Hold it, don´t drop it.

Olen hakenut apua. En ole vielä aiemmin kertonut, mutta olen jo jonkin aikaa saanut apua. Tuskastuin täysin tilanteeseeni, siihen kuinka oksensin useasti päivässä, voin totaalisen surkeasti, verta alkoi tulla nenästä hurjasti oksentaessa/saman päivänä kuin oli oksentanut yms. hauskaa.. Menin koulukuraattorille, joka ohjasi minut koulupsykologille, joka järjesti minut sairaalaan nuorisopsykiatriselle. Tällä hetkellä olen käynyt ensimmäisen kerran siellä nuorisopolilla. Odotellessani lähetettä seuraavaan tapaamiseen, käyn vielä koulupsykologin kanssa puhumassa. Hän on ihan mukava nainen. Saan myös lähetteen sisätautilääkärille, saa nähdä mitä on tuhoutunut jo peruuttamattomasti.. Toivottavasti ei mitään, tuntuisi aika hirveältä, että olisin itse lopullisesti pilannut mahdollisuuteni tulla huippu-urheilijaksi.

Tuon lähetteen saaminen sisätautilääkärille saattaa kestää melko kauan, joten nyt täytyy olla todella tarkkana postin kanssa. Äitini ei saa hakea koskaan postia ennen minua, sillä hän repisi heti auki kirjeen, joka tulisi sairaalasta minun nimelläni ja saisi tietää kaiken tämän, en halua hänen tietävän mitään! Miksei voisi kunnioittaa toisen yksityisyyttä ja antaa kirjeiden vain olla.

Olen onnistunut muutaman päivän. Pääsiäisen olin hiihtoleirillä, lihoen siellä (yllätys, yllätys), koska ahmin järkyttäviä määriä ja erityisesti suklaata. Mutta takaisin tultuani yritin ottaa taas kontrollin ja paino on tippunut viime keskiviikon 75 kilosta tämän aamun 72,2 kiloon.

Eilen oli kuitenkin päivä, jolloin epäonnistuin. Ahmin hirveästi, mutta onneksi sentään sain oksennettua. Sen turvin paino tippui 200g ja saatoin tänään olla tyytyväinen. Tavoitteena olisi huomiseksi tiputtaa uudet 200g, jotta paino olisi tasan 72kg, ja ensi viikon jälkeen sitten jo 71kg ja siitä laskisi enemmän ja enemmän. En vain voi kovin hyvin. Isälläni oli flunssa ja pelkään sen tarttuneen minuun. Pää tuntuu olevan aivan täynnä töhnää ja nenä ihan tukossa. Enkä jaksa mitään. Toisaalta, entä jos nämä johtuvat vain vähäisestä syömisestä? En osaa päättää lähtisinkö tekemään valmentajan ohjelman mukaisen 2h kevyen lenkin, vai lepäänkö. Pitäisi levätä, jos olen tulossa kipeäksi, mutta entä jos en ole? Vaikeaa.

Haluaisin kiittää niitä, joilta olen saanut kommentteja, ne piristävät aina. Kiitos blair lauseesta, jonka laitoit: "I strive daily to remember that the boy I love, may one day love me when I`m thin." Ja kiitos eve, kiitos sinulle niin monesta asiasta, ihanaa että edes blogin välityksellä päästään yhteyteen, koska emme ole nähneet niin pitkään aikaan, mikä on surullista. Ja kiitos myös viimeisen kommentin laittaneelle, olet oikeassa, minun pitäisi päästää jo irti ja unohtaa Mies, se on vain tuskaisen vaikeaa! Toisaalta, en laihduta saadakseni hänet takaisin. Mutta miettikää kuinka upea fiilis olisi, minä, joka hoin hänelle kuukausia, että "kyllä pystyn tähän, kyllä minä laihdun", samalla vain lihoen, näkisinkin hänet eräänä päivänä, ollessani niin tajuttoman kauniin laiha! En ole nähnyt häntä nyt 3 kuukauteen, vielä toiset 3 kuukautta ja olisin laiha.. Ajatelkaa, hän ei olisi nähnyt minua puoleen vuoteen, mutta sitten sen jälkeen näkisi, eikä olisi tunnistaa. Olisin todella laiha, todella kaunis, yllättäisin hänet täysin! Pelkästään ilme hänen kasvoillaan, kun hän näkisi minut laihana, on kaiken tämän laihdutuksen arvoinen. Se toimii yhtenä motivaattorina minulle. Voi kuinka odotan sitä aikaa, odotan sitä niin kuumeisesti.