lauantai 1. tammikuuta 2011

New beginning

Uuteen vuoteen täysin liittymättä ajattelin aloittaa jälleen uuden yrityksen kohti terveellisempää elämää. Ja uuteen vuoteen sitten liittyen, hyvää uutta vuotta! Paino huitelee tällä hetkellä varmaanki jossakin reilussa 80 kilossa, saatanpa se huomenna jopa tarkistaa. Nyt ollaan joka tapauksessa ihan huippulukemissa, mutta otetaanpa suunta jälleen alaspäin! Strategiaa ei vielä ole, mutta katsotaan kuinka tämä homma lähtenee etenemään ja mietitään sitten matkalla kuinka alan syödä. Liikuntaa olisi joka tapauksessa tarkoitus lisätä. Lähden lisäämään liikuntamääriä maltillisesti, jottei penikat tule samantein kipeäksi ja jottei into hiivu heti alkuunsa. Syömiseen tulee vaikuttamaan paljon tämä opiskelijan köyhyys. Oikeasti olen nyt vasta huomannu että opiskelijana saa todella kituuttaa! Ei minulla ole varaa terveelliseen ruokaan, etenkään kalaan tai hyvään lihaan. Myös kasvikset ovat kalliita. Porkkanat ovat tosin melko halpoja, muttei niitäkään päivästä toiseen voi syödä. Voi miksen laihduttanut jo porukoilla asuessani! Tai paremminkin, miksen onnistunut jo silloin yrittäessani laihduttaa, sillä yrityksiä kyllä oli.

Mutta takaisin liikuntaan. Olen suunnitellut nyt alustavasti alkavani taas käydä yliopiston tarjoamilla tunneilla. Kevään ohjelmaa ei ole vielä tullut, mutta eiköhän kerran viikkoon ainakin pumpissa tule käytyä. Lisäksi haluaisin päästä kerran viikkoon coreen (keskivartaloon keskittyvä tunti). Ja täytyy nyt katsoa mitä muuta keväälle laitetaan ennenkuin voin tehdä suurempia päätöksiä. Ja kaksikin lihaskuntoa viikkoon olisi jo hyvin! Lisäksi tulen kävelemään joka päivä koirani kanssa. Päivän pitkä lenkki on nykyään ollut n. 1-4 tuntia. Esimerkiksi tänään käytiin tekemässä 2,5h lenkki, josta 1,5h oli umpihangessa puskemista, mikä teki lenkistä normaalia raskaamman. Koiran kanssa lenkkeily tulee viemään aikaa muulta urheilulta, mutta koiran hyvinvointihan siinä on kyseessä. Ja ehdottomasti tuo lenkkeily on hyväksi itsellenikin. Ehkä voisin silti alkaa varioida vähän enemmän - välillä juoksulenkkiä ja mäkivetoja, kun kunto sen sallii. Lisäksi olisi hyvä saada johonkin väliin viikkoa jotakin joukkuepeliä. Sählyä ja koripalloa luultavimmin. Onneksi yliopistolla pääsee helposti näitäkin harrastamaan, täytyy vain saada aikaiseksi mennä.

Tällä kerralla(kin) pitäisi alkaa huolehtia myös kehonhuollosta ja erityisesti notkeudesta. Olen vähintäänkin yhtä notkea kuin rautakanki ja asialle olisi tehtävä jotain. Yliopiston venyttelytunnit ja oma venyttely pitää siis myös aloittaa.

Mutta katsotaanpa kuinka tämä lähtee käyntiin ja ihmetellään kuinka jatketaan! Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita. :)

perjantai 6. elokuuta 2010

2.8. 65.5kg



On sekin jo jotain, onhan se ainakin alaspäin.


*muokkaus*

Tuo paino on virheellinen, sen pitäisi olla 75.5kg

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Ei helvetti, pitäis todellakin laihduttaa! Kehtaa todellakaan mennä tän näkösenä uuteen opiskelupaikkaan.. Paino menee jossain 77-82kg välillä, en uskalla ees tarkistaa. :(

perjantai 16. huhtikuuta 2010

yo-mekko

Täällä taas.

Aloitanpa ihan suoraan, ilman kummempia löpinöitä. Uuden työpaikan ja pienen työpaikkajännityksen avustamana painoin tässä pari viikkoa sitten jopa 72 kiloa! <3 Sittenpä taas iskikin ahmimiskausi ja se oli menoa sitten. Lisäksi olen sairastanut mahataudin, josta olen oikeastaan vasta tänään parantunut. Ja tänään paino näyttää 74.2kg, mikä on oikein hyvin ottaen huomioon syömiseni.

Paniikki alkaa kuitenkin iskeä, enää reilu 1,5 kuukautta yo-juhliin! Ei näillä läskeillä juhlita.. Eniten yo-juhlassa minua haittaavat serkkuni perheineen, jotka arvostelevat kaikkea; ulkonäköäni, todistustani ja koko elämääni. Minua hieman vanhempi serkkuni kun taas on sitten niin täydellinen, opiskelee lääkiksessä ja on aloittanut terveellisemmän elämän ja laihtunut. Erityisesti hän rasittaa minua! Hemmetin teennäinen lehmä. En joka tapauksessa kestä olla häntä läskimpi juhlissani, joten nyt on alettava kiiresti tekemään korjausliikettä.

Yo-mekkossa on se hyvä puoli, että se on armollinen jaloille, jotka ovat heikoin kohta itsessäni. Mekko peittää jalat (erityisesti reidet) tehokkaasti, älyttömän toimiva olisikin pallomekko! Mutta vyötäröä on nyt pienennettävä, samoin läskejä käsivarsia. Jalatkin on hyvä huomioida, mutta nyt kun aikaa on vain 7 viikkoa, olisi ehkä parempi keskittyä keskivartaloon ja käsiin. Mutta ei niitä jalkoja unohtaakaan kannata.

Tavoitteeni on laihduttaa nyt nopeasti, joten nyt sitten syödään vähemmän, eikä sorruta vaikka kuinka nälättäisi. Tarkoitus olisi laihtua ensimmäisen viikon aikana 2 kiloa ja sen jälkeen 1kg/vko. Eli yo-juhlissa painaisin 66 kiloa! Vau, se olisikin todella hyvä paino! Tuossa painossa käsivarteni ja vyötäröni ovat varmasti hoikkia. Ja koska aijon panostaa voimakkaasti lihaskuntoon, toivon vyörätön ja käsivarsien olevan hoikempia myös kiinteytymisen ansioista. Voisin oikeastaan huomenna ottaa itsestäni mitat ja seurata niidenkin avulla kehitystä. Aijon myös kiinnittää huomiota myös ihonhoitoon. Ties vaikka innostuisin kokeilemaan suihkurusketusta juhlia varten! Menen myös kasvohoitoon ihonpuhdistukseen muutaman viikon päästä, kunhan ihoni ensin rauhoittuu typerästä ahmimiskaudesta ja ihonhoitamattomuudesta.

Tutkailen nyt sitten läpi erilaisia kuntoilulehtiä ja omia kuntopiiriohjelmiani ja teen itselleni lihaskunto-ohjelman, jota alan tekemään vähintään 3 krt/vko. Lisäksi viikkoon tulee yksi pitkä lenkki esimerkiksi pyöräillen tai rullaluistellen. Vielä en tämän tarkemmin osaa sanoa urheiluista. Syömiset pyrin pitämään n. 1000kcal/pvä. Mikäli olo alkaa tuntua liian vaikealta saatan nostaa kalorit 1500 päivässä, mutta sekin riippuen laihtumistahdista.

Olisi myös kiva saada kommentteja ja tsemppausta tähän yritykseeni liittyen. :)

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Uskaltakaa levätä!

En muistanutkaan kuinka hyvää jo yksi lepopäivä tekee! Neljän päivän monttu kuitattiin täysin yhden päivän levolla ja tiistaina meno lenkillä oli loistavaa! Juoksin 30min ja tein päälle 40min kuntopiirin. Harmi vain etten ehtinyt venytellä, tänään kyllä huomaa mitä on jäänyt tekemättä! Mutta toisaalta, tiedänpähän ainakin että tuli tehtyä jotain, lihakset ovat aivan hellänä. Yksi lepopäivä nosti motivaatiota valtavasti, suosittelen oikeasti tätä kaikille, uskaltakaa levätä!

Eilen tuli kuntoplus-lehti, jonka luin kannesta kanteen. Juttuja oli paljon ja useat niistä olivat erittäin mielenkiintoisia. Esimerkiksi juttu levistä oli hyvä ja kävinkin heti ostamassa noria. Eilen kokeilin iltapalana salaatissa nori-levää ja hyvältä maistui! Mieheni ja äitinikin kokeilivat ja inhosivat täysin. Norissa oli hieman kalainen maku, joten jos kala kuuluu inhokkeihisi, jättäisin ehkä norinkin kokeilematta. Olen nyt syönyt noria sushissa ja ripottelemalla sitä salaattiin. Kaipaisin kovasti lisää vinkkejä mihin kaikkeen levää voisi laittaa! Aijon kokeillä myös muita leviä, mutta prismassa ei ollut tarjolla kuin noria. Täytynee kierrellä luontaistuotekauppoja ja jotakin aasialaisia kauppoja.


Kävin eilen myös Halpahallissa. Ennen olen kiertänyt paikan kaukaa, mutta nyt heräsin kyllä ihanaan todellisuuteen. Halpahalli on loistava kauppa, josta saa monia (merkki)tuotteita huomattavasti halvemmalla kuin muualta! Olen alkanut jo hiljalleen keräilemään astioita uuteen kotiin ja halpahallista niitä vasta löytyikin! Kuvan keittolautaset olivat 60 senttiä kappale! Ei liian
kalliita! Lisäksi ostin kahdeksan kupin sarjan kahvikuppeja aluslautasineen, 2,35€! Nekin ovat ihanan vaaleanpunaisia (ja mies tykkää :P). Tänään olen menossa luultavasti uudestaan miehen kanssa tuonne halpahalliin, koska näin siellä aivan ihania ruokalautasia! Haluan kuitenkin miehen mielipiteen, en viitsi ostaa lautasia, joista hän ei pidä. Aijomme alkaa kerätä myös Arabian Nero sarjaa, pidän neliön muotoisista lautasista, ne ovat niin erilaisia.

Rakastan ajatusta uuden ja oman kodin suunnittelusta ja olenkin jo päättänyt kaupungin johon muutan ja sieltä tarkemmin myös alueet mille haluan. Mutta voisin kertoa siitä enemmän toisessa postauksessa, nyt alkaa olla aika lähteä lenkille. Tänään edessä 10min täysiä menoa verryttelyineen. Tämä lenkki liittyy puolimaraton-projektiin, jonka aloitan, muistuttakaa että kerron siitä lisää, jollen itse muista.

maanantai 8. helmikuuta 2010

Lepopäivä

Viime torstaista lähtien liikunta on ollut tahmeaa. Kaikki perusjutut, kuten koitan kanssa kävely sujuvat hyvin, mutta esimerkiksi tanssitunti, hiihto ja kuntopiiri olivat niin vaikeita ja väsyneitä. Ja koska olen päättänyt alkaa kuunnella kroppaani tuskaisen eteenpäin junnaamisen sijaan, päädyin tulokseen että olen lepopäivän tarpeessa. Aika jännää että noinkin yksinkertainen asia (olen väsynyt --> lepään) on hankalaa ymmärtää saati toteuttaa. Enkö voisi vain liikkua enemmän ja enemmän, jotta paino putoaisi, jotten varmasti söisi likaa. Ei, ei näin. Tuo ajattelutapa tulee viemään minut pisteeseen etten jaksa liikkua, urheilusta tulee vastenmielistä, haluan ahmia jne. Järkeilenkin itselleni ettei ole mitään hyötyä yrittää urheilla lisää väsyneenä, kroppa vaati levon jotta voi palautua. Pitämällä lepopäivän voisin saada taas uutta potkua reenaamiseen ja urheilu alkaisi taas maistua paremmin ja tuntua paremmalle. Säännölliset lepopäivät ovat välttämättömiä, muuten en palaudu ja kunto kehity. Joten, tänään LEVÄTÄÄN. Näin. Eihän se niin vaikeaa ollut päättää.

En vielä tiedä mitä aijon tehdä huomenna urheilun suhteen, mutta jos vielä silloinkin tuntuu tahmealta liikkua niin lepään lisää. Pakko saada kroppa palautumaan. Huomenna on myös matikan preli, joka hieman kauhistuttaa. En ole lukenut ollenkaan. Mutta turha siitä on stressata, menee miten menee. Eihän preli ole vielä sama asia kuin kirjoitukset.

Muistin vasta nyt että tämähän on virallisesti kolmas viikko! Onnittelut itselleni, en ole päässyt aikoihin näin pitkälle! Aivan loistavaa! Ja ruokahimotkin ovat vähentyneet viime viikosta, viikonloppunakaan ei iskenyt himoa syödä hirveästi ja makeaa. Tämähän menee hyvin! Löysin muuten uuden suosikkiruokani, porkkanasosekeiton. Aivan älyttömän hyvää ja kevyttä ja täyttävää keitoksi! Olen vähän karsastanut keittoja, koska pelkään etten tule niistä täyteen, mutta ainakin tämä porkkanasosekeitto täyttää ja sitä saa syödä paljon hyvällä omallatunnolla. Resepti on painonvartijoiden klassiset herkut kirjasta, joka on muuten loistava kirja. Myös painonvartijoiden muut kirjat ovat hyviä, suosittelen lämpimästi. Mutta tässä siis porkkanasosekeiton resepti:

5-6 porkkanaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tuore chili
1 nippu korianteria
1L kasvislientä
suolaa
mustapippuria

Itse en käyttänyt chiliä, ja porkkanoita lisäsin vielä 3 lisää, sillä keitto tuntui jäävän vetiseksi. Lisäyksestä huolimatta keitosta tuli melko vetistä, joten ensi kerrällä laitan 6-9 porkkanaa 0.5L kasvislientä. Niin ja tämä tekeminenhän on todella helppoa, hienonnetaan kaikki, kuumennetaan kasvisliemi kiehuvaksi, kaikki aineet sekaan, keitetään miedolla lämmöllä 25min ja soseutetaan esim. sauvasekoittimella. Sitten maustetaan suolalla ja mustapippurilla. Helppoa ja nopeaa! Painonvartijoiden mukaan yhdessä annoksessa on 50kcal (tässä yhteeensä 4 annosta). Itse en kuitenkaan hirveästi välittänyt kaloreista, enhän laske porkkanan ja sipulin kaloreita muutenkaan niitä syödessäni.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Ei voi olla totta! Tällä 1000-1500kcal päivässä syömisellä olen laihtunut viikossa 1,4kg! Aivan loistavaa (ja edelleen, olen realisti, tiedän painonputoamisen hidastuvan, mutta käsittämättömän upeaa silti)! Eilinen meinasi livahtaa ahmimisen puolelle, joskin ruokahimossani söin sitten kuivattuja omenoita ja goji-marjoja + hunajaa. Niillä makeakiintö täyttyi, enkä sitten tullut "oikeasti" ahmineeksi. Ja silti paino on pudonnut noin hyvin, eilisestä huolimatta! Tämähän tietää jo n. 60 euroa nepalille, katsotaan kuinka paljon saan lopulta kiloja kasaan. Mutta tämän päivän fiilikset ovat kyllä yltiöpositiiviset, loistava aloitus päivälle!

Tänään suunnitelmissa on pitkä lenkki oman ja kaverin koiran kanssa ja lisäksi kotikuntopiiri. Eilen kävin tekemässä koiran kanssa kiihtyvän intervallilenkin, 15min verryttelyä+3x4min vetoja 2min palautuksilla+25min verryttely. Lenkki kulki aivan loistavasti. Syömisiin tulee tänään kuulumaan mm. suosikkiherkkuni, lohifilee uunin kautta. Lounaaksi taidan tehdä porkkanasosekeittoa, sitä kun en ole aikoihin tehnyt.

Tiedättekö, tämä uusi syömistapa on kyllä loistavin päätös, jonka olen tehnyt. Nyt jaksan liikkua ja urheilla hienosti, saan syödä ihanan isoja ja monipuolisia ruoka-annoksia ja paino silti tippuu! Lisäksi kroppa ei tunnu menevän säästöliekille, enkä saa ylitsepääsemättömiä ahmimishimoja. Onko kukaan muu syönyt suunnilleen samoilla kalorimäärillä? Kuinka on onnistunut? Minusta tuntuu, että nyt oikeasti tulen vihdoinkin onnistumaan, ja se tuntuu valtavan hyvältä!

Kohta lähestyy kahden viikon "haamuraja" laihduttamisessa. En ole pitkiin aikoihin (vuoteen, kahteen?) pystynyt syömään ahmimatta yli kahta viikkoa. Ensi maanantaina alkaa kolmas viikko, jota odotan innolla. En vielä tiedä millainen se tulee olemaan, enhän ole sitä pitkiin aikoihin kokenut. Mutta uskon vakaasti että viimeistään neljäs viikko tulee olemaan helpompi, syömistavat alkavat vakiintua, kroppa tottuu ja kaikesta tulee hieman helpompaa. Toivottavasti jo kolmas viikko olisi myös helppo. Ja ensin täytyy tietenkin selvitä tämä viikko loppuun. Joskin uskon vahvasti että pystyn siihen. :)