin puolet vähemmän kastiketta kuin annokseen kuuluu ja jätin tarjotun sämpylän ottamatta. Koska parkki oli menossa umpeen kipaisin autolle nopeasti ja salaatin söin vasta kotona. Otin myös yhden loistavan Polarkraft leivän, makeutusaineella. Hitsi oli hyvää! Sen jälkeen kävinkin koiran kanssa juoksemassa 1h 15min, olen todella ylpeä että jaksoin jo nyt juosta helposti tuollaisenkin ajan! Mahani vain yrittää pilata juoksemista. Viime lenkilläkin maha meni aivan sekaisin ja oli hurjan kipeä, en käsitä mistä se voisi johtua. Täytyy nyt sitä hieman tarkkailla ja sinnitellä lenkeillä vaikka sattuisi. Viikonloppuna en nyt kuitenkaan pysty liikkumaan, lenkkikamat vievät hirveästi tilaa ja olen ansainnut mielestäni yhden vapaapäivän tälle viikolle. Sunnuntaina taas en ehdi koulutuksen lisäksi muuta kuin ajamaan kotiin. Mutta vielä niihin loppupäivän ruokiin. En ole vielä aivan varma mitä syön, äsken tosin napsin muutaman pikkutomaatin. Luultavasti ohjelmassa on vesimeloni, joitakin kasviksia ja savukirjolohta, muodossa X, en ole vielä päättänyt. Maanantaiksi olen hankkinut aineet kevyeen kaalilaatikkoon, voin laittaa reseptin tänne jos tarpeeksi monta kaalista pitävää ilmoittautuu viikonlopun aikana.

Ei muuta kuin tsemppiä kaikille syömistensä kanssa, lähden itse nyt testamaan omaa tahdon lujuuttani anopin herkkuvatien äärelle!

torstai 4. kesäkuuta 2009

4. päivä syöden oikein! Kummallisinta on ettei vieläkään ole tullut yhtään vaikeata päivää, yleensä itselleni hankalimmat ovat juuri 3. ja 4. päivä. Mutta eipä tällä kertaa. Toivottavasti selviäisin nyt ilman vaikeita päiviä, helpottaisi kummasti tätä urakkaa. Tänään on ruokailuun kuulunut aamupalaksi ruispuuro desillä maitoa seassa (ja jollen ole muistanut kertoa niin käytän makeutusaine Hermestasia puurossa, ei tarvitse sokeria, ei lisäkaloreita). Päivälliseksi oikealla näkyvä reilu annos savukirjolohimozzarellasalaattia. Eilinen meni liian niukoille kaloreille, joten otin tänään vähän rennommin. Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka hetkellisesti pystyisikin syömään niukasti, ei se kannata pitkällä tähtäimellä. Pyrin siksi syömään säännöllisesti ja kohtuu reilustikin, jotta tämä laihtuminen menisi mahdollisimman kivuttomasti. Ilman kauheaa päänsärkyä, huimausta, lihasvelttoutta yms. Varmasti monet syömishäiriöiset järkyttyvät tuon salaattilautasenkin kokoa, ja hei, se on vielä syvä lautanen!

Vasemmalla oleva kuva on sitten hieman myöhäiseksi (klo 20.30) siirtynyt päivällinen. Ensimmäisessä kuvassa on valtava kuppi vettä, sillä juon vettä nykyään valtavia määriä. Täyttävät kivasti hetkellisesti, eikä nestehukka uhkaa. Salaattilauteselle, joka siis on iso lautanen, kuului kolme suurta tomaattia ja höyrytettyä kukkakaalia sekä porkkanaa. Viimeksi onnistuessani laihduttamaan söin valtavia määriä höyrytettyjä kasviksia, enkä ole niitä nyt siis ainakaan kahteen vuoteen maistanut. Jännitin hieman saanko noita alas, mutta hyviähän ne olivatkin! Yllättävän makeita kaiken lisäksi. Pääruuaksi olikin sitten 130 grammaa ihanaa
rusinatonta maksalaatikkoa. Nyt taas monet sh laihduttajat säikähtivät, maksalaatikkoa! 180kcal/100g, tsiisus. Mutta hei, kaikkehan voi syödä kohtuudella, jolloin kaloreita ei tule liikaa. Tuossahan sain 240kcal, eli ei paha ollenkaan. Lisäksi maksalaatikon hyvä puoli on rauta. Kärsin matalasta hemoglobiinista eli anemiasta, eikä sen aiheuttama vetämättömyys auta yhtään liikkumaan (ja laihtumaan). Hemoglobiinini on ollut huonoimmillaan 104, tällä hetkellä se on 122. Suosin siis ruokia, joissa on paljon rautaa, vaikka kaloreita usein niissä riittääkin jonkin verran reilusti. Mainittakoon rauta-ruuista myös mustamakkara, sekin on aikamoista herkkua. Näissä vain tarvitsee pitää kohtuus. Pienempiä annoksia jos kaloreita on paljon tiedossa. Syön illalla ehkä mahdollisesti yhden aivan uskomattoman herkullisen Polarkraft leivän. Siinä ei ole lisäaineita, ravintokuitua 13g/1oog (ja tämä on siis vaalea, pehmeä leipä) ja kaloreita vain 170/100g, yhdessä palassa on keskimäärin 66kcal. Tämän leivän syön aina ilman päällisiä, mutta teen sille jotain muuta outoa.. Laitan päälle makeutusainettea. Leivästä tulee ihanan makea herkku, aivan uskomattoman nami!

Liikuntaa on tänään tullut 30min kuntopiiri ja 1h 5min koiran kanssa metsässä kävely. Ihan kivasti, joskin huomasin taas että alkaa olla venyttelyn aika.. Kun on yhtä kankea kuin itse olen, niin sormenpäät eivät yletä lattiaan ilman ankaraa venyttelyä. Siksi päätinkin alkaa venyttelemään säännöllisesti 3krt/vko. Tänään aloitan. Kuntopiiri oli yllättävän rankan oloinen, lihaksilla kun on pitkästä aikaa vähän energiaa käytettävinään, tuntui liikkeiden teko todella raskaalta. Mutta jaksoin silti. :)

Huomenna olen menossa ystäväni kanssa kaupungille. Katsotaan jos jotain kivaa vaatetta löytyisi. Mutten kuitenkaan aijo ostaa mitään kallista tai hienoa, sen rahan säästän uutta, laihtunutta minääni varten. <3 Perjantaina lähden viikonlopuksi Jyväskylään. Siellä minulla ei ole nettiä käytössä, joten seuraava postaus tulee maanantaina (ja mahdollisesti huomenna, jos ehdin). Menen anoppilaan kylään, jossa on aina paljon ja hyvää ruokaa. Tämä on melkoinen haaste, mutta toisaalta, tahdonvoimasta ja itsekuristahan se on vain kiinni. Ja jos selviän tuosta, selviän melkein mistä vain! Toivottakaa onnea. :)


Tässä vielä viikon ruokavinkki; höyrytetyt porkkanat ja kukkakaali, yllättävän makeaa, mutta silti kevyttä!

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Uskomatonta! Painoni tippua kahdessa päivässä 2 kiloa! Ymmärrän kyllä että suurin osa on nesteitä, mutta arvatkaa vain kuinka hyvältä tämä tuntuu, todella kannustava alku. Tarkoitus oli siis käydä puntarilla vasta ensi maanantaina, mutten voinut vastustaa kiusausta hieman vilkaista onko uudella ruokavaliolla ja liikkumisella saatu tuloksia. Ihanaa! Seuraavan kerran käyn vaa'alla kuitenkin vasta maanantaina, ettei käy niin että alan joka päivä tarkistella, sillä se ei ole hyvä. Jonain päivinä paino ei välttämättä tipu, vaikka on tehnyt kaiken 'oikein', mutta muutamassa päivässä tämäkin heilahdus korjaantuu (tippuu siis enemmän), siksi viikko on hyvä punnistusväli. Ei katoa motivaatio kun tuollaisia "marginaalivirheitä" ei katso.

Tänään olen syönyt aamupalaksi jälleen kaurapuuroa ja juuri lounaaksi reilu 200 grammaa porkkanoita, kolme tomaattia ja kaksi kaalikäärylettä. Kaalikääryleet ovat uskomattoman hyviä! Voisin syödä niitä vaikka kuinka paljon. Toinen suosikki kaaliruokani on kaalilaatikko. Tarkistin juuri finelistä, että naudan paistista tehdyssä kaalilaatikossa on kaloreita vain 93kcal/1oog. Ei hassummin. Voisikin joku päivä tehdä tuota kaalilaatikkoa, sitä kun saisi syödä kerralla jopa 300 grammaa, nam!

Liikuntaa on tänään tullut koiran ja meidän koirakaverin kanssa lenkkinä 1,5h. Illalla käyn vielä juoksemassa metsässä luultavasti tunnin verran, ajasta en ole vielä aivan varma. Lihaskuntoa pitäisi kanssa saada tehdyksi. Tänään saataan tehdä maksimissaan parinkymmenen minuutin keskivartalosetin, jos vain jaksan ennen tuota juoksemista. Muussa tapauksessa (ja varmaan jokatapauksessa) lihaskuntoa teen ainakin huomenna, toivottavasti pidemmän setin, mutta 20min on myös ok.

Olen katsellut Youtubesta intervention nimistä ohjelmaa, joka on amerikkalainen dokumentti/dr. phil tyyppinen sarja. Viimeksi katsoin anoreksiasta kärsivän Emilyn tarinaa, tyttö oli riipaiseva näky! Oikeasti, on laihoja ja sitten on laihoja.. Haluaako joku teistä tosissaan näyttää esimerkiksi tältä:


Laihuus on kaunista, kunnes se viedään näin pitkälle. Jää enää kasa luita, joiden päällä nahka roikkuu. Oma käsitykseni kauniista laihduudesta on enemmänkin tämä:


Kumpi on teistä kauniimpi?

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Tänään on ollut melkoisen hyvä päivä, toinen päivä ahmimatta. Kävin taas psykologilla, joka ehdotti erikoista, ns. tyhjän tuolin tekniikkaa. Minun pitäisi kuvitella tuolille syömishäiriöni ja keskustella sen kanssa. Jostain kumman syystä en oikein innostunut ajatuksesta, mitä ihmettä minä sille puhuisin! Mitä tällä oikein haetaan? Mitä sh:lle tulisi sitten sanoa? Harjoitus oli sen verran omituinen, että päätettiin tehdä se 'joskus toiste'.

Päivän ruuat:

aamupala: kaurapuuroa + desi maitoa puurossa
lounas: 4 tomaattia ja 150g maksalaatikkoa
päivällinen: savupuna-ahven salaattia (salaattia, kaalia, kurkkua ja savustettua puna-ahventa + kevyt sinappinen salaatinkastike)
iltapala: päärynä, 1 ruispala maksamakkara voitelulla, salaatilla, tomaatilla ja kurkulla, appelsiini


Päivän liikunnat:

koiran kanssa juoksu 25min
pyöräily miehen kanssa 1h 10min
koiran kanssa kävely 20min


Sitten vain seuraavaan päivään ja yritetään pitää itsekuri hyvänä. Tämän illan postaukseen en nyt valitettavasti enempää kirjoittele, aika loppuu kesken.

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Kokonaisvaltainen kauneusprojekti kesälle 2009 eli KoKaPRO09

Vihdoin on koulu loppu tämän vuoden osalta! Loma tulee todella tarpeeseen, sillä kävin todella ylikierroksilla viimeisinä viikkoina, älytön määrä stressiä oli kyllä pelissä. Kesätöitä en ole saanut, kiitos taantuman, heikon työkokemuksen ja puuttuvien kontaktien. Mutta toisaalta, ihanaa vain lomailla, ja ehkä niin on parempikin mielentasapainoa ajatellen.

Minulla on vuosi (urheilulukion 4. vuosi) luokiota vielä jäljellä. Ei kovin paljoa siis. Ensimmäisistä kirjoituksista tuli L ja E, eli kivasti nekin lähtivät käyntiin (aineet tosin olivat ne helpoimmat, millä aloitin). Odotan jo hirveän innoissani yliopistoa ja kotoa pois muuttamista. Olen päättänyt mennä lukion jälkeen Jyväskylän yliopistoon, luultavasti taloustieteiden tiedekuntaan. Yliopisto-opiskelu vaikuttaa hienolta ja odotan suuresti oman arjen pyörittämisen aloittamista (koirani kanssa, eli ihan yksin ei tarvitse olla). Toisaalta yliopisto tuo paineensa laihtumiselle. En halua olla pallo ensimmäisen kerran yliopistoon sisään astuessani. Haluan antaa itsestäni hyvän ensivaikutelman ja ennenkaikkea olla kaunis! Olisi niin paljon helpompaa keskittyä uusiin ihmisiin ja ystävyyssuhteisiin kun ei tarvitsisi kantaa huolta ulkonäöstään, vaan voisi pikemminkin nauttia siitä.

Tilanne on tällä hetkellä niin, että painoa on 75,5kg (välillä sain sen jo 73 kiloon!!) ja iho surkeassa kunnossa sekä kalpea. Olen melkoisen pettynyt ihoni tilanteeseen, mutta syykin löytyy täysin itsestäni, tarkemmin ruokatottumuksistani. Ihoni on epätasainen, täynnä epäpuhtauksia ja mustapäitä. Siksi olenkin päättänyt aloittaa kokonaisvaltaisen kauneusprojektin kesälle 2009 eli KoKaPRO09. Joku on kenties huomannut että tykkään suunnitella asioita ja tehdä erilaisia projektisuunnitelmia. :) Ensinnäkin laitan ruokailuni kuntoon ja alan tiputtamaan painoa, 1kg/vko. Syömisen pitäisi pidemmällä aikavälillä auttaa ihoani (ollessani 20 kiloa kevyempi ihollani ei ollut finnin finniä ja ihoni oli todella kuulas ja kaunis), mutta teen asian eteen myös muutakin. Samoin alan hoitamaan hiuksiani. Tarkoituksena on myös nostaa kuntoa, joka on päässyt romahtamaan huolestuvan alhaiseksi.

Mitä teen ihoni hyväksi?
*
kasvojen pesu ja rasvaus aamuin illoin (näinkin yksinkertainen asia on vaikeaa hoitaa jos vain masentaa ja tuntee itsensä surkeaksi epäonnistujaksi)
*
kasvojen kuorinta ja naamio 2krt/vko
*vartalon kuorinta 2krt/vko
*päivittäin vartalon rasvaus
*itseruskettavaa niin usein kuin tarpeelliseksi koen (en halua viettää tunteja maaten rantahiekalla kuin valas ja saada ihosyöpää myöhemmin elämässäni)
*epilointi ja voiteella tapahtuma säärikarvojen poisto tarpeen mukaan (kainaloiden kanssa en ole vielä epilointia käyttänyt montaakaan kertaa, sen verran kivuliasta kuitenkin, mutta täytyy sitäkin yrittää. bikiniraja hoituu kyllä edelleen hölylällä)
*aurinkorasvan käyttö, erityisesti decolte-alueelle (tiedättehän kuinka kaunis decolte-alue vanhemmilla ihmisillä on, kun aurinkorasva on jäänyt käyttämättä...)

Mitä teen laihtumisen hyväksi?
*
syön 4-5krt päivässä, terveellisesti
*syön paljon kasviksia ja marjoja sekä myös kohtuullisesti hedelmiä
*
pyrin lisäämään hieman proteiinien määrää hiilihydraattien kustannuksella
*laihtumisvauhti 1kg/vko, punnistus viikottain maanantaina
*liikuntaa päivittäin, en kuitenkaan vielä ainakaan tee mitään tarkkaa ohjelmaa, vaan elän tunteen mukaan. Kuitenkin niin, että tulisi tehtyä aerobista (pitkäkestoista) lenkkiä ja lihaskuntoa. Oman tunteen mukaan myös kovavauhtisia reenejä, muttä ne eivät ole välttämättömyyksiä (btw, kuka lähtee mukaan parin tunnin rullaluistelulle? :>)

Mitä teen hiuksieni hyväksi?
*
pesen hiukset edelleen n. kerran viikossa (olen pidentänyt pesuväliä hiljalleen ja kyllä, hiukseni pysyvät puhtaina viikon, myös otsatukka)
*pistän hiuksiin hiusnaamion jokaisen pesun jälkeen
*käytän latvoihin tarkoitettua hoitoainetta päivittäin
*en suorista hiuksiani yhtä usein, kuin koulua varten tein. Oikeastaan käsittelen hiuksia mahdollisimman vähän, levätköön kesän

Lisää vinkkejä?


Olin Sokoksen järjestämässä Yves Saint Laurentin meikki-illassa ja sieltä oikeastaan ihon kuntoon laittaminen sai alkuinnostuksensa. Samalta reissulta tarttui mukaan myös aivan ihana Malu Wilzin kosteuttava kasvonaamio!


Täytyy sanoa että aivan loistava tuote! Ihosta tulee heti ihanan pehmeä, eikä hintakaan ollut paha, n. 20 euroa. Kuivuudesta ei ole tietoakaan tämän käytön jälkeen. Pidempi aikaista kokemusta tämän käytöstä ei vielä kuitenkaan ole, katsotaan parantaako ihoa selvästi nyt 2krt/vko käyttötahdilla.

Tässä vielä motivaatiokuva kauniista ihosta (onhan siinä kuvaakäsitelty, mutta katsokaa nyt silti tuota ihanaa hehkua!):



Olen ajatellut testata hieman kosmetiikkatuotteita. Rahavarani ovat kuitenkin hyvin rajoitetut, mikä rajoittaa melkoisesti tätä projektia, mutta tehdään sitten budjetin rajoissa.

Itseruskettavista olen tänä vuonna kokeillut vasta dermosilin itseruskettavaa voidetta. En ole erityisemmin tästä tuotteesta pitänyt, sillä väri lähtee epätasaisesti ja nopeasti + tahraa vaatteet ja lakanat vaikka kuinka antaisit kuivua. Haluaisin melko tumman rusketuksen. Seuraavaksi kokeiluksi olen valinnut Piz Buinin voiteen, jota voi käyttää niin kasvoille kuin vartalollekin. Kokeilen jo tänä iltana, jos vaan saan tuon miehen innostumaan selän rasvaamiseen (näinpä, omat kädet ei vaan taivu). Ehkäpä otan ennen ja jälkeen kuvan, ehkäpä en, saa nyt nähdä.



Olen myös vakavasti harkinnut kokeilla uskomattoman kuuloista Gliss Asian Straight -hiussarjaa. En jaksa kyllä millään uskoa, että pelkän shampoon, hoitoaineen, hiusnaamion yms. avulla hiukset saisi aasialaisen suoriksi. Mutta eiköhän se jonkin verran toimi, yhdistettynä suoristusrautaan, ei varmastikaan huonompi vaihtoehto. Kokeilen heti kun saan vain aikaiseksi ostaa nuo tuotteet.


Yritän taas päivitellä blogia tehokkaammin, mikä saattaa jopa onnistua näin kesälomalla. Toivottavasti edes muutama erehtyisi tänne lukemaan ja erityisesti kommentoimaan!