You and me
We used to be together
Everyday together always
I really feel
That I'm losing my best friend
I can't believe
This could be the end
It looks as though you're letting go
And if it's real
Well I don't want to know
Don't speak
I know just what you're saying
So please stop explaining
Don't tell me cause it hurts
Don't speak
I know what you're thinking
I don't need your reasons
Don't tell me cause it hurts
Our memories
Well, they can be inviting
But some are altogether
Mighty frightening
As we die, both you and I
With my head in my hands
I sit and cry
Don't speak
I know just what you're saying
So please stop explaining
Don't tell me cause it hurts (no, no, no)
Don't speak
I know what you're thinking
I don't need your reasons
Don't tell me cause it hurts
It's all ending
I gotta stop pretending who we are...
You and me I can see us dying...are we?
Anteeksi etten ole kirjoittanut, mutta en pysty.. Täytin kahdeksantoista ja juhlinnat eivät menneet ihan putkeen, eivät itseasiassa sinne päinkään. Se oli elämäni hirvein päivä, pahempi kuin uusi vuosi. Jännä kuinka saan paskaa niskaani enemmän ja enemmän, vaikka kuvittelen ettei enempää ole mmahdollista enää saada. En pysty vielä kirjoittamaan, en halua muistaa kaikkea taas uudestaan, sattuu liikaa. Tuon biisin sanat laitoin, koska ne tuntuvat sopivan tilanteeseen ja siihen liittyviin ihmisiin.
maanantai 21. tammikuuta 2008
maanantai 14. tammikuuta 2008
Tänään oksensin kaksi kertaa ja olisin oksentanut vielä kolmannen kerran jollei äitini olisi juuri silloin tullut kotiin.
Mutta nyt niskasta kiinni! Sain vihdoin edes rippeen kuria takaisin, kun katsoin huippumalli haussa ohjelman. Ja aloin myös kirota sitä miksi olen tässä kunnossa, reilu vuosi sitten olisinkin voinut vaikka pyrkiä vastaavaan suomalaiseen formaattiin, johon rekrytointi on nyt käynnissä. En ikinä ole erityisen palavasti halunnut malliksi, sillä minulla ei ole ollut mitään mahdollisuuksia. Viime vuoden kropalla olisi ollut, olisi ollut hienoa kokeilla. Mutta nyt sitten itsekuri takaisin, laihtuminen käyntiin. Jos vielä vaikka tulisi uudestaan mahdollisuus osallistua tuollaiseen ohjelmaan tulevaisuudessa.. Olen myös tuijotellut kaipaavasti koulumme seinässä olevaa mallitoimiston mainosta.
Mutta huomenna.. Katsotaan onnistuinko.
sunnuntai 13. tammikuuta 2008
Dance, dance, we´re falling apart
Yksi onnistunut päivä, mutta senkin kituutin ajatellen vielä normaaliakin enemmän ruokaa ja himoiten kaikkea syötävää mitä näin. Lopulta kun tänä aamuna kipitin bileistä kotiin ja ahmin. Sitten oksensin. Kaksi vuotta olen oksennellut, mutta vasta kaksi viimeisintä kertaa olen tajunnut kuinka ruuan saa huomattavasti helpommin ja nopeammin ulos. Sormet tarpeeksi syvälle, siinä on sen salaisuus. Ja kasvot taas tyylikkäästi mustelmilla, onneksi meikillä voi peittää naaman (muttei paskaa luonnetta [kapasiteettiyksikkö - hei neidit]).
Eilen siis olin illalla lähdössä kaverin bileisiin. Tosin lähtö meinasi jäädä vaatteiden vaihdon tasolle, sillä näytin kaikissa vaatteissa hirveältä. Ylipursuava läski, lehmä. Lopulta kuitenkin oli lähdettävä, kun olin kerran luvannut. En juonut (alkoholi on turhia kaloreita), joten ehkä se oli osasyy surkeaan menoon. Ilta oli kuitenkin joka tapauksessa hirveä, pystyin ajattelemaan vain sitä kuinka läski olen ja kuinka kauniita ja laihoja muut tytöt ovat. Tunsin itseni niin huonoksi, ja kaikki alkoi samantien ärsyttämään. Lsäksi sorruin soittamaan entiselle miehelleni, jonka kanssa juttu loppui aivan hetki sitten, enkä todellakaan ole päässyt yli. Enkä taida tulla pitkään aikaan pääsemäänkään. On typerää roikkua toisessa soitellen aina kun olen bileissä, mutta en vain pääse hänestä irti. Annan turhan etulyöntiaseman ottamalla mieheen yhteyttä vähän väliä, kyllä hän sen tajuaa että pystyy käyttämään minua kun kerran vieläkin välitän näin liikaa. Uskon vahvasti että asiat tulevat olemaan niin toisin kun pääsen taas laihaksi! Silloni asemat kääntyvät toisin päin, mies haluaa minua, ei pelkästään toisin päin. Silloin olen huomattavasti itsevarmempi ja pystyn näyttämään hänelle etten ole heikko ja kulje hänen perässään kuin jokin koira, tilanne on muuttunut.
Mutta ensiksi pitäisi laihtua, jotta tuo tilanne tulisi, joten se siitä.
I'm two quarters and a heart down
And I don't want to forget how your voice sounds
These words are all I have so I'll write them
So you need them just to get by
Dance, Dance
We're falling apart to half time
Dance, Dance
And these are the lives you'd love to lead
Dance, this is the way they'd love
If they knew how misery loved me
...
Why don't you show me the little bit of spine
You've been saving for his mattress
I only want sympathy in the form of you crawling into bed with me
Fall out boy - Dance, dance
Eilen siis olin illalla lähdössä kaverin bileisiin. Tosin lähtö meinasi jäädä vaatteiden vaihdon tasolle, sillä näytin kaikissa vaatteissa hirveältä. Ylipursuava läski, lehmä. Lopulta kuitenkin oli lähdettävä, kun olin kerran luvannut. En juonut (alkoholi on turhia kaloreita), joten ehkä se oli osasyy surkeaan menoon. Ilta oli kuitenkin joka tapauksessa hirveä, pystyin ajattelemaan vain sitä kuinka läski olen ja kuinka kauniita ja laihoja muut tytöt ovat. Tunsin itseni niin huonoksi, ja kaikki alkoi samantien ärsyttämään. Lsäksi sorruin soittamaan entiselle miehelleni, jonka kanssa juttu loppui aivan hetki sitten, enkä todellakaan ole päässyt yli. Enkä taida tulla pitkään aikaan pääsemäänkään. On typerää roikkua toisessa soitellen aina kun olen bileissä, mutta en vain pääse hänestä irti. Annan turhan etulyöntiaseman ottamalla mieheen yhteyttä vähän väliä, kyllä hän sen tajuaa että pystyy käyttämään minua kun kerran vieläkin välitän näin liikaa. Uskon vahvasti että asiat tulevat olemaan niin toisin kun pääsen taas laihaksi! Silloni asemat kääntyvät toisin päin, mies haluaa minua, ei pelkästään toisin päin. Silloin olen huomattavasti itsevarmempi ja pystyn näyttämään hänelle etten ole heikko ja kulje hänen perässään kuin jokin koira, tilanne on muuttunut.
Mutta ensiksi pitäisi laihtua, jotta tuo tilanne tulisi, joten se siitä.
I'm two quarters and a heart down
And I don't want to forget how your voice sounds
These words are all I have so I'll write them
So you need them just to get by
Dance, Dance
We're falling apart to half time
Dance, Dance
And these are the lives you'd love to lead
Dance, this is the way they'd love
If they knew how misery loved me
...
Why don't you show me the little bit of spine
You've been saving for his mattress
I only want sympathy in the form of you crawling into bed with me
Fall out boy - Dance, dance
perjantai 11. tammikuuta 2008
Eilinen meni hyvin, mutta tänään aamulla punnitsin itseni, paino ei ollut laskenut vaan noussut 200g. Yritin vakuutella itselleni etten ollut epäonnistunut vaan se laskee sitten seuraavana päivänä, mutta se nyt kuitenkin johti mielenheikkouteen.
Aamupalla ahmiminen oli taas todella lähellä, mutta sain rajoitettua pariin ylimääräiseen ruokaan, eikä siis ollut sinänsä paha juttu. Mutta! Puolta tuntia myöhemmin veli tuli huutamaan jostakin asiasta ja mikä olikaan reaktioni? Lähdin pois samasta huoneesta, koska en kestä kovinkaan hyvin kuunnella jonkun huutavan minulle.. Ja tie kulki suoraan jääkaapille, ennen kuin tajusinkaan oli mahaani kadonnut useita rasvaisia leipiä päällisineen, keksejä ja ties mitä.
Mutta tästä voisi varmaankin oppia jotain, vai mitä? En kestä tässä tilassa yhtään paineistusta, vaan reagoin siihen ahmimalla. Eli seuraavan kerran kun tällainen tilanne tulee, tiedostan sen ja yritän välttää sitä. Tarkoittaen että lähden vaikka ulos tai mitä vain, hetkeksi mahdollisimman kauaksi jääkaapilta.
Nyt sitten arvon menenkö oksentamaan vai annanko olla. Helpompi olisi antaa vain olla, olen kuitenkin niin tuskastunut oksentamiseen; saanko kaiken ylös, millainen olo sen jälkeen on jne. Lisäksi saan kasvoihini joskus mustelmia oksentamisesta.
Taidan mennä kuitenkin oksentamaan, joten tämä kirjoitus jää nyt tähän.
Aamupalla ahmiminen oli taas todella lähellä, mutta sain rajoitettua pariin ylimääräiseen ruokaan, eikä siis ollut sinänsä paha juttu. Mutta! Puolta tuntia myöhemmin veli tuli huutamaan jostakin asiasta ja mikä olikaan reaktioni? Lähdin pois samasta huoneesta, koska en kestä kovinkaan hyvin kuunnella jonkun huutavan minulle.. Ja tie kulki suoraan jääkaapille, ennen kuin tajusinkaan oli mahaani kadonnut useita rasvaisia leipiä päällisineen, keksejä ja ties mitä.
Mutta tästä voisi varmaankin oppia jotain, vai mitä? En kestä tässä tilassa yhtään paineistusta, vaan reagoin siihen ahmimalla. Eli seuraavan kerran kun tällainen tilanne tulee, tiedostan sen ja yritän välttää sitä. Tarkoittaen että lähden vaikka ulos tai mitä vain, hetkeksi mahdollisimman kauaksi jääkaapilta.
Nyt sitten arvon menenkö oksentamaan vai annanko olla. Helpompi olisi antaa vain olla, olen kuitenkin niin tuskastunut oksentamiseen; saanko kaiken ylös, millainen olo sen jälkeen on jne. Lisäksi saan kasvoihini joskus mustelmia oksentamisesta.
Taidan mennä kuitenkin oksentamaan, joten tämä kirjoitus jää nyt tähän.
torstai 10. tammikuuta 2008
Go back in line!
Kolme päivää ahmimista, sitten sain itseni takaisin ruotuun, kiitos eräälle tosi mukavalle miehelle, jolle uskoiduin ja hän tukee minua. Ja kiitos evelle, hänen ansiostaan sain lisää voimia ja intoa odottaa tulevaa!
Eve, olet ihaninta <3
Kolmen päivän ahmimisen ja yhden päivän hyvin vähän syömisen jälkeen yllätyin suuresti, en ole lihonut kuin 600g! Tuo yksi erittäin tiukka päivä todella pelasti minut ja motivaationi! Eilen siis söin tällaista:
aamu: jugurtti 70kcal
iltapäivä: kananmunasalaatti 100kcal
ilta: maksamakkaraa ja omena 100kcal
yht. 270kcal
Normaalisti en tee näin tiukkoja päiviä, vaan syön n. 500-1000kcal, riippuen liikunnan määrästä. Urheiluleireillä on syötävä enemmänkin, jotta jaksaa. Tuntuu vain helpommalta aloittaa ahmimisen jälkeen todella tiukalla linjalla ja jatkaa normaalisti vasta seuraavana päivänä. Tänään aamu alkoikin hyvin, olen syönyt pelkästään puuroa (100kcal). Ei ahmimista, vaikka ketään ei ole kotona ja riski ahmia kasvaa silloin huomattavasti. Taas lähdetään uuteen yritykseen, tavoitteena lopullinen onnistuminen. Ja yritän laihtua kilon viikossa, tämän viikon lopuksi on tavoitteena painaa 73kg. Kuulostaa teistä varmasti paljolta (ja se onkin!), mutta tästä nyt on lähdettävä.. Kohti tavoitepainoa; 57kg.
Nyt kaikille painonsa kanssa kamppaileville voimia, päivä kerrallaan, onnistuen, kohta ahmiminen ei tunnu edes houkuttelevalta ajatukselta! Laitoin ulkoasunkin muuten hieman uusiksi. Satuin muistamaan Uma Thurmanin, kun näin kaverini hyllyssä leffan Kill Billi. Thurman on ihanan keijumaisen laiha, hento, mutta voimakas nainen.
Eve, olet ihaninta <3
Kolmen päivän ahmimisen ja yhden päivän hyvin vähän syömisen jälkeen yllätyin suuresti, en ole lihonut kuin 600g! Tuo yksi erittäin tiukka päivä todella pelasti minut ja motivaationi! Eilen siis söin tällaista:
aamu: jugurtti 70kcal
iltapäivä: kananmunasalaatti 100kcal
ilta: maksamakkaraa ja omena 100kcal
yht. 270kcal
Normaalisti en tee näin tiukkoja päiviä, vaan syön n. 500-1000kcal, riippuen liikunnan määrästä. Urheiluleireillä on syötävä enemmänkin, jotta jaksaa. Tuntuu vain helpommalta aloittaa ahmimisen jälkeen todella tiukalla linjalla ja jatkaa normaalisti vasta seuraavana päivänä. Tänään aamu alkoikin hyvin, olen syönyt pelkästään puuroa (100kcal). Ei ahmimista, vaikka ketään ei ole kotona ja riski ahmia kasvaa silloin huomattavasti. Taas lähdetään uuteen yritykseen, tavoitteena lopullinen onnistuminen. Ja yritän laihtua kilon viikossa, tämän viikon lopuksi on tavoitteena painaa 73kg. Kuulostaa teistä varmasti paljolta (ja se onkin!), mutta tästä nyt on lähdettävä.. Kohti tavoitepainoa; 57kg.
Nyt kaikille painonsa kanssa kamppaileville voimia, päivä kerrallaan, onnistuen, kohta ahmiminen ei tunnu edes houkuttelevalta ajatukselta! Laitoin ulkoasunkin muuten hieman uusiksi. Satuin muistamaan Uma Thurmanin, kun näin kaverini hyllyssä leffan Kill Billi. Thurman on ihanan keijumaisen laiha, hento, mutta voimakas nainen.
tiistai 8. tammikuuta 2008
Ruuan määrä vatsassa on kääntäen verrannollinen onnellisuuteen
Kaipaan niin paljon entistä. Sitä omaa, oikeaa ja iloista minääni. Ja sitä mihin kaikkeen se pystyi. Hyvä urheilussa, kympin oppilas, hyvä ystävä, vanhempiensa odotukset täyttävä lapsi, muiden ihmisten edessä kelvollinen ihminen..
Paino aiheuttaa ongelmani, sillä laihana ongelmat pystyi selvittämään. Kun ei ollut omia ongelmia oli aikaa kuunnella ystäviään, auttaa heitä ja pitää heidän kanssaan hauskaa. Oli mahdollista olla täydellinen ystävä. Tiedän olevani perfektionisti ja minua häiritsee paljon jollen ole hoitanut kaikkia asioitani, kuten nyt. Se vain lisää entisestään stressiä, oli hoitamaton asia sitten huoneen siivoaminen tai opintojen suorittaminen.
Olin viisi ja puoli päivää kuivilla. Kaikki sujui taas, olin aidosti iloinenkin hetkellisesti. Tyhjällä vatsalla reenaaminen tuntui hyvältä, ei ollut niin painava olo. Energiat tietysti loppuivat pitkässä reenissä, mutta sinnittelin loppuun asti. Kolmen päivän leiri sujui hyvin, kunnes viimeisen reenin jälkeen tulin kotiin. Äitini oli tehnyt pizzaa ja ruokakaupassa oli käyty ja sieltä mukana tuotu mitä ihanimpia herkkuja. Yritin vastustaa, mutten enää pystynytkään, ahmin. Tuli seuraava päivä ja verensokerin heitellessä oli kahta vaikeampi syödä oikein, joten ahmin. Entä nyt tämä kolmas päivä? Luovutin suosiolla, ahmin. Eilen oksensin yhden ahmimiskerran jälkeen, mutta sitten jätin senkin, en jaksanut, ahmin vain. Nyt voin erittäin huonosti, sekä fyysisesti että henkisesti. Joulun aikaiset ajatukset palasivat takaisin, siitä en vielä olekaan tainnut kirjoittaa.
Olin silloin erittäin lähellä reunaa. Joulun olin pohjalla, olin kännissä perheen yhteisessä joulupöydässä ja uuden vuoden jälkeen itkin enemmän kuin aikoihin. Silloin illalla vieressäni pöydällä oli myös kasa erilaisia kolmiolääkkeitä, jotka ajattelin ottavani. Puhelinsoitto keskeytti kuitenkin kaiken ja päätin sen jälkeen yrittää vielä, koska minun oli joka tapauksessa odotettava seuraavaan päivään jotta voisin puhua erään minulle tärkeän miehen kanssa, selvittää mikä meidän tilanteemme on. No tulos siitä oli ettei meillä mitään tilannetta ole. Ja miksi ei? Olen tasapainoton. Ja se mitä hän ei sanonut, mutta minkä itse tiedän, olen läski. Yritin sen jälkeen tosissani saada itseni kuntoon, viisi onnistunutta päivää, mutta nyt.. Back to square one.
En tiedä kuinka jatkaisin tästä. Koulussa en ole käynyt. Sain juuri valmentajalta harjoitusohjelman, jota pitäisi alkaa toteuttamaan, mutta en saa mistään tarpeeksi motivaatiota tehdäkseni sen. Voin vain huonosti, koska vatsani on halkeamaisillaan ruuasta.
Paino aiheuttaa ongelmani, sillä laihana ongelmat pystyi selvittämään. Kun ei ollut omia ongelmia oli aikaa kuunnella ystäviään, auttaa heitä ja pitää heidän kanssaan hauskaa. Oli mahdollista olla täydellinen ystävä. Tiedän olevani perfektionisti ja minua häiritsee paljon jollen ole hoitanut kaikkia asioitani, kuten nyt. Se vain lisää entisestään stressiä, oli hoitamaton asia sitten huoneen siivoaminen tai opintojen suorittaminen.
Olin viisi ja puoli päivää kuivilla. Kaikki sujui taas, olin aidosti iloinenkin hetkellisesti. Tyhjällä vatsalla reenaaminen tuntui hyvältä, ei ollut niin painava olo. Energiat tietysti loppuivat pitkässä reenissä, mutta sinnittelin loppuun asti. Kolmen päivän leiri sujui hyvin, kunnes viimeisen reenin jälkeen tulin kotiin. Äitini oli tehnyt pizzaa ja ruokakaupassa oli käyty ja sieltä mukana tuotu mitä ihanimpia herkkuja. Yritin vastustaa, mutten enää pystynytkään, ahmin. Tuli seuraava päivä ja verensokerin heitellessä oli kahta vaikeampi syödä oikein, joten ahmin. Entä nyt tämä kolmas päivä? Luovutin suosiolla, ahmin. Eilen oksensin yhden ahmimiskerran jälkeen, mutta sitten jätin senkin, en jaksanut, ahmin vain. Nyt voin erittäin huonosti, sekä fyysisesti että henkisesti. Joulun aikaiset ajatukset palasivat takaisin, siitä en vielä olekaan tainnut kirjoittaa.
Olin silloin erittäin lähellä reunaa. Joulun olin pohjalla, olin kännissä perheen yhteisessä joulupöydässä ja uuden vuoden jälkeen itkin enemmän kuin aikoihin. Silloin illalla vieressäni pöydällä oli myös kasa erilaisia kolmiolääkkeitä, jotka ajattelin ottavani. Puhelinsoitto keskeytti kuitenkin kaiken ja päätin sen jälkeen yrittää vielä, koska minun oli joka tapauksessa odotettava seuraavaan päivään jotta voisin puhua erään minulle tärkeän miehen kanssa, selvittää mikä meidän tilanteemme on. No tulos siitä oli ettei meillä mitään tilannetta ole. Ja miksi ei? Olen tasapainoton. Ja se mitä hän ei sanonut, mutta minkä itse tiedän, olen läski. Yritin sen jälkeen tosissani saada itseni kuntoon, viisi onnistunutta päivää, mutta nyt.. Back to square one.
En tiedä kuinka jatkaisin tästä. Koulussa en ole käynyt. Sain juuri valmentajalta harjoitusohjelman, jota pitäisi alkaa toteuttamaan, mutta en saa mistään tarpeeksi motivaatiota tehdäkseni sen. Voin vain huonosti, koska vatsani on halkeamaisillaan ruuasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
