Kertausta

Eli jos tilanteeni on vielä jollekin epäselvä, kerron tässä tiivistetyn version syömishäiriöstäni.

9. luokan kevääseen mennessä olin hieman tukevoitunut, koska kasvuni oli jo loppunut, mutta söin edelleen samalla lailla kuin kasvupyrähdyksen aikana. Olin siis kuitenkin normaali painoinen. Äitini alkoi huomautella minulle painostani ja kielsi ottamasta lisää ruokaa, koska söin hirveästi. Siitä alkoi laihduttamiseni. En todellakaan syytä äitiäni mistään, älkää niin ymmärtäkö. Eihän syömishäiriön puhkeaminen hänen syynsä ole. Olen jo ensimmäiseltä luokalta lähtien tuntenut huonoutta ja kadehtinut laihoja tyttöjä (vaikka olen itse ollut siis normaali painoinen, en lihava, mutten kuitenkaan laihakaan), joten eiköhän tämä ihan omaa syytäni ole.

9. luokan keväällä opettelin oksentamaan. Ajatuksena oli että voin pitää silloin tällöin herkkupäivän, muttei tarvitse lihota kun oksentaa kaiken pois. Eihän siinä mitään pahaa olisi, ajattelin. Mutta kuten bulimkot tiedätte, oksentaminen ja ahmiminen vain herkistää toiselle kerralle ahmia ja oksentaa. Olin 9. luokan ja lukion alun välisen kesän ulkomailla, jossa oksentelin myös silloin tällöin ja jatkoin laihduttamistani. Kevään ja kesän aikana painoni tippuikin suunnilleen 6kg, alkaessani laihduttaa keväällä painoin n. 71,5kg.

Syksyllä jäin kiinni oksentamisesta, joten se oli lopetettava. Aloin syödä äärettömän terveellisesti. Tutkin miten voisin syödä mahdollisimman terveellisesti, mikä olisi parasta ravintoa urheilijalle. Aloin syödä paljon kasviksia ja proteiineja, syöden vain vähän hiilihydraatteja, koska halusin laihtua. Siinä tulikin sitten ortoreksia. Painoni alkoi tippua vielä nopeammin ja syksyllä painoin täydelliset 57kg. Rakastin itseäni, olin kaunis, pystyin mihin vain, olin todella hyvä koulussa, urheilu alkoi ensimmäistä kertaa elämässäni luistaa upeasti, olin yhtäkkiä ikäisistäni seurani paras. Se oli minulle jotain täysin uutta. Elämä on täydellistä laihana. Yhden rankan leirin jälkeen talvella painoni tipahti viikon leirin jälkeen 55kg, mutta nostin sen takaisin 57kg, koska en mielestäni kaunistu yhtään painamalla alle 57 kilon, eikä se edesauta urheilua.

Sitten tulikin joulu.. Sain lahjaksi tuhottomasti suklaata ja minulle tuputettiin kaikkea syötävää ja päiviteltiin kuinka laiha olin. Veljeni antoi minulle lempinimen "silakanruoto" (se tuli ilmeisesti siitä, koska yläkropassani luut näkyivät aika selvästi. Laihtuessani minulta lähtee oikeastaan melkein kaikki rasva yläkropasta, mutta reidet ja perse eivät laihdu niin hyvin, siksi tarvitsee painaa tarpeeksi vähän, että myös jalat näyttäisivät hyvältä). Jatkuva painostus syödä ja lopulta täysi turhautuminen saivat minut maistamaan herkkuja - jestas kuinka hyviä ne olivatkaan, en edes muistanut kuinka ihana niiden maku olisi! En ollut syönyt ainuttakaan herkkua reiluun puoleen vuoteen, ei suoraan sanoen tehnyt ollenkaan mieli edes (kun on ollut tarpeeksi kauan erossa ei oikeasti edes houkuta mitkään herkut, uskokaa tai älkää).

Jouluna alkanut herkutteluni ei enää loppunutkaan. Viikot vierivät ahmiessani, en saanut enää mitään kontrollia itseeni. Elämä meni jyrkkää alamäkeä. Yritin pyytää apua eräältä ohjaajaltamme urheilun puolelta, mutta hän kuittasi asian vain "kyllähän sinä selviät", eikä ottanut asiaa vakavasti (toisaalta, hänellä on omina lapsina vain poikia, hän oli varmasti vaikeana tytön tullessa puhumaan vaikeista asioista). Ahmiminen jatkui, oksensin myös silloin tällöin, mutta pääosin sairastin BED:tä. Lihosin hurjasti. En saanut konrtollia kesälläkään, elämäni oli hirveää, en saanut konrtollia syksyllä, elämäni meni suorastaan helvetiksi. Syksyllä aloin oksentaa enemmän. Puoli vuotta, eli tähän kevättalveen asti, oksentelin 1-4 kertaa päivässä. Oloni oli surkea, jouluna ja uutena vuotena meinasin tappaa itseni, lääkkeet olivat ja pöydälläni, ne olisi vain tarvinnut laittaa suuhun. Jostain syystä en kuitenkaan niin tehnyt vaan jatkoin kituuttamista. Oksensin ja oksensin, en jaksanut enää mitään, aamuisin halusin vain jäädä makaamaan sänkyyn ja illalla kääntää kylkeä ja jatkaa nukkumista.

Sitten hain apua. En koe siitä olleen vielä erityistä helpotusta, mutta juttu onkin vielä melko kesken, odottelen parhaillaan aikaa sisätautilääkärille ja muille jutuille. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen hiljalleen saamassa otteen takaisin. Pahimmillani painoin yli 75kg, mutta nyt, hetken onnistuneen laihduttamisen jälkeen, painoin tänä aamuna 71,3kg! Olin haltioissani. En ole painanut niin vähää ainakaan 4 kuukauteen! Olen sahannut kyllä 72 kilon ja 75kilon välillä, mutten edistynyt. Nyt minulla on vahva luotto siitä, että kaikki menee hyvin ja saan laihduttettua. Tavoite on tämän viikon loppuun mennessä painaa 71kg ja ensi viikon loputtua 70kg ja sitten 69kiloa ja sitten olisi jo ensimmäinen tavoite saavutettu, painaisin alle 70kiloa! Oi se kuulostaisi niin upealta.. Mutta hiljaa hyvä tulee, täytyy vain pitää itsekuri hyvänä. Kesän lopulla tulen toivottavasti painamaan sen täydellisen määrän, 57 kiloa.



Kirjoitin muuten myös hieman lisätietoa tuohon sivulle "tietoa minusta" kohtaan.