torstai 28. tammikuuta 2010

KYLMÄÄ!

Hei ihan oikeasti, rajansa tällä pakkasellakin! Nyt alkaa tulla jo oma mittari täyteen näistä yli -20 pakkaspäivistä. Siis onhan se hienoa että vihdoin saatiin kunnon talvi jne jne, mutta eikö -10 voisi olla riittävästi.. Onhan se ihan ok, kun on välillä on näitä kovempia pakkasia, mutta että näin monta viikkoa! Pakkaspäivät ovat usein hienoja, aurinko paistaa siniseltä taivaalta, mutta tänään en kyllä voi päivää kehua millään tavalla. Pakkasta yli 20 astetta ja tuulee, mikä lisää pakkasen purevuutta. Ja auringosta ei kyllä ole tietoakaan. Eihän tällaisessa kelissä pysty käymään juoksemassa eikä hiihtämässä, juuri ja juuri koiraa pystyy ulkoiluttamaan.

Mutta se jo pakkasvalituksista, eiköhän yritetä taas keskittyä johonkin positiivisempaan. Kävin eilen koiran kanssa kävelemässä hieman vajaan pari tuntia, se on positiivista. Tänään olen menossa punnittavaksi läskillä lukutaitoa-kampanjaa varten ja sen jälkeen tanssitunnille kaverini kanssa. Eli paljonkin positiivistakin tässä päivässä. Eilen kävin myös jättämässä työhakemuksen, toivottavasti saisin paikan. Voisin tehdä postauksen tästä työnhakuyrityksistäni joku kerta, mutta tänään en sitä kuitenkaan tee.

Täytyy sanoa että näin aamuisin pää on selvästi liian tyhjä kirjoittamiseen, pahoittelen.

Ei kommentteja: