En uskalla mennä vaa'alle.

Olen ahminut aivan hirveitä määriä.. Kontrolli on ollut täysin hukassa, painan varmasti enemmän kuin ikinä. Tunnen kuinka läskini pursuaa joka puoelta, en mahdu vaatteisiini. Ja psykiatrilta ollut yli kuukauden tauko, kivaa että nekin saa lomailla, mutta itse olen vain meinannut hajota tässä välillä, itsetuhoset ajatukset vaan pyöriny mielessä ja olo maailman surkein.

Nyt yritän kuitenkin taas. HALUAN OLLA LAIHA. Tänään olen syönyt aamulla banaanin ja jugurtin ja nyt koulussa kaksi pientä perunaa ja hieman kasviskastiketta ja vähän salaattia (olivat kyllä niin pahoja, ettei paljoa saanut alas).

Tavoitteina tälle päivälle on mennä reeneihin, siivota huone ja olla ahmimatta. Viimeinen on varmasti vaikein. Päätin, että kun taas pääsen psykiatrille, sanon heti haluavani lääkkeet. Jos ne auttaisivat, muuten tästä ei näytä tulevan mitään.

En ole edes jaksanut reenata, ahminut vain. Kisat menneet aivan penkin alle, koska en jaksa juosta. Ja sm-kisat tulossa.. Ei lupaavaa.


Tästä kirjoituksesta tuli nyt todella sekainen, koska on ollut hieman taas taukoa ja kirjoitan koulussa, täällä ei oikein ole rauhaa kirjoittaa (ja toinen toistaan kauniimmat ja laihemmat tytöt häiritsevät myös :\ ). Yritän kirjoittaa huomenna lisää, toivottavasti vielä edes joku seuraa blogiani.

" No one talks to her, she feels so alone,
She’s in too much pain to survive on her own,
The hurt she can’t handle overflows to a knife,
She writes on her arm, wants to give up her life,
Each day she goes on is a day that she is brave,
Fighting the lie that giving up is the way,
Each moment of courage her own life she saves,
When she throws the pills out, a hero is made"

Superchick - Hero


Pidän paljon Superchickin biiseistä. Niissä on hyvää kantaaottavuutta ja todellista asiaa. Suosittelen kuuntelemaan.

hey? anybody there? please..?

Olen yksinäinen. Ymmärsin taas kerran kuinka yksin olen ja kuinka säälittävää se on. Onhan minulla maailman ihanin poikaystävä (mutta suhdetta häiritsee minun osaltani katkeruus Mieheen) ja aivan ihana koira, jota parempaa on vaikea toivoa. Mikä puuttuu? Ystävät! Onhan minulla yksi hyvä ystävä, mutta hän asuu toisessa kaupungissa, jonka vuoksi emme näe kuin reeneissä. Sekin tässä vain haittaa, että reeneissä käyminen on alkanut olla ahdistavaa. Muut tytöt ovat laihoja ja kauniita.. Ja he ovat tiputtaneet minut porukasta. Syitä siihen en ala tässä erittelemään. Eli se siitäkin toivosta.

haluan sellaisia ystäviä kuin muillakin on! he ovat yhdessä usein, tekevät kaikkea yhdessä, puhuvat kaikesta.. Ottavat yhdessä hienoja kuvia ja käyvät shoppaamassa. Ja käyvät kävelemässä (oikeasti, loppu viimein se on välillä raskasta kävellä aina koiran kanssa kaksin tuntien lenkkejä). Olisi ihana jos saisin ystävän, jonka kanssa voisin käydä kävelyillä, juoksemassa, uimassa, pelaamassa ja vaikka missä. Yhdessä laihduttaminen olisi helpompaa.

Masentaa, en voi muuta sanoa. Kiitos syömishäiriö, kiitos vain kun olet ajanut ystäväni pois.

droplet

Päätin muuttaa blogin nimen ja samalla kunnostautua itse kirjoittamisessa. Muutaman viikon ahmiminen nosti painon 68 kilosta takaisin 73... Voitte arvata sitä masennusta. Toinen itsemurha yritys oli äärettömän lähellä, johtuen osaltaan myös urheilumatkasta ja sen tuomista vitutuksista. Tämä nykyinen mieheni onneksi auttoi hetken yli ja selvisin. Mutta täytyy sanoa että alhaalla kävin. Itkin kaksi päivää putkeen ja olo oli maailman tuskaisin. Ja täydellisen henkisen romahduksen takia myös fysiikka petti ja olenkin nyt sitten kipeä. Onneksi nyt muutaman päivän aikana olen saanut painon 72 kiloon.

Ja entäpäs oksentaminen. Olin kutakuinkin 3 kuukautta oksentamatta. Aika hienoa eikö? No ei, ahmin silloin kuitenkin. Nyt kuitenkin oksentaminen on tulossa takaisin. olen oksentanut muutaman kerran tässä lähekkäin, enkä näe mieltä lopettaa ahmimisen iskiessä. Harmittavaa siinä on vain se, että se romauttaa yleiskuntoa ja heikentää näin (urheilu)suoritusta.

Ja vielä Miehestä.. Olen nähnyt hänestä unta nyt jo parina yönä. Eikä se ole kivaa! Viime yönä mies tuli tapaamaan minua ja kertoi kuinka haluaisi että antaisin hänelle anteeksi ja palaisimme yhteen. Inhottavin kohta olikin nyt se, että jouduin taistelemaan itseni kanssa. Ilahduin suuresti tästä ja olin aivan onnessani. MIES haluaa minut takaisin! Hänen palvova katseensa ja kaikki.. Se sekoitti minut. Mutta sitten mieleeni palasi nykyinen mieheni. Hän on ihana täydellinen ja hyvännäköinenkin (joskaan ei yhtä lihaksikas ja hyvinpukeutuva kuin Mies, mutta luonteeltaan aivan toista maata! Hän kertoo rakastavansa ja haluaa olla koko ajan lähelläni ja koskettaa). Enkä halua pettää häntä. Ikinä. Haluan vain elää hänen kanssaan, sillä rakastan häntä suunnattomasti, eikä kukaan koskaan ole ollut yhtä ihana ja täydellinen ja kiltti minua kohtaan. Silti Mies kummittelee.. Ilmeisesti en pääse siitä ylitse ennen kuin pääsen sanomaan hänelle muutaman valitun asian. Ja sen voin tehdä vasta kun olen laiha.. Ja taas otettiin laihtumisessa takapakkia, eli jeejee, kaikki lykkääntyy. Voi hitto.

Toinen mikä minua on harmittanut (oikeastaan todella paljon enemmänkin kuin harmittanut) ovat ystävät. Olen hukannut heidät. Syömishäiriön myötä olen karkottanut puolet ystävistäni ja melkein kaikki kaverini. Nyt tunnen itseni yksinäiseksi, suunnattoman yksinäiseksi. Erityisesti sen jälkeen kun eve lopetti yhteydenpidon. Siitä olen sanoinkuvaamattoman surullinen. En tiedä mikä hänelle tuli, mutta enää hän ei vastaa soittoihin, puheluihin, eikä ovella käydessäni avaa ovea. Mitä voin enää yrittää?

Olisi ihana saada läheltä lisää ystäviä, jotka ymmärtäisivät, joiden kanssa voisi puhua ja joiden kanssa voisi tehdä kaikkea mukavaa yhdessä. Ja bonusta olisi lenkkiseura. Myös ihan ulkoiluseura olisi mahtavaa, esimerkiksi koiran kävelytykseen juttukaveriksi.


Onko Tampereella ketään, joka kaipaisi samaa?