Payback time baby.. But when.

Pahoittelen pitkää poissa oloani ja myös tälläkin kertaa lyhyeksi jäävää kirjoitustani. Välillä tuntui että kaikki onnistuisi, laihtuisin ja vaikka mitä. Painon sain laskettua 69 kiloon jne. Mutta nyt on taas päivä jolloin haluan viiltää haavat käteen ja oikeastaan kuolla. Tuntuu siis melko paskalta.

En tiedä millä tästä pääsisi, lääkkeillä? Hoidossa minua ollaan vain passittamassa ravitsemusterapeutille, en minä sellaiselle halua! Se on turhaa paskanjauhantaa. Tiedän äärimmäisen hyvin kuinka tulisi syödä, en vain PYSTY siihen! Suututtaa tuokin. Mikseivät vain voi päästää psykiatrille määrätä pillereitä ja katsotaan mitä käy. Jos se auttaisi ja selviäisin. Koska muuten en selviä.

Olen jo kaksi pitkää vuotta sinnitellyt näiden hirveiden tunteiden vallassa, elämä on mennyt yhdeksi lankakeräksi, joka on joutunut kissan kynsiin (kissan omistajat tietävät ettei se sen jälkeen oikein ole enää käyttökelpoinen vaan täystuho ja sotkukasa). En todellakaan pysty elämään uutta vuotta tämän mielenterveydenhäiriön vallassa. Se tappaa minut. En kestä sitä. Vuosi on todella pitkä aika, kestänkö oikeastaan edes puolta vuotta? Tuskaa. Liian vaikeaa. Tuntea olevansa täysi nolla, hyödytön, tulevaisuudeton ja LÄSKI.

Ja entäpä mies.. Millon saan tilaisuuteni näyttää hänelle kuinka surkea ja idiootti hän on? Milloin tulee takaisin maksun aika? Näillä kiloilla ei ikinä. Enkä pysty jatkamaan elämääni täydellisesti eteenpäin jolle ole saanut antaa hänelle takaisin sitä mitä hän teki minulle.

Jep jep, olen siis surkea ja nolla. Yritän päivä toisena jälkeen vakuutella itselleni jotain muuta, mutta lopulta kuitenkin tulee se päivä, joka murtaa minut, joka kertoo kuinka surkea ruoan orja olen.