Blackhole

Kumpi on pahempaa, tuntea itsensä pohjattoman toivottomaksi, ahdistuneeksi ja masentuneeksi vai ei tuntea mitään? Tuntuu hieman siltä, että jälkimmäinen on ihmisen tapa suojautua letaalilta määrältä masennusta ja ahdistusta, lopettaa koko tunteminen. Mikään ei tunnu missään, on se ja sama teetkö jotakin vai jätätkö tekemättä, mikään ei muutu.

Olen nyt taas muutaman päivän voinut erittäin huonosti. En tiedä oikestaan täysin mistä se johtuu, mutta varmaankin siitä että syömiset ovat epäonnistuneet täysin. The Plan ei toiminut edes yhtä päivää.. Itsekuri on poissa. Läskit vain lilluvat siltikin ympärilläni.

Kävin tänään psykologilla. Kyllä, olen hakenut apua tähän helvettiin. Sain suoraan lähetteen sairaalaan nuorisopsykiatriselle. Tosin ennen sitä käyn muutaman kerran koulupsykologilla, kuitenkin kestää hetken ennenkuin pääsen sinne hoitoon. Juttelu oli ihan mukavaa ja sain pari kotitehtävääkin (päiväkirja ja tuntemuspäivyri), mutta miten tämä voisi auttaa minua olemaan ahmimatta, laihtumaan? Ei taitaisi kuin suljettu osasto ja pakkoliikunta. Tai liikkuisin kyllä mielelläni, jos vain saisi motivoitua itsensä menemään.. Tai jos olisi mahdollisuutta pelailla porukassa erilaisia pelejä, siitä pitäisin.

Miksei Suomessa ole leirejä, fat camppejä? Siellä ruokailu olisi terveellistä ja liikuntaa tarjolla kellon ympäri! Futista, beach volleyta, säbää, pesistä, korista.. Kaikkea. Varma tapa laihtua ja hauskaakin varmasti olisi.

Toivoisin että olisi jo kesä. Voisi olla ulkona vuorokauden ympäri ja tehdä kaikkea hauskaa. Toisaalta toivon ettei olisi kesä. Haluan päästä kuntoon kesäksi, enkä kulkea vähissä vaatteissa näine läskeineni. Miksen saisi ensimmäistä täydellistä kesääni..

Päiväni alkavat valua huomaamatta ohi. Tuhlaan nuoruuteni.. Eilen päiväni kului näin: Aamulla kouluun, aamureenit, koulupäivä, kotiin, ahmin, oksennan, menen sängylle lepäämään, herään ilta yhdeksältä, teen pakollisen kouluaineen, menen nukkumaan. Hieno päivä eikö? En enää jaksa, tekee vain mieli nukkua. Nukkua pahan ohi ja herätä laihana. Muttei niin taida tapahtua. Olen pilannut elämän parhaan ajan - nuoruuden.