droplet

New beginning

2011-01-01T00:23:00.002+02:00

Uuteen vuoteen täysin liittymättä ajattelin aloittaa jälleen uuden yrityksen kohti terveellisempää elämää. Ja uuteen vuoteen sitten liittyen, hyvää uutta vuotta! Paino huitelee tällä hetkellä varmaanki jossakin reilussa 80 kilossa, saatanpa se huomenna jopa tarkistaa. Nyt ollaan joka tapauksessa ihan huippulukemissa, mutta otetaanpa suunta jälleen alaspäin! Strategiaa ei vielä ole, mutta katsotaan kuinka tämä homma lähtenee etenemään ja mietitään sitten matkalla kuinka alan syödä. Liikuntaa olisi joka tapauksessa tarkoitus lisätä. Lähden lisäämään liikuntamääriä maltillisesti, jottei penikat tule samantein kipeäksi ja jottei into hiivu heti alkuunsa. Syömiseen tulee vaikuttamaan paljon tämä opiskelijan köyhyys. Oikeasti olen nyt vasta huomannu että opiskelijana saa todella kituuttaa! Ei minulla ole varaa terveelliseen ruokaan, etenkään kalaan tai hyvään lihaan. Myös kasvikset ovat kalliita. Porkkanat ovat tosin melko halpoja, muttei niitäkään päivästä toiseen voi syödä. Voi miksen laihduttanut jo porukoilla asuessani! Tai paremminkin, miksen onnistunut jo silloin yrittäessani laihduttaa, sillä yrityksiä kyllä oli.

Mutta takaisin liikuntaan. Olen suunnitellut nyt alustavasti alkavani taas käydä yliopiston tarjoamilla tunneilla. Kevään ohjelmaa ei ole vielä tullut, mutta eiköhän kerran viikkoon ainakin pumpissa tule käytyä. Lisäksi haluaisin päästä kerran viikkoon coreen (keskivartaloon keskittyvä tunti). Ja täytyy nyt katsoa mitä muuta keväälle laitetaan ennenkuin voin tehdä suurempia päätöksiä. Ja kaksikin lihaskuntoa viikkoon olisi jo hyvin! Lisäksi tulen kävelemään joka päivä koirani kanssa. Päivän pitkä lenkki on nykyään ollut n. 1-4 tuntia. Esimerkiksi tänään käytiin tekemässä 2,5h lenkki, josta 1,5h oli umpihangessa puskemista, mikä teki lenkistä normaalia raskaamman. Koiran kanssa lenkkeily tulee viemään aikaa muulta urheilulta, mutta koiran hyvinvointihan siinä on kyseessä. Ja ehdottomasti tuo lenkkeily on hyväksi itsellenikin. Ehkä voisin silti alkaa varioida vähän enemmän - välillä juoksulenkkiä ja mäkivetoja, kun kunto sen sallii. Lisäksi olisi hyvä saada johonkin väliin viikkoa jotakin joukkuepeliä. Sählyä ja koripalloa luultavimmin. Onneksi yliopistolla pääsee helposti näitäkin harrastamaan, täytyy vain saada aikaiseksi mennä.

Tällä kerralla(kin) pitäisi alkaa huolehtia myös kehonhuollosta ja erityisesti notkeudesta. Olen vähintäänkin yhtä notkea kuin rautakanki ja asialle olisi tehtävä jotain. Yliopiston venyttelytunnit ja oma venyttely pitää siis myös aloittaa.

Mutta katsotaanpa kuinka tämä lähtee käyntiin ja ihmetellään kuinka jatketaan! Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita. :)

2010-08-06T18:16:00.001+03:00

2.8. 65.5kg

On sekin jo jotain, onhan se ainakin alaspäin.

*muokkaus*

Tuo paino on virheellinen, sen pitäisi olla 75.5kg

2010-07-09T00:10:00.001+03:00

Ei helvetti, pitäis todellakin laihduttaa! Kehtaa todellakaan mennä tän näkösenä uuteen opiskelupaikkaan.. Paino menee jossain 77-82kg välillä, en uskalla ees tarkistaa. :(

yo-mekko

2010-04-16T12:18:00.004+03:00

Täällä taas.

Aloitanpa ihan suoraan, ilman kummempia löpinöitä. Uuden työpaikan ja pienen työpaikkajännityksen avustamana painoin tässä pari viikkoa sitten jopa 72 kiloa! <3 Sittenpä taas iskikin ahmimiskausi ja se oli menoa sitten. Lisäksi olen sairastanut mahataudin, josta olen oikeastaan vasta tänään parantunut. Ja tänään paino näyttää 74.2kg, mikä on oikein hyvin ottaen huomioon syömiseni.

Paniikki alkaa kuitenkin iskeä, enää reilu 1,5 kuukautta yo-juhliin! Ei näillä läskeillä juhlita.. Eniten yo-juhlassa minua haittaavat serkkuni perheineen, jotka arvostelevat kaikkea; ulkonäköäni, todistustani ja koko elämääni. Minua hieman vanhempi serkkuni kun taas on sitten niin täydellinen, opiskelee lääkiksessä ja on aloittanut terveellisemmän elämän ja laihtunut. Erityisesti hän rasittaa minua! Hemmetin teennäinen lehmä. En joka tapauksessa kestä olla häntä läskimpi juhlissani, joten nyt on alettava kiiresti tekemään korjausliikettä.

Yo-mekkossa on se hyvä puoli, että se on armollinen jaloille, jotka ovat heikoin kohta itsessäni. Mekko peittää jalat (erityisesti reidet) tehokkaasti, älyttömän toimiva olisikin pallomekko! Mutta vyötäröä on nyt pienennettävä, samoin läskejä käsivarsia. Jalatkin on hyvä huomioida, mutta nyt kun aikaa on vain 7 viikkoa, olisi ehkä parempi keskittyä keskivartaloon ja käsiin. Mutta ei niitä jalkoja unohtaakaan kannata.

Tavoitteeni on laihduttaa nyt nopeasti, joten nyt sitten syödään vähemmän, eikä sorruta vaikka kuinka nälättäisi. Tarkoitus olisi laihtua ensimmäisen viikon aikana 2 kiloa ja sen jälkeen 1kg/vko. Eli yo-juhlissa painaisin 66 kiloa! Vau, se olisikin todella hyvä paino! Tuossa painossa käsivarteni ja vyötäröni ovat varmasti hoikkia. Ja koska aijon panostaa voimakkaasti lihaskuntoon, toivon vyörätön ja käsivarsien olevan hoikempia myös kiinteytymisen ansioista. Voisin oikeastaan huomenna ottaa itsestäni mitat ja seurata niidenkin avulla kehitystä. Aijon myös kiinnittää huomiota myös ihonhoitoon. Ties vaikka innostuisin kokeilemaan suihkurusketusta juhlia varten! Menen myös kasvohoitoon ihonpuhdistukseen muutaman viikon päästä, kunhan ihoni ensin rauhoittuu typerästä ahmimiskaudesta ja ihonhoitamattomuudesta.

Tutkailen nyt sitten läpi erilaisia kuntoilulehtiä ja omia kuntopiiriohjelmiani ja teen itselleni lihaskunto-ohjelman, jota alan tekemään vähintään 3 krt/vko. Lisäksi viikkoon tulee yksi pitkä lenkki esimerkiksi pyöräillen tai rullaluistellen. Vielä en tämän tarkemmin osaa sanoa urheiluista. Syömiset pyrin pitämään n. 1000kcal/pvä. Mikäli olo alkaa tuntua liian vaikealta saatan nostaa kalorit 1500 päivässä, mutta sekin riippuen laihtumistahdista.

Olisi myös kiva saada kommentteja ja tsemppausta tähän yritykseeni liittyen. :)

Uskaltakaa levätä!

2010-02-10T09:31:00.005+02:00

En muistanutkaan kuinka hyvää jo yksi lepopäivä tekee! Neljän päivän monttu kuitattiin täysin yhden päivän levolla ja tiistaina meno lenkillä oli loistavaa! Juoksin 30min ja tein päälle 40min kuntopiirin. Harmi vain etten ehtinyt venytellä, tänään kyllä huomaa mitä on jäänyt tekemättä! Mutta toisaalta, tiedänpähän ainakin että tuli tehtyä jotain, lihakset ovat aivan hellänä. Yksi lepopäivä nosti motivaatiota valtavasti, suosittelen oikeasti tätä kaikille, uskaltakaa levätä!

Eilen tuli kuntoplus-lehti, jonka luin kannesta kanteen. Juttuja oli paljon ja useat niistä olivat erittäin mielenkiintoisia. Esimerkiksi juttu levistä oli hyvä ja kävinkin heti ostamassa noria. Eilen kokeilin iltapalana salaatissa nori-levää ja hyvältä maistui! Mieheni ja äitinikin kokeilivat ja inhosivat täysin. Norissa oli hieman kalainen maku, joten jos kala kuuluu inhokkeihisi, jättäisin ehkä norinkin kokeilematta. Olen nyt syönyt noria sushissa ja ripottelemalla sitä salaattiin. Kaipaisin kovasti lisää vinkkejä mihin kaikkeen levää voisi laittaa! Aijon kokeillä myös muita leviä, mutta prismassa ei ollut tarjolla kuin noria. Täytynee kierrellä luontaistuotekauppoja ja jotakin aasialaisia kauppoja.

Kävin eilen myös Halpahallissa. Ennen olen kiertänyt paikan kaukaa, mutta nyt heräsin kyllä ihanaan todellisuuteen. Halpahalli on loistava kauppa, josta saa monia (merkki)tuotteita huomattavasti halvemmalla kuin muualta! Olen alkanut jo hiljalleen keräilemään astioita uuteen kotiin ja halpahallista niitä vasta löytyikin! Kuvan keittolautaset olivat 60 senttiä kappale! Ei liian
kalliita! Lisäksi ostin kahdeksan kupin sarjan kahvikuppeja aluslautasineen, 2,35€! Nekin ovat ihanan vaaleanpunaisia (ja mies tykkää :P). Tänään olen menossa luultavasti uudestaan miehen kanssa tuonne halpahalliin, koska näin siellä aivan ihania ruokalautasia! Haluan kuitenkin miehen mielipiteen, en viitsi ostaa lautasia, joista hän ei pidä. Aijomme alkaa kerätä myös Arabian Nero sarjaa, pidän neliön muotoisista lautasista, ne ovat niin erilaisia.

Rakastan ajatusta uuden ja oman kodin suunnittelusta ja olenkin jo päättänyt kaupungin johon muutan ja sieltä tarkemmin myös alueet mille haluan. Mutta voisin kertoa siitä enemmän toisessa postauksessa, nyt alkaa olla aika lähteä lenkille. Tänään edessä 10min täysiä menoa verryttelyineen. Tämä lenkki liittyy puolimaraton-projektiin, jonka aloitan, muistuttakaa että kerron siitä lisää, jollen itse muista.

Lepopäivä

2010-02-08T10:27:00.004+02:00

Viime torstaista lähtien liikunta on ollut tahmeaa. Kaikki perusjutut, kuten koitan kanssa kävely sujuvat hyvin, mutta esimerkiksi tanssitunti, hiihto ja kuntopiiri olivat niin vaikeita ja väsyneitä. Ja koska olen päättänyt alkaa kuunnella kroppaani tuskaisen eteenpäin junnaamisen sijaan, päädyin tulokseen että olen lepopäivän tarpeessa. Aika jännää että noinkin yksinkertainen asia (olen väsynyt --> lepään) on hankalaa ymmärtää saati toteuttaa. Enkö voisi vain liikkua enemmän ja enemmän, jotta paino putoaisi, jotten varmasti söisi likaa. Ei, ei näin. Tuo ajattelutapa tulee viemään minut pisteeseen etten jaksa liikkua, urheilusta tulee vastenmielistä, haluan ahmia jne. Järkeilenkin itselleni ettei ole mitään hyötyä yrittää urheilla lisää väsyneenä, kroppa vaati levon jotta voi palautua. Pitämällä lepopäivän voisin saada taas uutta potkua reenaamiseen ja urheilu alkaisi taas maistua paremmin ja tuntua paremmalle. Säännölliset lepopäivät ovat välttämättömiä, muuten en palaudu ja kunto kehity. Joten, tänään LEVÄTÄÄN. Näin. Eihän se niin vaikeaa ollut päättää.

En vielä tiedä mitä aijon tehdä huomenna urheilun suhteen, mutta jos vielä silloinkin tuntuu tahmealta liikkua niin lepään lisää. Pakko saada kroppa palautumaan. Huomenna on myös matikan preli, joka hieman kauhistuttaa. En ole lukenut ollenkaan. Mutta turha siitä on stressata, menee miten menee. Eihän preli ole vielä sama asia kuin kirjoitukset.

Muistin vasta nyt että tämähän on virallisesti kolmas viikko! Onnittelut itselleni, en ole päässyt aikoihin näin pitkälle! Aivan loistavaa! Ja ruokahimotkin ovat vähentyneet viime viikosta, viikonloppunakaan ei iskenyt himoa syödä hirveästi ja makeaa. Tämähän menee hyvin! Löysin muuten uuden suosikkiruokani, porkkanasosekeiton. Aivan älyttömän hyvää ja kevyttä ja täyttävää keitoksi! Olen vähän karsastanut keittoja, koska pelkään etten tule niistä täyteen, mutta ainakin tämä porkkanasosekeitto täyttää ja sitä saa syödä paljon hyvällä omallatunnolla. Resepti on painonvartijoiden klassiset herkut kirjasta, joka on muuten loistava kirja. Myös painonvartijoiden muut kirjat ovat hyviä, suosittelen lämpimästi. Mutta tässä siis porkkanasosekeiton resepti:

5-6 porkkanaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tuore chili
1 nippu korianteria
1L kasvislientä
suolaa
mustapippuria

Itse en käyttänyt chiliä, ja porkkanoita lisäsin vielä 3 lisää, sillä keitto tuntui jäävän vetiseksi. Lisäyksestä huolimatta keitosta tuli melko vetistä, joten ensi kerrällä laitan 6-9 porkkanaa 0.5L kasvislientä. Niin ja tämä tekeminenhän on todella helppoa, hienonnetaan kaikki, kuumennetaan kasvisliemi kiehuvaksi, kaikki aineet sekaan, keitetään miedolla lämmöllä 25min ja soseutetaan esim. sauvasekoittimella. Sitten maustetaan suolalla ja mustapippurilla. Helppoa ja nopeaa! Painonvartijoiden mukaan yhdessä annoksessa on 50kcal (tässä yhteeensä 4 annosta). Itse en kuitenkaan hirveästi välittänyt kaloreista, enhän laske porkkanan ja sipulin kaloreita muutenkaan niitä syödessäni.

2010-02-03T10:20:00.003+02:00

Ei voi olla totta! Tällä 1000-1500kcal päivässä syömisellä olen laihtunut viikossa 1,4kg! Aivan loistavaa (ja edelleen, olen realisti, tiedän painonputoamisen hidastuvan, mutta käsittämättömän upeaa silti)! Eilinen meinasi livahtaa ahmimisen puolelle, joskin ruokahimossani söin sitten kuivattuja omenoita ja goji-marjoja + hunajaa. Niillä makeakiintö täyttyi, enkä sitten tullut "oikeasti" ahmineeksi. Ja silti paino on pudonnut noin hyvin, eilisestä huolimatta! Tämähän tietää jo n. 60 euroa nepalille, katsotaan kuinka paljon saan lopulta kiloja kasaan. Mutta tämän päivän fiilikset ovat kyllä yltiöpositiiviset, loistava aloitus päivälle!

Tänään suunnitelmissa on pitkä lenkki oman ja kaverin koiran kanssa ja lisäksi kotikuntopiiri. Eilen kävin tekemässä koiran kanssa kiihtyvän intervallilenkin, 15min verryttelyä+3x4min vetoja 2min palautuksilla+25min verryttely. Lenkki kulki aivan loistavasti. Syömisiin tulee tänään kuulumaan mm. suosikkiherkkuni, lohifilee uunin kautta. Lounaaksi taidan tehdä porkkanasosekeittoa, sitä kun en ole aikoihin tehnyt.

Tiedättekö, tämä uusi syömistapa on kyllä loistavin päätös, jonka olen tehnyt. Nyt jaksan liikkua ja urheilla hienosti, saan syödä ihanan isoja ja monipuolisia ruoka-annoksia ja paino silti tippuu! Lisäksi kroppa ei tunnu menevän säästöliekille, enkä saa ylitsepääsemättömiä ahmimishimoja. Onko kukaan muu syönyt suunnilleen samoilla kalorimäärillä? Kuinka on onnistunut? Minusta tuntuu, että nyt oikeasti tulen vihdoinkin onnistumaan, ja se tuntuu valtavan hyvältä!

Kohta lähestyy kahden viikon "haamuraja" laihduttamisessa. En ole pitkiin aikoihin (vuoteen, kahteen?) pystynyt syömään ahmimatta yli kahta viikkoa. Ensi maanantaina alkaa kolmas viikko, jota odotan innolla. En vielä tiedä millainen se tulee olemaan, enhän ole sitä pitkiin aikoihin kokenut. Mutta uskon vakaasti että viimeistään neljäs viikko tulee olemaan helpompi, syömistavat alkavat vakiintua, kroppa tottuu ja kaikesta tulee hieman helpompaa. Toivottavasti jo kolmas viikko olisi myös helppo. Ja ensin täytyy tietenkin selvitä tämä viikko loppuun. Joskin uskon vahvasti että pystyn siihen. :)

monday

2010-02-01T15:38:00.003+02:00

Ensimmäinen päivä lukulomaa ja hyvältä maistuu! Aamu aloitettiin katsastussekoilulla vaarin kanssa, eikä meidän reppana auto mennyt taaskaan läpi. Kaksi kotikorjausyritystä takana, joten auto siirtyi ammattilaisen käsiin autokorjaamoon. Korjaamo ei ollut kaukana, joten nappasin koiran kyytiin ja ajoimme korjaamolle. Säätämisen jälkeen (mikä se auton rekkari nyt olikaan - oota käyn tarkistaan, ai kelle voi soittaa kun on valmis - ööööh.. käykö äidille? kun ei tää siis oo mun auto, ai avaimet tarviitte - oota taas, käyn hakeen koiran ulos autosta, sitä ei tarvi korjata) auto saatiin jätettyä ja lähdettiin koiran kanssa kävelemään lumisia polkuja. Lenkki kesti 2h 10min, joskin tuntu siltä että käveltiin vähän turhan hitaasti. Mutta kiva silti, ja lisäksi olen lähdössä hiihtämään mieheni kanssa nyt iltapäivällä. Mennään vaihteeksi luisteluhiihtoa, joskin omin tyylini on perinteinen, sen tekniikka on vaan niin paljon helpompaa ja rennompaa.

Tähän mennessä olen syönyt puuron maidolla ja lanttulaatikkoa. Kaikki kasvikset ovat loppu syötyäni viimeisen porkkanan, joten tänään on luvassa kauppapäivä. Illalle on vielä luvassa kanaa ja huomiselle kirjolohisuikaleita, mutta erityisesti vihannesosasto kaipaa jääkaapissa täydennysyä. Veljeni on ilmeisesti menossa tänään kauppaan, joten nyt on syytä kiirehtiä tekemään ostoslistaa, jos haluaa saada mieleistänsä tavaraa kaupasta. Ostoslistaa kirjoittamaan siis.

2010-01-29T11:26:00.002+02:00

En meinannut uskoa, tämä yli 1000 kalorin syöminen päivässä toimii! Myönnä että kävin vaa'alla tänään, vaikka olen itseni kanssa sopinut että kerran viikossa riittää. Olin kuitenkin eilen läskillä lukutaitoa -kampanjan punnituksissa ja säikähdin hieman painoani, joten tänään oli pakko tarkistaa totuus. Eilisissä punnituksissa vaaka näytti 80.1 kiloa. Okei, kello oli jo viisi, olin juuri syönyt ja päälläni oli jättimäisin ja painavin neuletunika, joka kaapista löytyi. Mutta silti, silti sain pienen paniikin, tästä uudesta yli 1000 kalaria/pvä linjauksesta johtuen. Ajattelin että ehkä, ehkä sittenkin olen vain lihonut, mikä tietenkin oli ihan typerä ja epärealistinen ajatus. Normaalistihan punnitsen itseni aamulla herättyäni, jolloin paino on parhaiten vertailukelpoinen muihin päiviin. Jos punnitsisin esimerkiksi aina illalla, olisivat lukemat epäluotettavia riippuen mitä olen syönyt juonut jne. Ja tottakai käyn vaa'alla ilman vaatteita. Eri vaatteet painavat eri verran ja haluan tietää oikeasti todellisen painoni. Mutta vielä takaisin tähän yli 1000 kcal päivässä asiaan. Tosiaan, olen syönyt nyt viime päivät 1000-1500kcal ja nyt, kahdessa päivässä, olin silti laihtunut puoli kiloa! Ilman mitään himoliikkumistakaan! Olen todella tyytyväinen. Tietenkin painon putoaminen tulee hidastumaan, ymmärrän sen, mutta on se silti niin hienoa saada alussa selkeitä tuloksia. Ja ymmärtää, että itseään ei tarvitse näännyttää laihtuakseen. On muuten todella outoa syödä n. 200-300 kalorin aterioita, yleensä kun olen pyrkinyt siihen alle 200 kaloriin. Sitä ihan ihmettelee että vieläkö saan syödä näin paljon! :D

Tässä vielä eilisen päivän ruuat: (huomioikaa etten laske kasviksien ja vihanneksien kaloreita mukaan, se on minusta turhaa, niillä ei kukaan liho)

Aamupala: kaurapuuroa (1dl hiutaleita) vauvanruokapurkin ja makeutusaineen kera, piltissa makuna persikka

Lounas: kouluruoka, paljon kurkkuviipaleita ja lautasellinen jauhelihakeittoa

Päivällinen: Sokoksen älyttömän hyvää salaattia, kinkku-mozzarellasalaatti sinappikastikkeella

Iltapala: Höyrytettyjä porkkanoita (2kpl) ja kukkakaalia (3/4 kaalista), 3 tomaattia, 1kpl polarkraft leipä makeutusaineella, lanttulaatikkoa 100g, viinirypäleitä 200g

Ihmettelette varmaan tuota polarkraft leipää makeutusaineella. Täytyy sanoa että yhdistelmä kuulostaa oudolta, mutta olen totaalisen ihastunut siihen! Leivän päälle ei tarvitse laittaa mitään, makeutusaineen kanssa se on täydellinen sellaisenaan. Polarkraftissa on lisäksi vain n. 70kcal/pala ja kuitua löytyy 13g/100g, aika hyvin vaalealta leivältä! Ja tosiaan, pidän hirveästi myös lanttulaatikosta, siksi sitäkin tulee syötyä aina kun se on mahdollista, kaupoissa sitä myydään melko harvoin joulunajan ulkopuolella.

KYLMÄÄ!

2010-01-28T09:31:00.002+02:00

Hei ihan oikeasti, rajansa tällä pakkasellakin! Nyt alkaa tulla jo oma mittari täyteen näistä yli -20 pakkaspäivistä. Siis onhan se hienoa että vihdoin saatiin kunnon talvi jne jne, mutta eikö -10 voisi olla riittävästi.. Onhan se ihan ok, kun on välillä on näitä kovempia pakkasia, mutta että näin monta viikkoa! Pakkaspäivät ovat usein hienoja, aurinko paistaa siniseltä taivaalta, mutta tänään en kyllä voi päivää kehua millään tavalla. Pakkasta yli 20 astetta ja tuulee, mikä lisää pakkasen purevuutta. Ja auringosta ei kyllä ole tietoakaan. Eihän tällaisessa kelissä pysty käymään juoksemassa eikä hiihtämässä, juuri ja juuri koiraa pystyy ulkoiluttamaan.

Mutta se jo pakkasvalituksista, eiköhän yritetä taas keskittyä johonkin positiivisempaan. Kävin eilen koiran kanssa kävelemässä hieman vajaan pari tuntia, se on positiivista. Tänään olen menossa punnittavaksi läskillä lukutaitoa-kampanjaa varten ja sen jälkeen tanssitunnille kaverini kanssa. Eli paljonkin positiivistakin tässä päivässä. Eilen kävin myös jättämässä työhakemuksen, toivottavasti saisin paikan. Voisin tehdä postauksen tästä työnhakuyrityksistäni joku kerta, mutta tänään en sitä kuitenkaan tee.

Täytyy sanoa että näin aamuisin pää on selvästi liian tyhjä kirjoittamiseen, pahoittelen.

Läskillä lukutaitoa

2010-01-27T10:08:00.002+02:00

Kuinka moni on kuullut tästä kampanjasta? Itse kiinnostuin samantein kun lehdestä tästä luin ja ajattelin että tässähän olisi hieno lisämotivaatio laihdutukseen. Olen menossa seurakunnan järjestämään punnitukseen kaverini kanssa torstaina ja kampanjan loppuessa toukokuussa toivon tiputtaneeni n. 12kg (mikäli punnitus on toukokuun alussa) tai sitten n. 16kg (mikäli punnitus onkin kuun lopussa). 12 kilon pudotus tarkoittaisi nepalilaisille 15€x12=180€ tai 15€x16=240€. Tuo olisi jo aika hienoa! Ja mikä parasta olisin itse joko 65 kiloinen tai 61 kiloinen, eli aivan loistavassa painossa, mitä omaan toivepainooni tulee. Siis aivan mahtavaa jos vain onnistun! Onko muilla aikomusta osallistua?

Otin taas väliin yhden ahmimiskauden, mutta nyt olen ollut kolmatta päivää kunnolla. Kävin tänään vaa'alla ja olin aivan varma lukemien olevan jotakin yli 80 kilon. En ollut uskoa silmiäni kun lukema olikin 77.3kg! Siis paras paino moneen kuukauteen! Nyt ajattelinkin pitää hyvästä alusta kiinni ja pysyä ruodussa sinne toukokuulle asti. Mitä aijon sitten tehdä erilailla kuin olen tehnyt? Olen miettinyt miksi olen viime kerroilla epäonnistunut ja tullut tulokseen että aina lopulta toisen viikon loppuosassa on iskenyt niin järkyttävä nälkä ja ruuan himo etten vain ole sitä enää mitenkään kestänyt. Nyt päätinkin että syön hieman enemmän kuin viime kerroilla. Tarkkaa kalorimäärää en ole ajattellut, aluksi vain sen mukaan miltä tuntuu. Jos aikaisemmin olen yrittänyt pysyä n. 1000kcal (ja useimmiten jäänyt senkin alle), niin nyt yritän syödä oikeasti sen yli tuhat kaloria. Jospa sillä välttäisi sen järkyttävän ruuan himon, jota ei voi kestää. Eli sovitaan että syön päivittäin 1000-1500 kaloria.

Liikuntaa on tullut tehtyä hyvin kahtena viime päivänä. Maanantaina kävin koiran kanssa juoksemassa 50min, minkä jaksoin yllättäen todella hyvin, vaikka nyt en olekaan muuten harjoitellut. Tiistaina olin tekemässä kuntosalireenin, joka koostui verryttelyllä crosstrainerillä 15min+lihaskunto 40min+verryttely 20min. Ärsyttävää nyt vain nämä yli 20 asteen pakkset, naama jäätyy totaalisesti kun on ollut sen 30min ulkona. En viitsi mennä juoksemaan tällaisessa pakkasessa ja koiran kävelytyskin on vähän nihkeää. Tänään olin ajatellut mennä koiran kanssa juoksemaan, mutta se vaihtuu nyt sitten kävelyksi. Olisi mukava kävellä pidempi, useamman tunnin lenkki, mutta saa nähdä kuinka tuolla pakkasessa pystyy oleen.

Sitten vielä vähän ihonhoidosta. Luin jonkin kuntolehden kauneudenhoitoartikkelia ja tulin siihen tulokseen että tarvitsisin silmänympärysvoiteen ja dekoltee-voiteen. Vaikka hieman mietin eikö dekolteelle kävisi tavallinen perusvoide ja silmänympärysiholle normaali kasvovoide. Aijon kuitenkin vielä harkita näitä ostoksia, joten täytyy tutkia jos netistä löytyisi hyviä kommentteja sopivista tuotteista. Ja vielä hienompaa olisi jos joku voisi vinkata tätäkin kautta hyvästä (ja huokea hintaisesta) silmänympärysvoiteesta ja/tai dekoltee-voiteesta.

Lupailemaani jatkoa

2010-01-08T21:01:00.003+02:00

Valitan etten ole kirjoittanut kuten lupasin. Syitä toki löytyy, netti toimii pätkittäin ja välissä on ollut masiskausi. Mutta nyt, NYT lähdetään taas uusin voimin liikenteeseen. Ja nyt, tällä kertaa aijon onnistua! Pisimmät onnistuneet syömiseni ovat viime aikoina olleet max. 2 viikkoa. Nyt päätin että vaikka pakotan itseni olemaan kunnolla kuukauden verran, eli 1.2. asti. Siihen asti tulee syödä oikein. Sitten voi vaikka ottaa uutta harkintaa taas. Mutta jos tuon kuukauden syö nätisti, niin sen jälkeen tuskin paljoa tarvitsee harkita, homma helpottuu kummasti kun kroppa tottuu niin pitkän ajan aikana syömisiin.

Olen melkolailla lopettanut viimeisen vuoden aikana harrastukseni, jota nykyisin kaipaan niin vietävästi... Mutta en voi mennä takaisin, en ennenkuin olen hoikka ja paremmassa kunnossa. Joten nyt alkaa liikunta ja kunnon kohotus! Viime viikolla tein loppuviikosta kaksi intervallireeniä, toisen 4min vedoilla, toisen 2min vedoilla. Tällä viikolla olen tehnyt 1h20min kuntosalireenin, johon sisältyi 15min verryttely+40min kuntopiiri+25min verryttelyt. Kuntopiirin tein tavallista kovatempisempana, mikä olikin mukavaa vaihtelua. Tänään taas kävin 1h20min vesijuoksemasssa kaverini kanssa, oli aivan loistavaa! Juttua tuli niin paljon ettei edes huomannut ajankulua! Voi kun saisi tällaisen kaverin salillekin, vapaaehtoisia? :)

Olen ollut myös tällä viikolla uudessa työssä, joka on flaijerien jako. Kahtena päivänä olen kävellyt viitisen tuntia ympäri keskustaa ison mainosrinkan kanssa. Ja huomenna olisi luvassa vielä viimeinen vuoro. Mutta vaikka homma onkin hieman raskasta, niin tuleehan siitä rahaa. Ja kaloreita kuluu tietysti.

Nyt yritän keskittyä syömiseen, liikkumiseen, kouluun, pääsykokeisiin ja töihin. Melko paljon mietittävää, mutta täytyy yrittää pitää kaikki langat käsissä. Pääsykokeista ja töistä voisin joku kerta kertoilla lisää, jos niiden tilannepäivityksistä kiinnostuneita löytyy.

Tilannekatsaus

2009-12-11T12:46:00.003+02:00

Ajattelin päivittää tilannetta ja kertoa missä nykyään mennään. Koulun kanssa on mennyt hyvin, mutta painon ja mielialan kanssa olen sählännyt reilusti. Nyt on siis viime kevään ja syksyn kirjoitukset ohi, panostin kaikkiin neljään aineeseen hirveästi ja työ palkittiin; sain L:llää ja E:tä. :) Vielä olisi kaksi ainetta jäljellä, joista toiseen saan tehdä hirveästi työtä että pääsisin läpi.. Ja toisesta yritän saada M:n, joskin E olisi hieno. Mutta eipä noilla kahdella viimeisellä ole niin väliä, kun ensimmäiset aineet menivät niin yläkanttiin. Olen tyytyväinen tuleviin kirjoituksiin jos vain molemmat menevät läpi!

Syöminen onkin sitten ollut hirveää.. Olen pitänyt hirveitä ahmimiskausia ja kirjoitusten varjolla ajatellut että nyt voin syödä mitä tykkään, kunhan vain luen kirjotuksia varten. Ja tuollaisella reseptillä se paino yllättäen lähtikin nousuun raketin lailla. Pahimmillaan olen nyt painanut yli 80kg... Tarkkaan en tiedä kuinka paljon yli 80kg olen painanut, koska en ole uskaltanut pahimpina aikoina käydä vaa'alla. Olen ollut myös henkisesti tiukoilla. Viime viikolla sain totaalisen toivottomuuskohtauksen ja siinähän menikin sitten 3-4 päivää ahmien ja itkien. On inhottavaa kun tulee aikoja, jolloin vain itkee ja itkee, eikä sitä saa loppumaan vaikka todella yrittäisi. Koulussa riittää kun joku sanoo: "Moi, mitä kuuluu?" ja kyyneleet alkavat valua, vaikka niitä kuinka yrittäisi estää. Onko kenellekään muulle tuttu tunne?

Nyt olen ollut taas tiukkana sen hurjat 4 päivää. Tähän tsemppaukseenkin aloin vain koska viikonloppuna on tärkeät juhlat, joissa on iltapuku-koodi. Ajattelin laittaa käyttämättömän vanhojen pukuni, jotta se vihdoinkin tulisi hyödynnettyä, mutta samalla huomasin pienen ongelman. Kyllähän puku mahtuu päälle, mutta entäs kun pitäisi syödä ja hengittää! Joten siksi olen nyt erityistiukalla ruokavaliolla viikonloppuun asti, pakkohan siihen pukuun on mahtua! Huomenna aijon kokeilla miten puku mahtuu, saa nähdä kuinka käy..

Olen pitänyt tosiaan nyt neljä tiukkaa päivää ja syönyt 400-700kcal/päivä. Lisäksi olen jopa taas yrittänyt urheilla. Tiistaina tein 50min juoksulenkin, keskiviikkona 1,5h salireenit (20min verryttely cross trainerilla+50min kuntopiiri+20min verrytely kuntopyörällä), torstaina 40min juoksua + agilityreenit ja perjantaina sama, juoksua 40min + agilityreenit. Lauantaina olen ajatellut tehdä pitkän kävelylenkin koiran kanssa. Katsotaan onnistuuko.

Nyt joudun kuitenkin keskeyttämään kirjoittamisen, lähtö agireeneihin odottaa. Yritän kirjoittaa taas huomenna. :)

Should I start writing again?

2009-12-10T19:44:00.002+02:00

Oon tuota miettiny. Kun nyt menee taas laihdutuksen puolesta ok (vau, neljättä päivää, aika suoritus). Niin kiinnostais jatkaa kirjottamista. Nyt olis tulossa yliopiston kerhon vuosijuhlat ja muuta jännää, josta ois kiva kertoo.

Mutta kysymys onkin, lukeeko kukaan enää? Jatkan kirjoittamista jos edes yksi kommentoi tätä kirjotusta.

27.10.2009

2009-10-27T12:39:00.001+02:00

Haluan kuolla. Ei tästä tule mitään, en saa laihdutettua. Ja jollen saa laihdutettua ei elämässä ole järkeä, en aijo elää tällaisena, se ei olisi lähellekään elämisen arvoista.

Haluan kuolla.

Viikonlopun testi

2009-06-05T17:30:00.008+03:00

Nyt on tosiaan edessä kaksi päivää Jyväskylässä, joista toinen menee eräällä koiran koulutusluennolla. Lauantaina ohjelmassa kaupungissa käyntiä, mutta muuten suunnitelmat ovat auki. Kävin tänäänkin itseasiassa kaupungilla ihanan ystäväni kanssa, jota näen aivan liian vähän! Ostettuakin tuli jotain, pitkästä aikaa. Löysin aivan ihanan turkoosiin vivahtavan vihreän bolerotyyppisen neuletakin vain 9 eurolla H&M:ltä. Se oli todella hyvä ja tarpeellinen löytö. H&M:ltä ostin myös kokeeksi yhdet kaverin kehumat urheilurintsikat, hintaa vain 15 euroa. En koe tarpeellisiksi sijoittaa 50 euroa urheilurintsikoihin, kun halvemmallakin saa. Eivätkä rintani nyt niin suuret ole että niihin kannattaisi panostaa! ;D Olen haaveillut sellaisesta pitkästä valkoisesta napitettavasta kauluspaidasta, jota voisi käyttää legginsien kanssa. Kokeilinkin muutamia, mutta joko helma oli liian lyhyt tai valkoinen väri liian läpinäkyvä. Sitten löysin kuitenkin onlysta aivan ihanan pitkän pystysiniraidallisen vastaavan paidan, joka on aivan ihana!

Vyö minulla oli jo vanhastaan. Tuosta kuvasta voitte päätellä nykyistä olemustanikin. Lievästi pyylevä. ;P Etuosan rypytykset ovat tuossa paidassa kivat, lisäpisteitä saa kaula-aukko, joka ei kuitenkaan ole liian syvä. Ostin S koon, koska se mahtui hyvin ja odotan tosiaankin laihtuvani. S oli muilta osin täydellinen, paitsi hihojen napit. Niitä en saa fiksusti kiinni, joten ne joutuvat olemaan auki kunnes laihdun - don't make a fuss about it.

Tänään olen syönyt aamupalaksi ruispuuroa maidolla, lounaaksi aivan uskomattoman maukkaan Sokoksella myytävän lounassalaatin, kinkkumozzarellasalaatin, sinappikastikkeella. Tosin pyysin puolet vähemmän kastiketta kuin annokseen kuuluu ja jätin tarjotun sämpylän ottamatta. Koska parkki oli menossa umpeen kipaisin autolle nopeasti ja salaatin söin vasta kotona. Otin myös yhden loistavan Polarkraft leivän, makeutusaineella. Hitsi oli hyvää! Sen jälkeen kävinkin koiran kanssa juoksemassa 1h 15min, olen todella ylpeä että jaksoin jo nyt juosta helposti tuollaisenkin ajan! Mahani vain yrittää pilata juoksemista. Viime lenkilläkin maha meni aivan sekaisin ja oli hurjan kipeä, en käsitä mistä se voisi johtua. Täytyy nyt sitä hieman tarkkailla ja sinnitellä lenkeillä vaikka sattuisi. Viikonloppuna en nyt kuitenkaan pysty liikkumaan, lenkkikamat vievät hirveästi tilaa ja olen ansainnut mielestäni yhden vapaapäivän tälle viikolle. Sunnuntaina taas en ehdi koulutuksen lisäksi muuta kuin ajamaan kotiin. Mutta vielä niihin loppupäivän ruokiin. En ole vielä aivan varma mitä syön, äsken tosin napsin muutaman pikkutomaatin. Luultavasti ohjelmassa on vesimeloni, joitakin kasviksia ja savukirjolohta, muodossa X, en ole vielä päättänyt. Maanantaiksi olen hankkinut aineet kevyeen kaalilaatikkoon, voin laittaa reseptin tänne jos tarpeeksi monta kaalista pitävää ilmoittautuu viikonlopun aikana.

Ei muuta kuin tsemppiä kaikille syömistensä kanssa, lähden itse nyt testamaan omaa tahdon lujuuttani anopin herkkuvatien äärelle!

2009-06-04T20:28:00.005+03:00

4. päivä syöden oikein! Kummallisinta on ettei vieläkään ole tullut yhtään vaikeata päivää, yleensä itselleni hankalimmat ovat juuri 3. ja 4. päivä. Mutta eipä tällä kertaa. Toivottavasti selviäisin nyt ilman vaikeita päiviä, helpottaisi kummasti tätä urakkaa. Tänään on ruokailuun kuulunut aamupalaksi ruispuuro desillä maitoa seassa (ja jollen ole muistanut kertoa niin käytän makeutusaine Hermestasia puurossa, ei tarvitse sokeria, ei lisäkaloreita). Päivälliseksi oikealla näkyvä reilu annos savukirjolohimozzarellasalaattia. Eilinen meni liian niukoille kaloreille, joten otin tänään vähän rennommin. Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka hetkellisesti pystyisikin syömään niukasti, ei se kannata pitkällä tähtäimellä. Pyrin siksi syömään säännöllisesti ja kohtuu reilustikin, jotta tämä laihtuminen menisi mahdollisimman kivuttomasti. Ilman kauheaa päänsärkyä, huimausta, lihasvelttoutta yms. Varmasti monet syömishäiriöiset järkyttyvät tuon salaattilautasenkin kokoa, ja hei, se on vielä syvä lautanen!

Vasemmalla oleva kuva on sitten hieman myöhäiseksi (klo 20.30) siirtynyt päivällinen. Ensimmäisessä kuvassa on valtava kuppi vettä, sillä juon vettä nykyään valtavia määriä. Täyttävät kivasti hetkellisesti, eikä nestehukka uhkaa. Salaattilauteselle, joka siis on iso lautanen, kuului kolme suurta tomaattia ja höyrytettyä kukkakaalia sekä porkkanaa. Viimeksi onnistuessani laihduttamaan söin valtavia määriä höyrytettyjä kasviksia, enkä ole niitä nyt siis ainakaan kahteen vuoteen maistanut. Jännitin hieman saanko noita alas, mutta hyviähän ne olivatkin! Yllättävän makeita kaiken lisäksi. Pääruuaksi olikin sitten 130 grammaa ihanaa
rusinatonta maksalaatikkoa. Nyt taas monet sh laihduttajat säikähtivät, maksalaatikkoa! 180kcal/100g, tsiisus. Mutta hei, kaikkehan voi syödä kohtuudella, jolloin kaloreita ei tule liikaa. Tuossahan sain 240kcal, eli ei paha ollenkaan. Lisäksi maksalaatikon hyvä puoli on rauta. Kärsin matalasta hemoglobiinista eli anemiasta, eikä sen aiheuttama vetämättömyys auta yhtään liikkumaan (ja laihtumaan). Hemoglobiinini on ollut huonoimmillaan 104, tällä hetkellä se on 122. Suosin siis ruokia, joissa on paljon rautaa, vaikka kaloreita usein niissä riittääkin jonkin verran reilusti. Mainittakoon rauta-ruuista myös mustamakkara, sekin on aikamoista herkkua. Näissä vain tarvitsee pitää kohtuus. Pienempiä annoksia jos kaloreita on paljon tiedossa. Syön illalla ehkä mahdollisesti yhden aivan uskomattoman herkullisen Polarkraft leivän. Siinä ei ole lisäaineita, ravintokuitua 13g/1oog (ja tämä on siis vaalea, pehmeä leipä) ja kaloreita vain 170/100g, yhdessä palassa on keskimäärin 66kcal. Tämän leivän syön aina ilman päällisiä, mutta teen sille jotain muuta outoa.. Laitan päälle makeutusainettea. Leivästä tulee ihanan makea herkku, aivan uskomattoman nami!

Liikuntaa on tänään tullut 30min kuntopiiri ja 1h 5min koiran kanssa metsässä kävely. Ihan kivasti, joskin huomasin taas että alkaa olla venyttelyn aika.. Kun on yhtä kankea kuin itse olen, niin sormenpäät eivät yletä lattiaan ilman ankaraa venyttelyä. Siksi päätinkin alkaa venyttelemään säännöllisesti 3krt/vko. Tänään aloitan. Kuntopiiri oli yllättävän rankan oloinen, lihaksilla kun on pitkästä aikaa vähän energiaa käytettävinään, tuntui liikkeiden teko todella raskaalta. Mutta jaksoin silti. :)

Huomenna olen menossa ystäväni kanssa kaupungille. Katsotaan jos jotain kivaa vaatetta löytyisi. Mutten kuitenkaan aijo ostaa mitään kallista tai hienoa, sen rahan säästän uutta, laihtunutta minääni varten. <3 Perjantaina lähden viikonlopuksi Jyväskylään. Siellä minulla ei ole nettiä käytössä, joten seuraava postaus tulee maanantaina (ja mahdollisesti huomenna, jos ehdin). Menen anoppilaan kylään, jossa on aina paljon ja hyvää ruokaa. Tämä on melkoinen haaste, mutta toisaalta, tahdonvoimasta ja itsekuristahan se on vain kiinni. Ja jos selviän tuosta, selviän melkein mistä vain! Toivottakaa onnea. :)

Tässä vielä viikon ruokavinkki; höyrytetyt porkkanat ja kukkakaali, yllättävän makeaa, mutta silti kevyttä!

2009-06-03T15:02:00.002+03:00

Uskomatonta! Painoni tippua kahdessa päivässä 2 kiloa! Ymmärrän kyllä että suurin osa on nesteitä, mutta arvatkaa vain kuinka hyvältä tämä tuntuu, todella kannustava alku. Tarkoitus oli siis käydä puntarilla vasta ensi maanantaina, mutten voinut vastustaa kiusausta hieman vilkaista onko uudella ruokavaliolla ja liikkumisella saatu tuloksia. Ihanaa! Seuraavan kerran käyn vaa'alla kuitenkin vasta maanantaina, ettei käy niin että alan joka päivä tarkistella, sillä se ei ole hyvä. Jonain päivinä paino ei välttämättä tipu, vaikka on tehnyt kaiken 'oikein', mutta muutamassa päivässä tämäkin heilahdus korjaantuu (tippuu siis enemmän), siksi viikko on hyvä punnistusväli. Ei katoa motivaatio kun tuollaisia "marginaalivirheitä" ei katso.

Tänään olen syönyt aamupalaksi jälleen kaurapuuroa ja juuri lounaaksi reilu 200 grammaa porkkanoita, kolme tomaattia ja kaksi kaalikäärylettä. Kaalikääryleet ovat uskomattoman hyviä! Voisin syödä niitä vaikka kuinka paljon. Toinen suosikki kaaliruokani on kaalilaatikko. Tarkistin juuri finelistä, että naudan paistista tehdyssä kaalilaatikossa on kaloreita vain 93kcal/1oog. Ei hassummin. Voisikin joku päivä tehdä tuota kaalilaatikkoa, sitä kun saisi syödä kerralla jopa 300 grammaa, nam!

Liikuntaa on tänään tullut koiran ja meidän koirakaverin kanssa lenkkinä 1,5h. Illalla käyn vielä juoksemassa metsässä luultavasti tunnin verran, ajasta en ole vielä aivan varma. Lihaskuntoa pitäisi kanssa saada tehdyksi. Tänään saataan tehdä maksimissaan parinkymmenen minuutin keskivartalosetin, jos vain jaksan ennen tuota juoksemista. Muussa tapauksessa (ja varmaan jokatapauksessa) lihaskuntoa teen ainakin huomenna, toivottavasti pidemmän setin, mutta 20min on myös ok.

Olen katsellut Youtubesta intervention nimistä ohjelmaa, joka on amerikkalainen dokumentti/dr. phil tyyppinen sarja. Viimeksi katsoin anoreksiasta kärsivän Emilyn tarinaa, tyttö oli riipaiseva näky! Oikeasti, on laihoja ja sitten on laihoja.. Haluaako joku teistä tosissaan näyttää esimerkiksi tältä:

Laihuus on kaunista, kunnes se viedään näin pitkälle. Jää enää kasa luita, joiden päällä nahka roikkuu. Oma käsitykseni kauniista laihduudesta on enemmänkin tämä:

Kumpi on teistä kauniimpi?

2009-06-02T19:06:00.002+03:00

Tänään on ollut melkoisen hyvä päivä, toinen päivä ahmimatta. Kävin taas psykologilla, joka ehdotti erikoista, ns. tyhjän tuolin tekniikkaa. Minun pitäisi kuvitella tuolille syömishäiriöni ja keskustella sen kanssa. Jostain kumman syystä en oikein innostunut ajatuksesta, mitä ihmettä minä sille puhuisin! Mitä tällä oikein haetaan? Mitä sh:lle tulisi sitten sanoa? Harjoitus oli sen verran omituinen, että päätettiin tehdä se 'joskus toiste'.

Päivän ruuat:

aamupala: kaurapuuroa + desi maitoa puurossa
lounas: 4 tomaattia ja 150g maksalaatikkoa
päivällinen: savupuna-ahven salaattia (salaattia, kaalia, kurkkua ja savustettua puna-ahventa + kevyt sinappinen salaatinkastike)
iltapala: päärynä, 1 ruispala maksamakkara voitelulla, salaatilla, tomaatilla ja kurkulla, appelsiini

Päivän liikunnat:

koiran kanssa juoksu 25min
pyöräily miehen kanssa 1h 10min
koiran kanssa kävely 20min

Sitten vain seuraavaan päivään ja yritetään pitää itsekuri hyvänä. Tämän illan postaukseen en nyt valitettavasti enempää kirjoittele, aika loppuu kesken.

Kokonaisvaltainen kauneusprojekti kesälle 2009 eli KoKaPRO09

2009-06-01T16:29:00.008+03:00

Vihdoin on koulu loppu tämän vuoden osalta! Loma tulee todella tarpeeseen, sillä kävin todella ylikierroksilla viimeisinä viikkoina, älytön määrä stressiä oli kyllä pelissä. Kesätöitä en ole saanut, kiitos taantuman, heikon työkokemuksen ja puuttuvien kontaktien. Mutta toisaalta, ihanaa vain lomailla, ja ehkä niin on parempikin mielentasapainoa ajatellen.

Minulla on vuosi (urheilulukion 4. vuosi) luokiota vielä jäljellä. Ei kovin paljoa siis. Ensimmäisistä kirjoituksista tuli L ja E, eli kivasti nekin lähtivät käyntiin (aineet tosin olivat ne helpoimmat, millä aloitin). Odotan jo hirveän innoissani yliopistoa ja kotoa pois muuttamista. Olen päättänyt mennä lukion jälkeen Jyväskylän yliopistoon, luultavasti taloustieteiden tiedekuntaan. Yliopisto-opiskelu vaikuttaa hienolta ja odotan suuresti oman arjen pyörittämisen aloittamista (koirani kanssa, eli ihan yksin ei tarvitse olla). Toisaalta yliopisto tuo paineensa laihtumiselle. En halua olla pallo ensimmäisen kerran yliopistoon sisään astuessani. Haluan antaa itsestäni hyvän ensivaikutelman ja ennenkaikkea olla kaunis! Olisi niin paljon helpompaa keskittyä uusiin ihmisiin ja ystävyyssuhteisiin kun ei tarvitsisi kantaa huolta ulkonäöstään, vaan voisi pikemminkin nauttia siitä.

Tilanne on tällä hetkellä niin, että painoa on 75,5kg (välillä sain sen jo 73 kiloon!!) ja iho surkeassa kunnossa sekä kalpea. Olen melkoisen pettynyt ihoni tilanteeseen, mutta syykin löytyy täysin itsestäni, tarkemmin ruokatottumuksistani. Ihoni on epätasainen, täynnä epäpuhtauksia ja mustapäitä. Siksi olenkin päättänyt aloittaa kokonaisvaltaisen kauneusprojektin kesälle 2009 eli KoKaPRO09. Joku on kenties huomannut että tykkään suunnitella asioita ja tehdä erilaisia projektisuunnitelmia. :) Ensinnäkin laitan ruokailuni kuntoon ja alan tiputtamaan painoa, 1kg/vko. Syömisen pitäisi pidemmällä aikavälillä auttaa ihoani (ollessani 20 kiloa kevyempi ihollani ei ollut finnin finniä ja ihoni oli todella kuulas ja kaunis), mutta teen asian eteen myös muutakin. Samoin alan hoitamaan hiuksiani. Tarkoituksena on myös nostaa kuntoa, joka on päässyt romahtamaan huolestuvan alhaiseksi.

Mitä teen ihoni hyväksi?
*kasvojen pesu ja rasvaus aamuin illoin (näinkin yksinkertainen asia on vaikeaa hoitaa jos vain masentaa ja tuntee itsensä surkeaksi epäonnistujaksi)
*kasvojen kuorinta ja naamio 2krt/vko
*vartalon kuorinta 2krt/vko
*päivittäin vartalon rasvaus
*itseruskettavaa niin usein kuin tarpeelliseksi koen (en halua viettää tunteja maaten rantahiekalla kuin valas ja saada ihosyöpää myöhemmin elämässäni)
*epilointi ja voiteella tapahtuma säärikarvojen poisto tarpeen mukaan (kainaloiden kanssa en ole vielä epilointia käyttänyt montaakaan kertaa, sen verran kivuliasta kuitenkin, mutta täytyy sitäkin yrittää. bikiniraja hoituu kyllä edelleen hölylällä)
*aurinkorasvan käyttö, erityisesti decolte-alueelle (tiedättehän kuinka kaunis decolte-alue vanhemmilla ihmisillä on, kun aurinkorasva on jäänyt käyttämättä...)

Mitä teen laihtumisen hyväksi?
*syön 4-5krt päivässä, terveellisesti
*syön paljon kasviksia ja marjoja sekä myös kohtuullisesti hedelmiä
*pyrin lisäämään hieman proteiinien määrää hiilihydraattien kustannuksella
*laihtumisvauhti 1kg/vko, punnistus viikottain maanantaina
*liikuntaa päivittäin, en kuitenkaan vielä ainakaan tee mitään tarkkaa ohjelmaa, vaan elän tunteen mukaan. Kuitenkin niin, että tulisi tehtyä aerobista (pitkäkestoista) lenkkiä ja lihaskuntoa. Oman tunteen mukaan myös kovavauhtisia reenejä, muttä ne eivät ole välttämättömyyksiä (btw, kuka lähtee mukaan parin tunnin rullaluistelulle? :>)

Mitä teen hiuksieni hyväksi?
*pesen hiukset edelleen n. kerran viikossa (olen pidentänyt pesuväliä hiljalleen ja kyllä, hiukseni pysyvät puhtaina viikon, myös otsatukka)
*pistän hiuksiin hiusnaamion jokaisen pesun jälkeen
*käytän latvoihin tarkoitettua hoitoainetta päivittäin
*en suorista hiuksiani yhtä usein, kuin koulua varten tein. Oikeastaan käsittelen hiuksia mahdollisimman vähän, levätköön kesän

Lisää vinkkejä?

Olin Sokoksen järjestämässä Yves Saint Laurentin meikki-illassa ja sieltä oikeastaan ihon kuntoon laittaminen sai alkuinnostuksensa. Samalta reissulta tarttui mukaan myös aivan ihana Malu Wilzin kosteuttava kasvonaamio!

Täytyy sanoa että aivan loistava tuote! Ihosta tulee heti ihanan pehmeä, eikä hintakaan ollut paha, n. 20 euroa. Kuivuudesta ei ole tietoakaan tämän käytön jälkeen. Pidempi aikaista kokemusta tämän käytöstä ei vielä kuitenkaan ole, katsotaan parantaako ihoa selvästi nyt 2krt/vko käyttötahdilla.

Tässä vielä motivaatiokuva kauniista ihosta (onhan siinä kuvaakäsitelty, mutta katsokaa nyt silti tuota ihanaa hehkua!):

Olen ajatellut testata hieman kosmetiikkatuotteita. Rahavarani ovat kuitenkin hyvin rajoitetut, mikä rajoittaa melkoisesti tätä projektia, mutta tehdään sitten budjetin rajoissa.

Itseruskettavista olen tänä vuonna kokeillut vasta dermosilin itseruskettavaa voidetta. En ole erityisemmin tästä tuotteesta pitänyt, sillä väri lähtee epätasaisesti ja nopeasti + tahraa vaatteet ja lakanat vaikka kuinka antaisit kuivua. Haluaisin melko tumman rusketuksen. Seuraavaksi kokeiluksi olen valinnut Piz Buinin voiteen, jota voi käyttää niin kasvoille kuin vartalollekin. Kokeilen jo tänä iltana, jos vaan saan tuon miehen innostumaan selän rasvaamiseen (näinpä, omat kädet ei vaan taivu). Ehkäpä otan ennen ja jälkeen kuvan, ehkäpä en, saa nyt nähdä.

Olen myös vakavasti harkinnut kokeilla uskomattoman kuuloista Gliss Asian Straight -hiussarjaa. En jaksa kyllä millään uskoa, että pelkän shampoon, hoitoaineen, hiusnaamion yms. avulla hiukset saisi aasialaisen suoriksi. Mutta eiköhän se jonkin verran toimi, yhdistettynä suoristusrautaan, ei varmastikaan huonompi vaihtoehto. Kokeilen heti kun saan vain aikaiseksi ostaa nuo tuotteet.

Yritän taas päivitellä blogia tehokkaammin, mikä saattaa jopa onnistua näin kesälomalla. Toivottavasti edes muutama erehtyisi tänne lukemaan ja erityisesti kommentoimaan!

2009-04-24T21:21:00.003+03:00

Hoh.. Epäonnistuin jälleen. Ahmin ties mitä reilun viikon (?) ajan (tarkistin juuri viimeisen punnituksen päivä määrän, ahiminkin noin kuukauden.. kylläpä se aika rientää syödessä). Painoni ei onneksi kuitenkaan noussut kovin pahasti ja sain kerättyä taas itseni eli matkalla laihempaan minään ollaan taas! Punnitsin itseni maanantaina ja vaaka näytti 76.4kg. Olin todella yllättynyt! Olin varautunut huomattavasti lähemmäs 78 kiloa ja jopa yli. Positiivinen yllätys kannusti minua aloittamaan ja odotankin kiihkeästi ensi maanantaita.

Mutta pakko myöntää, en malttanut odottaa, vaan halusin ehdottomasti tämän kerran väliaikatietoja. Noin puoli viikkoa oli mennyt ja päätin olevani tyytyväinen jos painoni olisi pudonnut puoli kiloa tai vaikka hieman alle. Mutta mitä, painohan oli vaa'an mukaan 75,1kg! Siis puolessa viikossa pudotusta melkein 1,5kg! Olen aivan haltioissani! Tiedän kyllä että painoa putoaa aluksi reilummin (johtuen lähinnä nesteistä), mutta tekeehän tällainen aloitus todella hyvää motivaatiolle. Toivoisin ensi maanantaina vaa'an näyttävän 74.6 kiloa, mutta hieman vähempikin riittäisi. Siitä eteenpäin pyrin pudottamaan n. 1kg/vko. Katsotaan kuinka käy! :3

"Now everythings cool as long as I´m getting thinner"

2009-03-26T16:01:00.003+02:00

Arvatkaapa mitä. Olisitteko uskonut että "saavutan" moisen painoin kuin 78 kg! Sehän on kuin 80 kiloa! Ja se on hyvä tie kohti 100 kiloa.. VOI TERVE!! Ja kummasta on helpompi laihduttaa 57 kiloon, n. 70 kilosta vai siitä melkein 80 kilosta. JeeJee.

Ja se siitä järkyttymisestä. Monen epäonnistuneen laihdutusaloituksen jälkeen paino tosiaan on hivunnut koko ajan ylöspäin, paitsi viimeisinä päivinä. Vihdoinkin olen saanut itseni kuriin. En ole yli puoleen vuoteen pysynyt syömissuunnitelmissani kuin maksimissaan 4 päivää. Nyt kuitenkin olen pysynyt suunnitelmissa hienosti viikon ja neljä päivää. Joku varmaankin nauraa "voi kuinka huikeaa, viikko ja neljä päivää, joopa joo". Mutta kahden vuoden lähes yhtämittaisen ahmimisputken jälkeen se on minusta hienosti. Ja on se ollut vaikeaakin.

Paras päätös on ollut käydä vaa'alla vain kerran viikossa, eikä yhtään useammin. Silloin eron edelliseen punnitukseen huomaa, eikä tule panikoitua kun paino ei olekaan edellisestä, esimerkiksi päivästä, laskenut yhtään (eihän se välttämättä joka päivä tasaisesti laske, vaikka miinukselle kaloreiden puolesta pääsisikin) ja sen takiaa heittää homman läskiksi. Ensimmäinen punnitus oli 16.3. maanantai ja paino oli 76.9kg (olisin voinut alkaa itkeä kun näin luvun, ja tästä siis alkoi taas laihdutusyritys). Tavoitteeksi olen asettanut kilo/viikko. Seuraava punnitus oli sitten 23.3. ja paino olikin 74.8. VAU! Olin aivan haltioissani.

Nyt sitten odottelen innolla seuraavaa maanantaita (outoa odottaa maanantaita, eikös sen kuuluisi olla kurjin päivä viikossa :P). Toivottavasti seuraavaksi paino olisi siinä n. 74 kilon tietämillä. Siihen olisin tyytyväinen. Viikottainen osatavoite on todella hyvä juttu, sillä jos odottaisin vain että näkisin vaa'assa lukemat 57 kg, niin olisin sortunut jo monta kertaa. Tänään on yksi sellainen päivä jolloin on tehnyt mieli sortua, mutta hyvin olen saanut paketin pysymään kasassa ja suunnitelmissa on jonkin näköistä liikuntaa illalle. Aamulla koiran kanssa käytiinkin jo 30min hölkkälenkillä. Olen ollut kipeänä yhteensä 2 viikkoa ja siitä syystä en nyt urheile kovin paljoa, en halua ottaa tässä asiassa takapakkia. Olen myös alkanut taas polkea pyörällä kouluun säästääkseni melkein 70 euroa bussilipussa. Ja onhan se hirveän hyvää liikuntaa! Poljen yhteensä päivässä koulun takia 45min ja viikossa siis 3h 45min. Ei hullummin ylimääräistä liikuntaa, jolla myös säästää rahaa!

Tällä kertaa en valitettavasti ehdi kirjoitella enempiä, mutta enköhän taas yritä päivitellä hieman ahkerammin.

En uskalla mennä vaa'alle.

2008-08-25T11:40:00.002+03:00

Olen ahminut aivan hirveitä määriä.. Kontrolli on ollut täysin hukassa, painan varmasti enemmän kuin ikinä. Tunnen kuinka läskini pursuaa joka puoelta, en mahdu vaatteisiini. Ja psykiatrilta ollut yli kuukauden tauko, kivaa että nekin saa lomailla, mutta itse olen vain meinannut hajota tässä välillä, itsetuhoset ajatukset vaan pyöriny mielessä ja olo maailman surkein.

Nyt yritän kuitenkin taas. HALUAN OLLA LAIHA. Tänään olen syönyt aamulla banaanin ja jugurtin ja nyt koulussa kaksi pientä perunaa ja hieman kasviskastiketta ja vähän salaattia (olivat kyllä niin pahoja, ettei paljoa saanut alas).

Tavoitteina tälle päivälle on mennä reeneihin, siivota huone ja olla ahmimatta. Viimeinen on varmasti vaikein. Päätin, että kun taas pääsen psykiatrille, sanon heti haluavani lääkkeet. Jos ne auttaisivat, muuten tästä ei näytä tulevan mitään.

En ole edes jaksanut reenata, ahminut vain. Kisat menneet aivan penkin alle, koska en jaksa juosta. Ja sm-kisat tulossa.. Ei lupaavaa.

Tästä kirjoituksesta tuli nyt todella sekainen, koska on ollut hieman taas taukoa ja kirjoitan koulussa, täällä ei oikein ole rauhaa kirjoittaa (ja toinen toistaan kauniimmat ja laihemmat tytöt häiritsevät myös :\ ). Yritän kirjoittaa huomenna lisää, toivottavasti vielä edes joku seuraa blogiani.

2008-08-08T11:19:00.004+03:00

" No one talks to her, she feels so alone,
She’s in too much pain to survive on her own,
The hurt she can’t handle overflows to a knife,
She writes on her arm, wants to give up her life,
Each day she goes on is a day that she is brave,
Fighting the lie that giving up is the way,
Each moment of courage her own life she saves,
When she throws the pills out, a hero is made"

Superchick - Hero

Pidän paljon Superchickin biiseistä. Niissä on hyvää kantaaottavuutta ja todellista asiaa. Suosittelen kuuntelemaan.

hey? anybody there? please..?

2008-08-07T13:46:00.003+03:00

Olen yksinäinen. Ymmärsin taas kerran kuinka yksin olen ja kuinka säälittävää se on. Onhan minulla maailman ihanin poikaystävä (mutta suhdetta häiritsee minun osaltani katkeruus Mieheen) ja aivan ihana koira, jota parempaa on vaikea toivoa. Mikä puuttuu? Ystävät! Onhan minulla yksi hyvä ystävä, mutta hän asuu toisessa kaupungissa, jonka vuoksi emme näe kuin reeneissä. Sekin tässä vain haittaa, että reeneissä käyminen on alkanut olla ahdistavaa. Muut tytöt ovat laihoja ja kauniita.. Ja he ovat tiputtaneet minut porukasta. Syitä siihen en ala tässä erittelemään. Eli se siitäkin toivosta.

haluan sellaisia ystäviä kuin muillakin on! he ovat yhdessä usein, tekevät kaikkea yhdessä, puhuvat kaikesta.. Ottavat yhdessä hienoja kuvia ja käyvät shoppaamassa. Ja käyvät kävelemässä (oikeasti, loppu viimein se on välillä raskasta kävellä aina koiran kanssa kaksin tuntien lenkkejä). Olisi ihana jos saisin ystävän, jonka kanssa voisin käydä kävelyillä, juoksemassa, uimassa, pelaamassa ja vaikka missä. Yhdessä laihduttaminen olisi helpompaa.

Masentaa, en voi muuta sanoa. Kiitos syömishäiriö, kiitos vain kun olet ajanut ystäväni pois.

droplet

2008-08-06T16:37:00.004+03:00

Päätin muuttaa blogin nimen ja samalla kunnostautua itse kirjoittamisessa. Muutaman viikon ahmiminen nosti painon 68 kilosta takaisin 73... Voitte arvata sitä masennusta. Toinen itsemurha yritys oli äärettömän lähellä, johtuen osaltaan myös urheilumatkasta ja sen tuomista vitutuksista. Tämä nykyinen mieheni onneksi auttoi hetken yli ja selvisin. Mutta täytyy sanoa että alhaalla kävin. Itkin kaksi päivää putkeen ja olo oli maailman tuskaisin. Ja täydellisen henkisen romahduksen takia myös fysiikka petti ja olenkin nyt sitten kipeä. Onneksi nyt muutaman päivän aikana olen saanut painon 72 kiloon.

Ja entäpäs oksentaminen. Olin kutakuinkin 3 kuukautta oksentamatta. Aika hienoa eikö? No ei, ahmin silloin kuitenkin. Nyt kuitenkin oksentaminen on tulossa takaisin. olen oksentanut muutaman kerran tässä lähekkäin, enkä näe mieltä lopettaa ahmimisen iskiessä. Harmittavaa siinä on vain se, että se romauttaa yleiskuntoa ja heikentää näin (urheilu)suoritusta.

Ja vielä Miehestä.. Olen nähnyt hänestä unta nyt jo parina yönä. Eikä se ole kivaa! Viime yönä mies tuli tapaamaan minua ja kertoi kuinka haluaisi että antaisin hänelle anteeksi ja palaisimme yhteen. Inhottavin kohta olikin nyt se, että jouduin taistelemaan itseni kanssa. Ilahduin suuresti tästä ja olin aivan onnessani. MIES haluaa minut takaisin! Hänen palvova katseensa ja kaikki.. Se sekoitti minut. Mutta sitten mieleeni palasi nykyinen mieheni. Hän on ihana täydellinen ja hyvännäköinenkin (joskaan ei yhtä lihaksikas ja hyvinpukeutuva kuin Mies, mutta luonteeltaan aivan toista maata! Hän kertoo rakastavansa ja haluaa olla koko ajan lähelläni ja koskettaa). Enkä halua pettää häntä. Ikinä. Haluan vain elää hänen kanssaan, sillä rakastan häntä suunnattomasti, eikä kukaan koskaan ole ollut yhtä ihana ja täydellinen ja kiltti minua kohtaan. Silti Mies kummittelee.. Ilmeisesti en pääse siitä ylitse ennen kuin pääsen sanomaan hänelle muutaman valitun asian. Ja sen voin tehdä vasta kun olen laiha.. Ja taas otettiin laihtumisessa takapakkia, eli jeejee, kaikki lykkääntyy. Voi hitto.

Toinen mikä minua on harmittanut (oikeastaan todella paljon enemmänkin kuin harmittanut) ovat ystävät. Olen hukannut heidät. Syömishäiriön myötä olen karkottanut puolet ystävistäni ja melkein kaikki kaverini. Nyt tunnen itseni yksinäiseksi, suunnattoman yksinäiseksi. Erityisesti sen jälkeen kun eve lopetti yhteydenpidon. Siitä olen sanoinkuvaamattoman surullinen. En tiedä mikä hänelle tuli, mutta enää hän ei vastaa soittoihin, puheluihin, eikä ovella käydessäni avaa ovea. Mitä voin enää yrittää?

Olisi ihana saada läheltä lisää ystäviä, jotka ymmärtäisivät, joiden kanssa voisi puhua ja joiden kanssa voisi tehdä kaikkea mukavaa yhdessä. Ja bonusta olisi lenkkiseura. Myös ihan ulkoiluseura olisi mahtavaa, esimerkiksi koiran kävelytykseen juttukaveriksi.

Onko Tampereella ketään, joka kaipaisi samaa?

2008-07-30T18:38:00.003+03:00

Hey dad
I´m writing to you
Not to tell you
That I still hate you
Although I do
I wanna ask you
How you feel
And how we fell apart
How this fell apart

Are you happy out here
In this great wide world
Do you miss your little girl
I guess not
How do you sleep at night
Do you even wonder if I´m alright
Well I can tell you that it´s hard to survive

It´s been a long hard road without you by my side
Why weren´t you there the night that I cried
You broke your child for life
I remember the days you were a hero in my eyes
But those were just a long lost memory of mine

The days I spent
Were full of hate
I was so angry
And I admit that I´m still
The scars run deep inside
There´s things I´ll take
To my grave

Maybe this is the time you´ll wake up
But you know what
It´s too late
A way too late
You take a step to me
I´ll take two steps away from you

I found you.

2008-07-10T09:28:00.003+03:00

Löysinkin täältä vaa'an! Se oli vain niinkin omituisessa paikassa kuin eteinen. Vaaka oli melko vanhanaikainen, eikä sillä tarkkaa lukemaa saanut (ei ollut mikään digitaalinen vaaka), mutta jotain suuntaa-antavaa ainakin. Eli eilen aamulla paino oli n. 68kg! Ei huonosti, alempana kuin mitä se on ollut viime lokakuun. Harmittavaa vain on, että sain kurkkuni kipeäksi viime viikonloppuna ja se pakotti minut pitämään taukoa reenaamisesta. Onneksi kahden päivän levolla kurkku asettui ja pääsin jatkamaan reenaamista. Nyt kuitenkin olen joka yö taistellut sitkeän limaisen yskän kanssa, joka pahenee yö yöltä. Siispä taas ohjelmaan lepoa, sillä ei taida reenaaminen tässä auttaa. Otan ainakin tämän päivän iisisti ja ehkä seuraavankin, ja katson sitten onko yskä helpottunut.

Olen syönyt nyt jo ainakin viisi päivää oikein! Aika hienoa sekin. Ensimmäisenä tavoitteena on syödä viikko hyvin, sitten viikko ja 3 päivää ja sitten taas yhteensä se kaksi viikkoa. Jos kaksi viikkoa saan syötyä oikein repsahtamatta kertaakaan, ruvetaan olemaan aika vahvoilla. Painossahan laitoin välitavoitteeksi 67kg. Viimeksi painoin sen verran viime elokuun alussa! Eli aika hienoa olisi päästä siihen painoon takaisin ja varmaan tällä menolla jo ennen elokuuta. Seuraava välitavoite olisikin sitten 65 kiloa (kuulostaapa ihanalta lukemalta!). Tällä hetkellä olen muuten laihduttanut jo 7 kiloa pois, aika upeaa. Vielä 11 lisää ja se on siinä.

Näin viime yönä painajaisia Miehestä. Tai enpä tiedä olivatko ne painajaisia, sanon vaan niin, ehkä ne olivat enemmänkin ihanaa unta.. Mies ilmestyi unessa paikkaan, jossa olimme kavereiden kanssa. Hän oli ihana, tosin olin hyvin epäileväinen häntä kohtaan. Lopulta kuitenkin hän sai minua hieman puolelleen, jättäen kuitenkin taas yhtäkkiä unen lopussa. Aika kuvaavaa hänestä. On todella inhottavaa nähdä hänestä unta, mutta taas toisaalta vain haluan nähdä hänet, äärettömän paljon. Mutta, kyllä sekin hetki tulee, 57 kilon kohdalla. Sitten katsotaan kuka on meistä se heikko ja kuka on pystynyt vaikka mihin! Siinä vaiheessa voisi kysäistä olenko yhtään muuttunut, mitä nyt vaivaiset 18 kiloa poissa.
(Säälittää välillä itseäkin huomata, kuinka katkeraksi olen tullut hänen takiaan.)

Mutta yritän jatkaa hyvällä linjalla, voimia muillekin, jotka taistelevat painonsa ja syömishäiriöiden kanssa!

Anteeksi.

2008-07-06T14:10:00.002+03:00

Anteeksi. Anteeksi, anteeksi ja anteeksi. Olen ollut poissa pitkään, liian pitkään. Kerron teidät tilanteen tasalle:

Olen päässyt jo psykiatrille asti. Hänen kanssaan neuvottelimme viime perjantaina ensimmäistä kertaa hoitoni aloittamisesta. Hän oli muuten samaa mieltä siitä asiasta, ettei minun ole hyvä olla kotona, että olisi parempi jos voisin asua muualla (kerron ehkä lopussa tai toisessa kirjoituksessa ahdistuksesta, joka minut kotona valtaa). Hän mietti tilannettani ja pohti jos alkaisimme toimia Dr. Christopher Fairburin Overcoming Binge Eating -kirjan hoitosuunnitelman mukaan. Ja saisin lääkkeet. Voi sitä taikasanaa! Lääkkeet. Eikö kuulostakin hienolta? Jotain, joka oikeasti toimisi, oikeasti vaikuttaisi, jotain, joka ei olisi kiinni minusta itsestäni. Ongelmanihan ei oikeastaan ole oksentaminen. Voisin lopettaa sen koska tahansa, ei se ole minulle välttämätöntä (olenkin ollut nyt n. 1,5kk oksentaen vain kerran koko aikana). Se on vain niin etten pysty olemaan ahmimatta. Oikea ongelmani on siis BED. Oksensin ja oksennan vain ja ainoastaan siksi, että koen itseni huonommaksi ihmiseksi silloin kun olen ahminut, mutten oksentanut, kuin jos ahmin ja oksennan. Mutta aina sitä ei vain jaksa, sillä fysiikkaa rupeaa pettämään, siksi oikeastaan olen sitä nyt lopettanutkin. Ja jotenkin minua alkoi inhottaa itseni, kun oksentamisen jälkeen halusin vain ahmia uudestaan. Sehän tulee kalliiksikin! Ja vanhemmat huomaavat kun sellaisella syötöllä ruokaa katoaa.

Ne jotka eivät ole koskaan tuosta ihmeellisestä kirjasta kuulleetkaan, niin kirja on amerikkalaisen sedän kirjoittama, suunnattu collegessa opiskeleville tytöille itseparannusoppaaksi ja parantumissuunnitelma etenee askelittain (step 1, step 2..). Ohjelma oli mielestäni muuten ihan hyvä, mutta yksi kohta sai minut suuren inhon tunteen valtaan. "Stop dieting!" EN IKINÄ! En varmasti lopeta laihduttamista, sillä haluan päästä ihannepainooni (57kg). Vain silloin pääsen takaisin onneen, joka minulla silloin oli. Haluan vain tuohon 57 kiloon, en sen vähempään, se riittää. Haluan vain päästä niihin ihaniin mittoihin, jotta voin hyväksyä itseni ja saada ystäviä. Nyt häädän ihmiset ympäriltäni, enkä pysty olemaan kauniiden naisten seurassa. Tunnen itseni niin huonoksi, en vain kestä sitä. Ymmärrätte varmaan tämän tekevän ystävien pitämisen ja ystävystymisen vaikeaksi.

Painoin pahimmillani sen 75 kiloa. Laihduin parhaimmillani 68.8 kiloon. Ensin en sitä sen kummemmin huomannut, ei kuusi kiloa tuntunut näkyvän, mutta vaatteet kertoivat totuuden. Farkut mahtuivat paremmin päälle ja tuntuivat huomattavasti mukavammilta, myös muut vaatteet tuntuivat ja näyttivät paremmilta. Mutta, kuten syömishäiriössä yleensä, en todellakaan ole pystynyt jatkamaan laihtumistani suoraviivaisesti. Minulla on jaksoja jolloin syön hyvin ja elämä on ihanaa, mutta sitten toisaalta on niitä vaiheita jolloin vain ahmin, itken ja haluan tappaa itseni (viiltelyn olen jättänyt, sillä kesällä sitä on hankala peitellä). Viimeisimmän ahmimisputken jälkeen painoni oli 71.3kg. Sitten söin päivän kunnolla: 70.6kg. Tällä hetkellä en painoani tiedä, koska lähdin kotoa Jyväskylään poikaystäväni mukana asumaan muutamaksi viikoksi. Teen täällä samalla myös töitä. Oikein syöminen tuntuu myös helpommalta ja olenkin muutaman päivän syönyt taas kivasti. Harmittaa vain kovasti, ettei täällä ole vaakaa. En voi millään tietää paljonko painan. Käyn kuitenkin seuraavana viikonloppuna kotona hakemassa rullaluistimet ja ihanan koirani! Että jotakin voi olla näin kova ikävä (poikaystävän lisäksi)! Ja samlla pääsen käymään vaa'alla katsomassa konkreettisia tuloksia.

Nyt kuitenkin olen luottavaisilla mielillä painonpudotuksen suhteen ja yritän syödä riittävästi (n. 1500kcal/päivä), mutta täällä en laske kaloreita kovin tarkkaan. Syön vähän sen mukaan kuinka rankkoja reenejä ohjelmassa on. Koetan myös kirjoittaa useammin, tästä kirjoituksesta tuli aika hajanainen, mutta yrittäkää saada selvää. Toivottavasti kuulen kaikista teistä ihanista lukijoista taas, on todella mukavaa saada kommentteja!

Payback time baby.. But when.

2008-05-25T18:12:00.003+03:00

Pahoittelen pitkää poissa oloani ja myös tälläkin kertaa lyhyeksi jäävää kirjoitustani. Välillä tuntui että kaikki onnistuisi, laihtuisin ja vaikka mitä. Painon sain laskettua 69 kiloon jne. Mutta nyt on taas päivä jolloin haluan viiltää haavat käteen ja oikeastaan kuolla. Tuntuu siis melko paskalta.

En tiedä millä tästä pääsisi, lääkkeillä? Hoidossa minua ollaan vain passittamassa ravitsemusterapeutille, en minä sellaiselle halua! Se on turhaa paskanjauhantaa. Tiedän äärimmäisen hyvin kuinka tulisi syödä, en vain PYSTY siihen! Suututtaa tuokin. Mikseivät vain voi päästää psykiatrille määrätä pillereitä ja katsotaan mitä käy. Jos se auttaisi ja selviäisin. Koska muuten en selviä.

Olen jo kaksi pitkää vuotta sinnitellyt näiden hirveiden tunteiden vallassa, elämä on mennyt yhdeksi lankakeräksi, joka on joutunut kissan kynsiin (kissan omistajat tietävät ettei se sen jälkeen oikein ole enää käyttökelpoinen vaan täystuho ja sotkukasa). En todellakaan pysty elämään uutta vuotta tämän mielenterveydenhäiriön vallassa. Se tappaa minut. En kestä sitä. Vuosi on todella pitkä aika, kestänkö oikeastaan edes puolta vuotta? Tuskaa. Liian vaikeaa. Tuntea olevansa täysi nolla, hyödytön, tulevaisuudeton ja LÄSKI.

Ja entäpä mies.. Millon saan tilaisuuteni näyttää hänelle kuinka surkea ja idiootti hän on? Milloin tulee takaisin maksun aika? Näillä kiloilla ei ikinä. Enkä pysty jatkamaan elämääni täydellisesti eteenpäin jolle ole saanut antaa hänelle takaisin sitä mitä hän teki minulle.

Jep jep, olen siis surkea ja nolla. Yritän päivä toisena jälkeen vakuutella itselleni jotain muuta, mutta lopulta kuitenkin tulee se päivä, joka murtaa minut, joka kertoo kuinka surkea ruoan orja olen.

Pause

2008-04-29T11:11:00.003+03:00

Pahoittelen pitkää poissaoloani, aika ei vain millään riitä kaikkeen. Koulu hommat pitäisi hoitaa, reenata, uutta huonettani sisustaa ja vaikka mitä.

Tein ennätyksen hetki sitten, laihduin alle 70kilon. Sitten tulikin hirveä ahmiminen ja putki jäi päälle. Nyt kuitenkin olen löytänyt raas itsekurin, eilen vaaka näytti 71,5kg, tänään 70,1kg. Nyt sitten vauhtia rauhallisemmaksi ja yritän hiljalleen tiputtaa lisää painoa, seuraava välitavoite on 67kg.

Pidän kuitenkin nyt pienen tauon bloggauksesta, en halua tuntea huonoa omatuntoa siitäkin etten ole käynytr kirjoittamassa. Palailen kahden viikon päästä kirjoittamaan ja katsotaan olenko saanut koulutyöt siihen vaiheeseen, että pystyn jatkamaan kirjoittamista.

Liikunnan ja ulkoilun täyteistä paria viikkoa kaikille, ja onnea laihtumisyrityksiin!

feeling a bit better?

2008-04-14T22:20:00.003+03:00

Tänään on ollut aika kiire päivä, puolittain tarkoituksella, jotten ehtisi syödä. En ole käynyt vaa'alla nyt hetkeen, koska olen ahminut. Huomenna kuitenkin käyn, koska tämä päivä on mennyt hyvin, kaloreja tullut suunnilleen 600. En ole urheillut, sillä ohjelmassa oli lepopäivä ja hieronta. Elän niin suuressa toivossa ettei vaaka näyttäisi kovasti yli 72 kiloa.. Näen yhä silmissäni sen kauniin näyn: 70,9kg, voi se oli ihana hetki.. Nyt kuitenkin yritän ottaa uudestaan kontrollin (monettako kertaa mahdan näin sanoa?) ja uudestaan 70 kiloon ja sen alle. Huomasin että Mies toimii mahtavana motivaattorina. Ennen syömään menemistä kuvittelen jonkin tilanteen, jossa näen Miehen ja olen laiha. Kuvittelen esimerkiksi läpi keskustelun, jonka käymme, kuinka kerron hänelle mitä kaikkea minusta on tullut, mihin kaikkeen olen pystynyt, ilman häntä, vaikkei hän uskonut että pystyisin yhtään mihinkään.

Typerää? Kyllä. Mutta jos tuolla pystyn olemaan ahmimatta niin teen sen. Odotan kuumeisesti tuota tilannetta kun se tulee jonakin upeana päivänä; minä laihana ja Mies näkemässä sen.

Up and down, round and round.

2008-04-13T19:47:00.003+03:00

Jotain mihin itse en pysty. Kauneus.

En taaskaan ole kirjoittanut hetkeen, pahoittelen. Kirjoitustauot johtuvat useimmiten huonosti menneestä ajanjaksosta, niin tälläkin kertaa.

Olin taivaissani, olin lenkillä ja juoksu kulki kuin unelma. Suorastaan lensin, en ole koskaan päässyt niin lujaa. Juoksin Miehen talon ohi. Näin hänet ikkunasta, hän istui koneellaan. Päätin juosta mäen takaisin ylös, jotta voisin nähdä hänet vielä toisen kerran, ihan vaikka vain nopeasti.. Otin vedon mäkeen, jonka päällä käännyin ympäri ja lähdin rullaamaan alaspäin. Katsoin miehen ikkunaan, mutta näinkin kolme ihmistä hänen parvekkeellaan, yhden oli pakko olla Mies! Hidastin, näin kuinka hän kääntyi katsomaan minuun päin, käänsin katseeni takaisin tiehen ja kiristin hieman vauhtia, juosten samalla kuitenkin helpon oloisesti ja rennosti. Tunsin itseni niin eläväksi, olinhan laihtunutkin, tunsin itseni kauniiksi hetkellisesti.. Kuvittelin mielessäni mitä Mies mahtoi puhua ystäviensä kanssa, mainitsiko hän edes heille kuka juoksi juuri talon ohitse (seurustellessamme hän ei ollut kertonut edes kenellekkään ystävistään seurustelevansa), entä mitä hän itse mahtoi ajatella! Kysymykset pyörivät päässäni, mutta tyydyin siihen etten saisi niihin vastausta, olin silti äärimmäisen tyytyväinen, hän oli nähnyt minut, minä oli reenaamassa, eli sain aikaiseksi jotain jota hän ei minun uskonut pystyvän.

Mutta sitten.. Tuli 3. päivä. En ymmärtänyt miksi minua himotti niin suuresti ahmia, yritin kieltäytyä siltä, mutta lopulta kuitenkin ahmin. Illalla vasta ymmärsin, että oli kamala, 3. päivä. En ollut valmistautunut siihen, en selvinnyt siitä. Hienot lukemat vaa'assa katosivat, ei enää 70 kiloa, vaan enemmän, ainakin norsun verran. Alkoi taas masentaa. Kevyt ja tyytyväinen fiilis katosi kuin tuhka tuuleen, tilalle tuli epätoivoinen itku, masennus ja viiltely. Yhtenä iltana istuin vain useita tunteja huoneessani itkemässä kuunnellen musiikkia ja viiltäessäni toista kättäni auki, anteeksi jos kuulostan naurettavalta ja teiniltä, oli vain saatava edes hetkellistä helpotusta pahaan oloon. Kipu ja veren näkeminen jotenkin omalla sairaalla tavallaan rauhoittavat. Sillä hetkellä halusin todella vain kuolla. Tuntui ettei apua saa mistään, sitä ei ole, mitään ei enää tule, minua varten ei ole enää mitään, koska en saa olla enää laiha. Tässä kohdassa täytyy kiittää eveä, hänen vistinsä auttoivat tuona hetkenä.

Viikonloppuna juoksin ensimmäiset kotimaan kisani, häviten muun muassa 2 vuotta nuoremmalle. Omasta mielestäni menin ihan hyvin, mutta jos kerran häviän nuoremmalle! Ei herran jestas, kuinka selviän tästäkään.. Tämä päivä alkoi ajatuksella "nyt hallinta takaisin!" jo heti herätessäni. Ajattelin pitkää lenkkiä koirani kanssa ja kaikkea muuta mukavaa urheilua keväisessa ilmassa. Mutta mitä sainkaan kun avasin verhot? LUNTA! Lunta, lunta ja vielä kerran lunta! Sitä oli hurjasti, hurjasti liikaa. Ja siitä päivä kääntyikin ahmimiseksi ja jumittamiseksi. Onneksi sain edes nyt tultua kirjoittamaan, jotain edes tehtynä. Pitäisi lukea erääseen uusintakokeeseen, joka on reilun viikon päästä mutten saa aikaiseksi millään. Haluaisin taas vain hautautua peittojen alle ja nukkua päivien ohi, lopulta nukkua koko vuoden ohi, ja toivoa, että olisin herätessäni laiha. Jollen, niin antaa sitten kaiken samantien olla.

Kertausta

2008-04-09T12:59:00.003+03:00

Eli jos tilanteeni on vielä jollekin epäselvä, kerron tässä tiivistetyn version syömishäiriöstäni.

9. luokan kevääseen mennessä olin hieman tukevoitunut, koska kasvuni oli jo loppunut, mutta söin edelleen samalla lailla kuin kasvupyrähdyksen aikana. Olin siis kuitenkin normaali painoinen. Äitini alkoi huomautella minulle painostani ja kielsi ottamasta lisää ruokaa, koska söin hirveästi. Siitä alkoi laihduttamiseni. En todellakaan syytä äitiäni mistään, älkää niin ymmärtäkö. Eihän syömishäiriön puhkeaminen hänen syynsä ole. Olen jo ensimmäiseltä luokalta lähtien tuntenut huonoutta ja kadehtinut laihoja tyttöjä (vaikka olen itse ollut siis normaali painoinen, en lihava, mutten kuitenkaan laihakaan), joten eiköhän tämä ihan omaa syytäni ole.

9. luokan keväällä opettelin oksentamaan. Ajatuksena oli että voin pitää silloin tällöin herkkupäivän, muttei tarvitse lihota kun oksentaa kaiken pois. Eihän siinä mitään pahaa olisi, ajattelin. Mutta kuten bulimkot tiedätte, oksentaminen ja ahmiminen vain herkistää toiselle kerralle ahmia ja oksentaa. Olin 9. luokan ja lukion alun välisen kesän ulkomailla, jossa oksentelin myös silloin tällöin ja jatkoin laihduttamistani. Kevään ja kesän aikana painoni tippuikin suunnilleen 6kg, alkaessani laihduttaa keväällä painoin n. 71,5kg.

Syksyllä jäin kiinni oksentamisesta, joten se oli lopetettava. Aloin syödä äärettömän terveellisesti. Tutkin miten voisin syödä mahdollisimman terveellisesti, mikä olisi parasta ravintoa urheilijalle. Aloin syödä paljon kasviksia ja proteiineja, syöden vain vähän hiilihydraatteja, koska halusin laihtua. Siinä tulikin sitten ortoreksia. Painoni alkoi tippua vielä nopeammin ja syksyllä painoin täydelliset 57kg. Rakastin itseäni, olin kaunis, pystyin mihin vain, olin todella hyvä koulussa, urheilu alkoi ensimmäistä kertaa elämässäni luistaa upeasti, olin yhtäkkiä ikäisistäni seurani paras. Se oli minulle jotain täysin uutta. Elämä on täydellistä laihana. Yhden rankan leirin jälkeen talvella painoni tipahti viikon leirin jälkeen 55kg, mutta nostin sen takaisin 57kg, koska en mielestäni kaunistu yhtään painamalla alle 57 kilon, eikä se edesauta urheilua.

Sitten tulikin joulu.. Sain lahjaksi tuhottomasti suklaata ja minulle tuputettiin kaikkea syötävää ja päiviteltiin kuinka laiha olin. Veljeni antoi minulle lempinimen "silakanruoto" (se tuli ilmeisesti siitä, koska yläkropassani luut näkyivät aika selvästi. Laihtuessani minulta lähtee oikeastaan melkein kaikki rasva yläkropasta, mutta reidet ja perse eivät laihdu niin hyvin, siksi tarvitsee painaa tarpeeksi vähän, että myös jalat näyttäisivät hyvältä). Jatkuva painostus syödä ja lopulta täysi turhautuminen saivat minut maistamaan herkkuja - jestas kuinka hyviä ne olivatkaan, en edes muistanut kuinka ihana niiden maku olisi! En ollut syönyt ainuttakaan herkkua reiluun puoleen vuoteen, ei suoraan sanoen tehnyt ollenkaan mieli edes (kun on ollut tarpeeksi kauan erossa ei oikeasti edes houkuta mitkään herkut, uskokaa tai älkää).

Jouluna alkanut herkutteluni ei enää loppunutkaan. Viikot vierivät ahmiessani, en saanut enää mitään kontrollia itseeni. Elämä meni jyrkkää alamäkeä. Yritin pyytää apua eräältä ohjaajaltamme urheilun puolelta, mutta hän kuittasi asian vain "kyllähän sinä selviät", eikä ottanut asiaa vakavasti (toisaalta, hänellä on omina lapsina vain poikia, hän oli varmasti vaikeana tytön tullessa puhumaan vaikeista asioista). Ahmiminen jatkui, oksensin myös silloin tällöin, mutta pääosin sairastin BED:tä. Lihosin hurjasti. En saanut konrtollia kesälläkään, elämäni oli hirveää, en saanut konrtollia syksyllä, elämäni meni suorastaan helvetiksi. Syksyllä aloin oksentaa enemmän. Puoli vuotta, eli tähän kevättalveen asti, oksentelin 1-4 kertaa päivässä. Oloni oli surkea, jouluna ja uutena vuotena meinasin tappaa itseni, lääkkeet olivat ja pöydälläni, ne olisi vain tarvinnut laittaa suuhun. Jostain syystä en kuitenkaan niin tehnyt vaan jatkoin kituuttamista. Oksensin ja oksensin, en jaksanut enää mitään, aamuisin halusin vain jäädä makaamaan sänkyyn ja illalla kääntää kylkeä ja jatkaa nukkumista.

Sitten hain apua. En koe siitä olleen vielä erityistä helpotusta, mutta juttu onkin vielä melko kesken, odottelen parhaillaan aikaa sisätautilääkärille ja muille jutuille. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen hiljalleen saamassa otteen takaisin. Pahimmillani painoin yli 75kg, mutta nyt, hetken onnistuneen laihduttamisen jälkeen, painoin tänä aamuna 71,3kg! Olin haltioissani. En ole painanut niin vähää ainakaan 4 kuukauteen! Olen sahannut kyllä 72 kilon ja 75kilon välillä, mutten edistynyt. Nyt minulla on vahva luotto siitä, että kaikki menee hyvin ja saan laihduttettua. Tavoite on tämän viikon loppuun mennessä painaa 71kg ja ensi viikon loputtua 70kg ja sitten 69kiloa ja sitten olisi jo ensimmäinen tavoite saavutettu, painaisin alle 70kiloa! Oi se kuulostaisi niin upealta.. Mutta hiljaa hyvä tulee, täytyy vain pitää itsekuri hyvänä. Kesän lopulla tulen toivottavasti painamaan sen täydellisen määrän, 57 kiloa.

Kirjoitin muuten myös hieman lisätietoa tuohon sivulle "tietoa minusta" kohtaan.

2008-04-06T14:03:00.002+03:00

Hain sitten jälkiehkäisyn. Menin nolona apteekkiin odottaen vanhoilta tädeiltä järkyttävän pitkää saarnaa kuinka nykynuoriso ei huolehdi ehkäisystä ja mietin jo mielessäni kuinka selitän ettei vika ollut etteikö ehkäisyä olisi käytetty.. Ja kuinka tietysti tämä olisi tapahtunut monen vuoden seurustelusuhteessa jne. Kuitenkin kun astuin apteekkiin niin ensimmäinen täti tuli vastaan ja kysyi iloisesti kuinka voisi auttaa. Hiljaa sopersin että jälkiehkäisyä tarvitsisin ja täti ystävällisesti kertoi minulle että minun tulisi mennä jonottamaan tuohon jonoon ja kertoa asiani siellä. Olin ihmeissäni tädin ystävällisyydestä, mutta vajosin nopeasti takaisin kurjuuteen kun näin naisen, jonka pitäisi palvella minua. Hän oli vanha, eli saarna ja syytökset tulisivat varmasti! Mutta mitä, hänkin käyttäytyi äärimmäisen ystävällisesti ja asiallisesti! Olin ihmeissäni, näinkö helppoa tämä onkin. Kotona otin pillerin ja sitten kaikki olikin ohi, helppoa! Ihanaa ettei elämääni yritetty vaikeuttaa lisää.

Eli kaikki jotka epäilevät pitäisikö hakea jälkiehkäisy vai ei, niin minun puolestani hakekaa ihmeessa! Älkää kärsikö ajatuskierteessä "mitä jos.." vaan hoitakaa asia pois päiväjärjestyksestä, se on niin vaivatonta. Kuitenkaan en todellakaan kehota jättämään ehkäisyä pois, vaan tarkoitan että jälkiehkäisy on äärimmäisen hyvä vahingon sattuessa.

Nyt on kuitenkin pari päivää aivan typerästi, olen syönyt liikaa. En ahminut törkeästi, mutta vähän liikaa kuitenkin. Ja nytkin tekisi mieli mennä syömään, järjettömän paljon. Lisäksi olisi pitänyt alkaa perjantaina lukemaan maanantaina olevaan kokeeseen, enkä ole edes aloittanut! Ja koe on vielä aineesta, jonka olin ajatellut kirjoittaa.. Joo terve. Ei tässä muuta enää voi sanoa.

Onneksi en kuitenkaan ole vain maannut x:nä selällään läskistelemässä, vaan olen siivonnut huoneeni, kaappini ja poistanut vaatteet, joita en enää käytä (jos olisitte nähneet kuinka järkyttävään kuntoon olin huoneeni päästänyt niin ymmärtäisitte kuinka suuri työ se oli ;D). Lisäksi sain maalattua ison huoneen seinät talomme alakerrassa, saan oman huoneeni siihen! Vihdoinkin isompi huone ja ennen kaikkea omaa rauhaa. Ei vaan, huijasin. Ennen kaikkea kaukana keittiöstä.

Ajattelin kertoa miehelle tässä lähiaikoina ongelmistani. Sillä en koe reiluksi että käyttäydyin välillä todella kummallisesti ja hän luulee, että on itse tehnyt jotain väärin. Ja parempi hänen on tietää ettei kuvittele minusta liikoja ja ehdi jopa rakastua tai mitään pienempääkään.. Sillä kokisin, että huijaisin häntä. Olen alhainen olio, sillä minulla on syömishäiriö. Oksennan, itken vähän väliä turhista asioista, olen ahdistunut. Ei hänen tarvitse sitoutua katsomaan minua päivästä toiseen jollei tiedä mitä saa. Ajattelin esittää asian niin, että annan hänelle mahdollisuuden lähteä kaikesta tästä pois heti jos haluaa. En loukkannu, hän saa lähteä ihan täysin heti jos haluaa, ilman mitään seuraamuksia.

Saahan viallisen tuotteenkin palauttaa kauppaan.

Baby news - or not!

2008-04-04T17:12:00.004+03:00

Alkuun hieman unelmoitavaa.

Tänään asiat tuntuivat aluksi onnistuvan. Minulla oli koe, jossa pelkäsin epäonnistuvani täysin, tullen kuitenkin kokeesta hymy huulillani ja melko varma, että numero olisi ainakin yhdeksän. Kouluruokailu onnistui hyvin, söin todella paljon salaattia ja sopivasti (äärettömän hyvää) kasvisurokaa. Koulusta kotiin tullessani päätin käydä miehellä. Ja muistakaa ero, mies on nykyinen ihan mukiinmenevä poikaystäväkanditaatti ja sitten taas Mies on ääliö, joka aiheuttaa minulle edelleen käsittämättömästi tuskaa. Mutta kuitenkin, menin käymään miehellä, koska hän oli lähdössä viikonlopuksi kotikaupunkiinsa. Päädyimme niin sanoakseni peittojen alle, olemme kuitenkin jo niin läheisiä, ettei tämä ole mikään kerran juttu jos sitä ajattelette, lähempänä seurustelua kuin mitään muuta tällä hetkellä. Mutta mitä kävikään.. Eiköhän jollain käsittämättömällä tavalla kortsu lipsahtanut pois paikoiltaan! Lopetimme heti, mutta silti, entä jos kuitenkin..? En olisi tarvinnut yhtään stressin aihetta enää, aamulla painoni oli 71,8kg ja olin varma, että tästä suuta olisi vain alaspäin ja kohta painaisin vähemmän kuin pitkään aikaan, pääsisin alle 71 kilon. Mutta tuollainen määrä stressia aiheutti heti ahmimiskohtauksen kotona. Söin aivan hirveästi.. Onneksi kuitenkin sain oksennettua. Sain oksennettua ehkä jopa paremmin kuin normaalisti, ainakin tuntui siltä, että en ole ennen saanut näin hyvin kaikkea pois ja olo oli siis oksentaessa äärettömän tukala, tuntui että pyörtyisin siihen paikkaan - eli ilmeisesti sain paljon ulos. Toivottavasti en nyt lihoisi, vaan hyvä linja jatkuisi, toivon sitä niin paljon!

Ja entä mitä teen nyt? Lähdenkö kaupunkiin hakemaan jälkiehkäisyn, ihan vain varmuuden vuoksi, vai odotanko menkkoja? mies kuitenkin sanoi ettei todellakaan ollut tullut ja mielestään keskeytti heti kun tunsi kortsun lähteneen. En sitten tiedä, riskeeraanko ja odotan mitä käy, vai käynkö hakemassa jälkiehkäisyn. Hän kuitenkin lupasi ehdottomasti maksaa pillerit jos niin päätän, vaikkei uskonut että olisin että tulisin raskaaksi. Kiltisti ajateltu, tosin ei ole oikeudenmukaista, että hän tuntisi tapahtuneesta syyllisyyttä, joten aijon maksaa pillerit itse, jos jostain löydän rahaa.

Mutta ainakin nyt parrikaadit uudelleen pystyyn, tapahtuu sitten mitä tahansa niin lihota ei saa!

Are we having fun yet?

2008-04-01T16:36:00.003+03:00

"Mitäs sinulle kuuluu?" Tuttu kysymys kun törmäät kaveriisi, jota et ole nähnyt hetkeen? Luultavasti vastaat "Mitäs tässä, ihan hyvin, entäs itse?" Tai mikäli olet lukiolainen saatat päivitellä koeviikkoa yms. Onko sinulla koskaan fiilistä, että tuohon kysymykseen pitäisi vastata oikeasti ja kertoa, mitä oikeasti kuuluu? Mutta miltä kuulostaisi: "No aika surkeata, olen taas saanut ahmimisputken päälle, oksennan taas useasti päivässä tai en saa oksennettua, mutta silti ahmin ja se ahdistaa hullusti. Olen reunalla, tuntuu etten kestä tätä, haluaisin vain laihan vartaloni takaisin! En selviä oikeasti enää kauaa näin." Noh, ehkäpä parempi olla pamauttamatta mitään tuollaista sille raukalle, joka erehtyy tiedustelemaan kuulumisia, helpompi kääntää puheenaihe kaverille varmasti mieluisaan aiheesee: häneen itseensä.

Tällaista tänään, mitä huomenna?

that´s the way that my life goes?

2008-03-30T21:07:00.003+03:00

Hah, kai sen sitten näin kuuluu mennä.. Olin jo aika kauan oksentamatta ja ainakin muutaman päivän söin jopa oikein, laihduinkin kivasti. Mutta nyt.. Eilen ahmin ja oksensin. Tänään ahmin ja oksensin, kahdesti. Että näin se kai sitten menee, tulenko ikinä saamaan itseeni konrtollia, tulenko ikinä laihtumaan? Tulenko ikinä näkemään Miehen hämmästynyttä ilmettä hänen nähdessään minut laihana ja upeana, tulenko ikinä kuulemaan mitä hän sanoisi.. Tällä hetkellä en usko siihen, ja vielä vähemmän uskon itseeni - missään asiassa. Ensi viikolla mm. koeviikko, en ole vielä aloittanut lukemaan, kohta iskee paniikki.

Hold it, don´t drop it.

2008-03-30T12:56:00.005+03:00

Olen hakenut apua. En ole vielä aiemmin kertonut, mutta olen jo jonkin aikaa saanut apua. Tuskastuin täysin tilanteeseeni, siihen kuinka oksensin useasti päivässä, voin totaalisen surkeasti, verta alkoi tulla nenästä hurjasti oksentaessa/saman päivänä kuin oli oksentanut yms. hauskaa.. Menin koulukuraattorille, joka ohjasi minut koulupsykologille, joka järjesti minut sairaalaan nuorisopsykiatriselle. Tällä hetkellä olen käynyt ensimmäisen kerran siellä nuorisopolilla. Odotellessani lähetettä seuraavaan tapaamiseen, käyn vielä koulupsykologin kanssa puhumassa. Hän on ihan mukava nainen. Saan myös lähetteen sisätautilääkärille, saa nähdä mitä on tuhoutunut jo peruuttamattomasti.. Toivottavasti ei mitään, tuntuisi aika hirveältä, että olisin itse lopullisesti pilannut mahdollisuuteni tulla huippu-urheilijaksi.

Tuon lähetteen saaminen sisätautilääkärille saattaa kestää melko kauan, joten nyt täytyy olla todella tarkkana postin kanssa. Äitini ei saa hakea koskaan postia ennen minua, sillä hän repisi heti auki kirjeen, joka tulisi sairaalasta minun nimelläni ja saisi tietää kaiken tämän, en halua hänen tietävän mitään! Miksei voisi kunnioittaa toisen yksityisyyttä ja antaa kirjeiden vain olla.

Olen onnistunut muutaman päivän. Pääsiäisen olin hiihtoleirillä, lihoen siellä (yllätys, yllätys), koska ahmin järkyttäviä määriä ja erityisesti suklaata. Mutta takaisin tultuani yritin ottaa taas kontrollin ja paino on tippunut viime keskiviikon 75 kilosta tämän aamun 72,2 kiloon.

Eilen oli kuitenkin päivä, jolloin epäonnistuin. Ahmin hirveästi, mutta onneksi sentään sain oksennettua. Sen turvin paino tippui 200g ja saatoin tänään olla tyytyväinen. Tavoitteena olisi huomiseksi tiputtaa uudet 200g, jotta paino olisi tasan 72kg, ja ensi viikon jälkeen sitten jo 71kg ja siitä laskisi enemmän ja enemmän. En vain voi kovin hyvin. Isälläni oli flunssa ja pelkään sen tarttuneen minuun. Pää tuntuu olevan aivan täynnä töhnää ja nenä ihan tukossa. Enkä jaksa mitään. Toisaalta, entä jos nämä johtuvat vain vähäisestä syömisestä? En osaa päättää lähtisinkö tekemään valmentajan ohjelman mukaisen 2h kevyen lenkin, vai lepäänkö. Pitäisi levätä, jos olen tulossa kipeäksi, mutta entä jos en ole? Vaikeaa.

Haluaisin kiittää niitä, joilta olen saanut kommentteja, ne piristävät aina. Kiitos blair lauseesta, jonka laitoit: "I strive daily to remember that the boy I love, may one day love me when I`m thin." Ja kiitos eve, kiitos sinulle niin monesta asiasta, ihanaa että edes blogin välityksellä päästään yhteyteen, koska emme ole nähneet niin pitkään aikaan, mikä on surullista. Ja kiitos myös viimeisen kommentin laittaneelle, olet oikeassa, minun pitäisi päästää jo irti ja unohtaa Mies, se on vain tuskaisen vaikeaa! Toisaalta, en laihduta saadakseni hänet takaisin. Mutta miettikää kuinka upea fiilis olisi, minä, joka hoin hänelle kuukausia, että "kyllä pystyn tähän, kyllä minä laihdun", samalla vain lihoen, näkisinkin hänet eräänä päivänä, ollessani niin tajuttoman kauniin laiha! En ole nähnyt häntä nyt 3 kuukauteen, vielä toiset 3 kuukautta ja olisin laiha.. Ajatelkaa, hän ei olisi nähnyt minua puoleen vuoteen, mutta sitten sen jälkeen näkisi, eikä olisi tunnistaa. Olisin todella laiha, todella kaunis, yllättäisin hänet täysin! Pelkästään ilme hänen kasvoillaan, kun hän näkisi minut laihana, on kaiken tämän laihdutuksen arvoinen. Se toimii yhtenä motivaattorina minulle. Voi kuinka odotan sitä aikaa, odotan sitä niin kuumeisesti.

One step up, ten down.

2008-03-18T22:06:00.003+02:00

Tänään oli jännä päivä. Tai valotan ensin vähän edellisiä päiviä. Olen ollut välillä jopa jotain iloisen suuntaan ja olen miettinyt muutakin kuin syömistä. Miksi? Koska tapasin mukavan miehen. Vaikka ensin puolittain mielessäni päätin että hän tulisi olemaan vain kaveri, niin asiat kuitenkin muuttuivat yhtäkkiä siihen suuntaan, että miehestä tulisikin jotain enemmän. Hän on mukava ja erityisesti huomaavainen! Edellinen Mies ei todellakaan sitä ollut.. Mutta tästä päästäänkin sitten tähän edelliseen Mieheen.

Tai edetään aikajärjestyksessä. Kouluun mennessäni saan soiton äidiltäni. Isäni on viety taas sairaalaan, hänellä epäillään tulleen sama kohtaus kuin reilu vuosi sitten, joka johtaa muistaakseni ainakin reilusti yli 80% kuolemaan. Melkein koko loppu joukolle tuleekin sitten pysyviä vammoja ja vaurioita ja aivan parin prosentin porukalle tästä ei jää mitään jälkeä. Isäni oli ensimmäisellä kerralla todella onnekas, hän kuului siihen parin prosentin onnelliseen vähemmistöön. Entä tällä kertaa? Saa nähdä.

Olin kuitenkin koko päivän koulussa välillä paeten vessaan itkemään ja kyyneleet pyyhittyäni takaisin ihmisten ilmoille yrittäen olla mahdollisimman tyyni, siinä välillä onnistuen. Koulun jälkeen kävin sairaalassa katsomassa isääni, jotta en sattuisi sinne samaan aikaan äitini kanssa. Isäni makasi sängyssä taas kuin vihannes, ainoa mikä kieli elämästä oli kone, jonka näyttö paljasti sykkeen yms. Tullessani sairaalasta "hyvä" ystäväni, joka tiesi täysin kuinka heikossa tilassa olen, lähetti muutaman tekstarin. Ne koskivat Miestä. Hän kertoi puhuneensa erään puolituttunsa kanssa, tiedämme (minä ja tämä puolituttu) toisemme nimeltä ja ulkonäöltä, ja he olivat tulleet puhuneeksi Miehestä, koska puolituttu käy samaa koulua ja koulutuslinjaa Miehen kanssa. He olivat kuulemma erittäin hyviä tuttuja ja tämä puolituttu pystyi kuvailemaan Miehen asunnonkin tarkasti. "Hyvä" ystäväni kysyi tiesikö puolituttu Miehen ja minun seurustelleen. Hän sanoi tietävänsä ja naurahteli kuulemma siihen päälle.. Tästä alkoi heti alkuun kurkkuani kuristaa voimakkaammin, mitä kaikkea Mies oli puhunut minusta tytölle! Loppujen lopuksi "hyvän" ystäväni viestit vihjailivat, että Mies oli ilmeisesti pettänyt minua puolitutun kanssa meidän vielä seurustellessamme! En kestänyt tätä tietoa, uskokaa tai älkää, mutta se tuntui vielä pahemmalta kuin isäni tila..

Tässä vaiheessa varmaan ymmärrätte, että minulla on vielä erittäin voimakkaita tunteita Mieheen, vaikka yritän päivittäin tolkuttaa itselleni kuinka kusipää ja täysidiootti hän on.

Nyt sitten mietinkin pettämisen lisäksi puolitutun nauruskelua.. Ilmeisesti Mies on kertonut kuinka tasapainoton, idiootti, lapsellinen, typerä ja mielisairas olen. Hienoa! Tätähän minä tarvitsinkin. Puolituttu harrastaa samaa urheilulajia kuin minä, jutut leviävät pienessä yhteisössä kulovalkean tavoin. Eivätköhän kohta kaikki tiedä että olen se tyttö, joka ei hallitse syömistään ja on muodoton pallo, joka oksentelee, on todellä ällöttävä.

Tiedättekö, tänään tuntuu pahalta. Tänään tuntuu todella pahalta. Miksi "hyvän" ystäväni piti tehdä tämä minulle, miksi juuri tänään kun sain muutenkin kuulla, että isäni saattaa kuolla.. Minusta on jo jonkin aikaa tuntunut, etten pidäkkään tästä "hyvästä" ystävästäni, hän on kovin itsekeskeinen ja ylimielinen. Ja tekee tuollaisia asioita minulle, oliko tuo aivan tarpeellista taas! En halua syödä, toisaalta haluan ahmia kaiken. Onneksi tänään syöminen sentään on hallinnassa. Nyt on kyllä pakko laihtua! Haluan päästä näyttämään Miehelle kuinka kaunis olen laihana! Ja että todellakin pystyn siihen, pystyn laihduttamaan, pystyn olemaan hyvä!

Äh, toisaalta, ketä yritän taas vakuutella.. Eiköhän tässä kuopassa olla jo niin syvällä ettei pystysuoria seinämiä pitkin ylös pääse.

Blackhole

2008-03-12T21:23:00.002+02:00

Kumpi on pahempaa, tuntea itsensä pohjattoman toivottomaksi, ahdistuneeksi ja masentuneeksi vai ei tuntea mitään? Tuntuu hieman siltä, että jälkimmäinen on ihmisen tapa suojautua letaalilta määrältä masennusta ja ahdistusta, lopettaa koko tunteminen. Mikään ei tunnu missään, on se ja sama teetkö jotakin vai jätätkö tekemättä, mikään ei muutu.

Olen nyt taas muutaman päivän voinut erittäin huonosti. En tiedä oikestaan täysin mistä se johtuu, mutta varmaankin siitä että syömiset ovat epäonnistuneet täysin. The Plan ei toiminut edes yhtä päivää.. Itsekuri on poissa. Läskit vain lilluvat siltikin ympärilläni.

Kävin tänään psykologilla. Kyllä, olen hakenut apua tähän helvettiin. Sain suoraan lähetteen sairaalaan nuorisopsykiatriselle. Tosin ennen sitä käyn muutaman kerran koulupsykologilla, kuitenkin kestää hetken ennenkuin pääsen sinne hoitoon. Juttelu oli ihan mukavaa ja sain pari kotitehtävääkin (päiväkirja ja tuntemuspäivyri), mutta miten tämä voisi auttaa minua olemaan ahmimatta, laihtumaan? Ei taitaisi kuin suljettu osasto ja pakkoliikunta. Tai liikkuisin kyllä mielelläni, jos vain saisi motivoitua itsensä menemään.. Tai jos olisi mahdollisuutta pelailla porukassa erilaisia pelejä, siitä pitäisin.

Miksei Suomessa ole leirejä, fat camppejä? Siellä ruokailu olisi terveellistä ja liikuntaa tarjolla kellon ympäri! Futista, beach volleyta, säbää, pesistä, korista.. Kaikkea. Varma tapa laihtua ja hauskaakin varmasti olisi.

Toivoisin että olisi jo kesä. Voisi olla ulkona vuorokauden ympäri ja tehdä kaikkea hauskaa. Toisaalta toivon ettei olisi kesä. Haluan päästä kuntoon kesäksi, enkä kulkea vähissä vaatteissa näine läskeineni. Miksen saisi ensimmäistä täydellistä kesääni..

Päiväni alkavat valua huomaamatta ohi. Tuhlaan nuoruuteni.. Eilen päiväni kului näin: Aamulla kouluun, aamureenit, koulupäivä, kotiin, ahmin, oksennan, menen sängylle lepäämään, herään ilta yhdeksältä, teen pakollisen kouluaineen, menen nukkumaan. Hieno päivä eikö? En enää jaksa, tekee vain mieli nukkua. Nukkua pahan ohi ja herätä laihana. Muttei niin taida tapahtua. Olen pilannut elämän parhaan ajan - nuoruuden.

Uusi ulkoasu

2008-03-09T20:31:00.004+02:00

Heitin nyt tällaisen uuden ulkoasun. Mielipiteitä?

Ja kuvaa maisteltavaksi.

Remontti

2008-03-09T12:55:00.003+02:00

Viikon kipeily on nyt takanapäin ja uuteen nousuun yritetään lähteä, kiitos blairin idean. :)

Italian jälkeen painoni oli n. 75kg (jestas!), mutta nyt kipeenä olessani olen yrittänyt olla syömättä kovin paljoa ja paino on pudonnut 71.6kg, eli todella kiva! Tosin pelottava lukema.. Olen ennenkin saanut laskettua painon tuohon ja siita se onkin sitten iloisesti pompannut taas ylös. Mutta tällä kertaa yritän tosissani saada sen alas, kuinka kivaa olisikaan taas painaa kutosella alkavalla luvulla, ja sen jälkeen tuleekin pian vitonen..!

Kirjoitan nyt oman suunnitelmani seuraavalle kuukaudelle:

*Laihtumisvauhti on 1kg/vko.
*Päivässä liikuntaa blairin ehdottama 3h, tämän ansioista nyt vihdoinkin ryhdistäydyn koiran lenkittämisessä. Eli omat reenit ja se mitä niiden jälkeen jää puuttumaan kolmesta tunnista tulee tehdä esimerkiksi lenkkinä koiran kanssa.
*Terveellinen syöminen takaisin.
*Syö tarpeeksi usein ettei tule liian nälkä ja ahmiminen iske.
*Ei leipää, eikä voita. Tai kyllä harvoin ruisleipää ja sen päälle maksamakkaraa levitteeksi.
*Juuston käyttö hallintaan.
*Puuroa aamupalaksi. Mahdollisesti hedelmä jos mieli tekee.
*Hedelmät ja mehukeitot mahdollisina ylimääräisinä välipaloina.
*Mahdollisimman paljon kaikkea hyötyliikuntaa ja muutenkin ylimääräistä liikuntaa.
*Venyttely.

Minulla on yksi ylivoimainen motivaationlähde; mies. Sama mies, jonka kanssa seurustelin 4kk, sama, joka aiheutti kirjoittamiseeni pitkän tauon, joka oli ilkeämpi ja kusipäisempi kuin kukaan oli ollut - ja silti tunnun rakastavan häntä edelleen. Haluan näyttää hänelle mitä hän menetti. Kuukausi toisensa jälkeen suhteessamme vakuutin hänelle laihduttavani ja hehkutin kuinka kohta olisin laiha, tietenkin kutienkin vain koko ajan lihoen.. En näe häntä jollen oikein yritä osua samaan paikkaan hänen kanssaan, joten en näyttäydy näissä läskeissäni hänelle, vaan vasta 15 kiloa laihempana! Siinähän näkee yllätyksen, tunnistaako vielä samaksdi tytöksi. Mies sanoi minun näyttävän "perus naapurintytöltä".. Se loukkasi. Mahdanko näyttää vielä kun olen laiha, todella laiha, kauniin laiha! Haluan niin nähdä hänen ilmeensä kun hän tulee näkemään uuden kroppani, kuinka hyvältä se näyttääkään, ja kuinka se ei ole enää hänen omistuksessaan.

Eli n. 14 viikon päästä tämän pitäisi toteutua. 14kg on tällä hetkellä liikaa, mutta pian se on poissa! 22.6. tavoitepaino, 57kg, olisi saavutettu. Sitä ennen kilo viikossa.

Pic

2008-03-03T10:52:00.003+02:00

Olin hiihtoloman Italiassa harjoitusleirillä. Oli oikea syömishäiriöisen "paratiisi". Aamupalaksi suklaacroisantteja ja samalla linjalla koko päivä.. Plus tiestysti itse ostetut mässyt. En voinut hillitä itseäni mitenkään, tuloksena kolme kiloa lisää.. Viikossa! Hienoa minä..

En jaksa kirjoittaa nyt mitään kummoisempia, olen kipeänä ja se vie liikaa voimia. Otin kutienkin yhden kuvan itsestäni tänne laitettavaksi. Kuva on tietysti otettu sellaisesta kulmasta, ettei se näyttäisi niin hirveän pahalle, epätoivoinen yritys saada itsensä näyttämään laihalle - siinä onnistumatta.

Läski. Läskit jalat, perse roikkuu suorastaan.. Helvetin pienet rinnat vaikka rasvaa muualla riittääkin. Kuvottava.

51 koodia - mustat sydämet

2008-02-15T09:27:00.002+02:00

Kuinka kauan sä annat noiden aamujen sulle koittaa?
Ja kuinka kauan ennen kuin annat oikean elämän voittaa?

Vielä jonakin päivänä sinäkin myönnät itselles
On kaikki mennyt pieleen
Vielä jonakin päivänä sinäkin
Hautaat mustat sydämet
Syvälle mieleen

Mut sä oot mitä oot
Et sille mitään voi ellet tee elämällesi jotain
Ettei tarvii huutaa yksinään et

Anna mun mennä
Älä päästä irti
Ota musta kiinni
Älä koske minuun
Anna mun mennä
Älä päästä irti
Älä koske minuun
Ota mut syliisi

Etenkin viimeinen kappale tuntuu niin osuvalta. Haluan apua, mutta kukaan ei saa tulla lähelle. Erityisesti perheeni kanssa on näin. Kaikki tekoni, eleeni ja reaktioni suorastaan huutavat apua ja kertovat kuinka paha olo minulla on, mutta kun aletaan tivata, että mikä minulla on, niin kiellän kaiken ja käsken jättämään rauhaan. Kumpaa sitten haluan? En taida tietää sitä itsekkään..
Tai tiedän. Haluan ystäviä, jotka olisivat oikeita. Onneksi niitä on jo edes kaksi. Lisäksi haluaisin miehen. Olen taas pitkästyä aikaa sinkkuna ja edellinen suhde oli kauhein ikinä, siitä pitkä kirjoittamistaukoni. Haluan miehen, joka voisi ymmärtää ja auttaa minua, joka tukisi ja jonka kanssa voisin olla yhdessä.

Näin viime yönä iltaisen ahmimisen seurauksena painajaisia. Ystäväni jättivät minut keskelle jotakin kaupunkia, josta en tiennyt mitään, he vain lähtivät keskenään pois ja unohtivat minut siihen. Naurettavaa kyllä, herätessäni olin vihainen näille ihmisille, vaikka untahan se vain oli. Se sattui silti, vaikkei oikeasti tapahtunutkaan. Toisessa unessa vanhempani halusivat minun menevän naimisiin valitsemansa miehen kanssa, koska olin niin tasapainoton, eikä minulle voisi uskoa vastuuta miehen valitsemisessa. Muistan niin elävästi kuinka alttarilla itkin kaikkien vieraiden hymyillessä ja serkkujeni pilkallisesti nauraessa (oikeassa elämässä serkkuni ovat hirveitä. He pilkkaavat minua ja yrittävät saada minut aina huonoon valoon ja kertovat kuinka hyviä heidän lapsensa ovat jne.). Kuitenkin sormukset vaihdettiin ja olin naimisissa. Lisäksi näin vielä kolmannen painajaisen, jossa olin bussissa ja ikkunasta näin kuinka kaksi miestä raiskasi naista tien vieressä olevan puiston pihalla. Lähdin heti bussista ulos ja juoksin kohti puistoa, huutaen tuoretta aviomiestäni, joka oli bussissa mukanani, apuun. Hän vain vähätteli että "annetaan olla, jokainen hoitakoon omat asiansa". Jatkoin kuitenkin juoksemistani ja näin naisen makaavan maassa poliisien ympäröimänä, mutta raiskaajat juoksivat kauempana pakoon poliisien vain tuijottaessa naista. Jatkoin juoksemista korkokengissäni raiskaajien suuntaan ja huomasin tulleeni suuren väkijoukon keskelle, joka oli kerääntynyt yhteen jonkinlaisen tapahtuman takia. Kuitenkin pystyin erottamaan yhden miehen ja nappasinkin hänen takistaan kiinni ja haloin huutaa kovaan ääneen kaikille mitä hän oli tehnyt ja pyysin muilta apua. Myös toinen raiskaajista tuli paikalle. Ihmiset katsoivat hetken minuun ja luulin jo saavani heidät avukseni. He kuitenki vain kääntyivät pois ja jatkoivat omia tekemisiään. Yhtäkkiä tajusin olevani erittäin pahassa pulassa, myös miehet ymmärsivät tilanteen. Toinen miehistä, jota vielä pidin takista kiinni, otti kiinni käsivarrestani ja alkoi raahata perässään, toisen ottaessa kiinni vyörätöltäni ja repien samaan suuntaan kuin toinenkin mies, minun vastustellessani. Olin aivan paniikissa, kunnes näin mieheni tulevan vastaan. Ajattelin pelastuneeni, mutta vaikka huusin hänelle, rukoilin apua, hän vain katsoi minua hetken, käänsi sitten katseensa ja eräs ystäväni ilmestyi hänen viereensä. He ottivat toisiaan käsistä, suutelivat ja lähtivät kävelemään toiseen suuntaan. Minua taas vietiin pois päin ihmispaljoudesta, jonnekkin missä ei auttajia varmastikaan olisi. Sitten heräsin hiestä märkänä kyynelten valuessa poskiani.

Unta. Vain unta.

Hankikanto

2008-02-13T17:00:00.003+02:00

Tänään pakasti. Lumipeite pihassamme muuttui kantavaksi ja muistin lapsuuden hiihtoretket pihassa mukavasti hankikannon varassa eteenpäin liukuen. Otin koirani mukaan ja lähdimme kävelemään hangelle. Noin 20 kiloa painava koirani tassutteli pehmeästi ja kevyesti pihamme halki jättäen vain kovan lumikuoren päällä olevaan ohuttakin ohuempaan puuterilumikerrokseen hauraat ja kauniit tassunjäljet. Seurasin perässä. Astuttuani pari askelta rämähdin kovan kannen läpi lumeen, paljaat nilkkani raapiutuivat lumen kovaan reunaan ja minua palelsi. Mitä tapahtui? Minä, läski, reilu 70 kiloa hyllyvää tipahdin hankikannosta läpi, sillä eihän se norsua kannattele.

FAILURE.

Each of these days that draws us apart

2008-01-21T18:20:00.000+02:00

You and me
We used to be together
Everyday together always
I really feel
That I'm losing my best friend
I can't believe
This could be the end
It looks as though you're letting go
And if it's real
Well I don't want to know

Don't speak
I know just what you're saying
So please stop explaining
Don't tell me cause it hurts
Don't speak
I know what you're thinking
I don't need your reasons
Don't tell me cause it hurts

Our memories
Well, they can be inviting
But some are altogether
Mighty frightening
As we die, both you and I
With my head in my hands
I sit and cry

Don't speak
I know just what you're saying
So please stop explaining
Don't tell me cause it hurts (no, no, no)
Don't speak
I know what you're thinking
I don't need your reasons
Don't tell me cause it hurts

It's all ending
I gotta stop pretending who we are...
You and me I can see us dying...are we?

Anteeksi etten ole kirjoittanut, mutta en pysty.. Täytin kahdeksantoista ja juhlinnat eivät menneet ihan putkeen, eivät itseasiassa sinne päinkään. Se oli elämäni hirvein päivä, pahempi kuin uusi vuosi. Jännä kuinka saan paskaa niskaani enemmän ja enemmän, vaikka kuvittelen ettei enempää ole mmahdollista enää saada. En pysty vielä kirjoittamaan, en halua muistaa kaikkea taas uudestaan, sattuu liikaa. Tuon biisin sanat laitoin, koska ne tuntuvat sopivan tilanteeseen ja siihen liittyviin ihmisiin.

2008-01-14T21:45:00.000+02:00

Tänään oksensin kaksi kertaa ja olisin oksentanut vielä kolmannen kerran jollei äitini olisi juuri silloin tullut kotiin.

Mutta nyt niskasta kiinni! Sain vihdoin edes rippeen kuria takaisin, kun katsoin huippumalli haussa ohjelman. Ja aloin myös kirota sitä miksi olen tässä kunnossa, reilu vuosi sitten olisinkin voinut vaikka pyrkiä vastaavaan suomalaiseen formaattiin, johon rekrytointi on nyt käynnissä. En ikinä ole erityisen palavasti halunnut malliksi, sillä minulla ei ole ollut mitään mahdollisuuksia. Viime vuoden kropalla olisi ollut, olisi ollut hienoa kokeilla. Mutta nyt sitten itsekuri takaisin, laihtuminen käyntiin. Jos vielä vaikka tulisi uudestaan mahdollisuus osallistua tuollaiseen ohjelmaan tulevaisuudessa.. Olen myös tuijotellut kaipaavasti koulumme seinässä olevaa mallitoimiston mainosta.

Mutta huomenna.. Katsotaan onnistuinko.

2008-01-13T20:11:00.000+02:00

Söin tänään toisen kerran ja myös oksensin toisen kerran. Nyt ei homma ihan toimi.

thinspiration [huippumalli Alessandra Ambrosio]

2008-01-13T12:43:00.001+02:00

Dance, dance, we´re falling apart

2008-01-13T12:23:00.000+02:00

Yksi onnistunut päivä, mutta senkin kituutin ajatellen vielä normaaliakin enemmän ruokaa ja himoiten kaikkea syötävää mitä näin. Lopulta kun tänä aamuna kipitin bileistä kotiin ja ahmin. Sitten oksensin. Kaksi vuotta olen oksennellut, mutta vasta kaksi viimeisintä kertaa olen tajunnut kuinka ruuan saa huomattavasti helpommin ja nopeammin ulos. Sormet tarpeeksi syvälle, siinä on sen salaisuus. Ja kasvot taas tyylikkäästi mustelmilla, onneksi meikillä voi peittää naaman (muttei paskaa luonnetta [kapasiteettiyksikkö - hei neidit]).

Eilen siis olin illalla lähdössä kaverin bileisiin. Tosin lähtö meinasi jäädä vaatteiden vaihdon tasolle, sillä näytin kaikissa vaatteissa hirveältä. Ylipursuava läski, lehmä. Lopulta kuitenkin oli lähdettävä, kun olin kerran luvannut. En juonut (alkoholi on turhia kaloreita), joten ehkä se oli osasyy surkeaan menoon. Ilta oli kuitenkin joka tapauksessa hirveä, pystyin ajattelemaan vain sitä kuinka läski olen ja kuinka kauniita ja laihoja muut tytöt ovat. Tunsin itseni niin huonoksi, ja kaikki alkoi samantien ärsyttämään. Lsäksi sorruin soittamaan entiselle miehelleni, jonka kanssa juttu loppui aivan hetki sitten, enkä todellakaan ole päässyt yli. Enkä taida tulla pitkään aikaan pääsemäänkään. On typerää roikkua toisessa soitellen aina kun olen bileissä, mutta en vain pääse hänestä irti. Annan turhan etulyöntiaseman ottamalla mieheen yhteyttä vähän väliä, kyllä hän sen tajuaa että pystyy käyttämään minua kun kerran vieläkin välitän näin liikaa. Uskon vahvasti että asiat tulevat olemaan niin toisin kun pääsen taas laihaksi! Silloni asemat kääntyvät toisin päin, mies haluaa minua, ei pelkästään toisin päin. Silloin olen huomattavasti itsevarmempi ja pystyn näyttämään hänelle etten ole heikko ja kulje hänen perässään kuin jokin koira, tilanne on muuttunut.

Mutta ensiksi pitäisi laihtua, jotta tuo tilanne tulisi, joten se siitä.

I'm two quarters and a heart down
And I don't want to forget how your voice sounds
These words are all I have so I'll write them
So you need them just to get by

Dance, Dance
We're falling apart to half time
Dance, Dance
And these are the lives you'd love to lead
Dance, this is the way they'd love
If they knew how misery loved me

...

Why don't you show me the little bit of spine
You've been saving for his mattress
I only want sympathy in the form of you crawling into bed with me

Fall out boy - Dance, dance

2008-01-11T10:57:00.000+02:00

Eilinen meni hyvin, mutta tänään aamulla punnitsin itseni, paino ei ollut laskenut vaan noussut 200g. Yritin vakuutella itselleni etten ollut epäonnistunut vaan se laskee sitten seuraavana päivänä, mutta se nyt kuitenkin johti mielenheikkouteen.

Aamupalla ahmiminen oli taas todella lähellä, mutta sain rajoitettua pariin ylimääräiseen ruokaan, eikä siis ollut sinänsä paha juttu. Mutta! Puolta tuntia myöhemmin veli tuli huutamaan jostakin asiasta ja mikä olikaan reaktioni? Lähdin pois samasta huoneesta, koska en kestä kovinkaan hyvin kuunnella jonkun huutavan minulle.. Ja tie kulki suoraan jääkaapille, ennen kuin tajusinkaan oli mahaani kadonnut useita rasvaisia leipiä päällisineen, keksejä ja ties mitä.

Mutta tästä voisi varmaankin oppia jotain, vai mitä? En kestä tässä tilassa yhtään paineistusta, vaan reagoin siihen ahmimalla. Eli seuraavan kerran kun tällainen tilanne tulee, tiedostan sen ja yritän välttää sitä. Tarkoittaen että lähden vaikka ulos tai mitä vain, hetkeksi mahdollisimman kauaksi jääkaapilta.

Nyt sitten arvon menenkö oksentamaan vai annanko olla. Helpompi olisi antaa vain olla, olen kuitenkin niin tuskastunut oksentamiseen; saanko kaiken ylös, millainen olo sen jälkeen on jne. Lisäksi saan kasvoihini joskus mustelmia oksentamisesta.

Taidan mennä kuitenkin oksentamaan, joten tämä kirjoitus jää nyt tähän.

Go back in line!

2008-01-10T09:16:00.000+02:00

Kolme päivää ahmimista, sitten sain itseni takaisin ruotuun, kiitos eräälle tosi mukavalle miehelle, jolle uskoiduin ja hän tukee minua. Ja kiitos evelle, hänen ansiostaan sain lisää voimia ja intoa odottaa tulevaa!

Eve, olet ihaninta <3

Kolmen päivän ahmimisen ja yhden päivän hyvin vähän syömisen jälkeen yllätyin suuresti, en ole lihonut kuin 600g! Tuo yksi erittäin tiukka päivä todella pelasti minut ja motivaationi! Eilen siis söin tällaista:

aamu: jugurtti 70kcal

iltapäivä: kananmunasalaatti 100kcal

ilta: maksamakkaraa ja omena 100kcal

yht. 270kcal

Normaalisti en tee näin tiukkoja päiviä, vaan syön n. 500-1000kcal, riippuen liikunnan määrästä. Urheiluleireillä on syötävä enemmänkin, jotta jaksaa. Tuntuu vain helpommalta aloittaa ahmimisen jälkeen todella tiukalla linjalla ja jatkaa normaalisti vasta seuraavana päivänä. Tänään aamu alkoikin hyvin, olen syönyt pelkästään puuroa (100kcal). Ei ahmimista, vaikka ketään ei ole kotona ja riski ahmia kasvaa silloin huomattavasti. Taas lähdetään uuteen yritykseen, tavoitteena lopullinen onnistuminen. Ja yritän laihtua kilon viikossa, tämän viikon lopuksi on tavoitteena painaa 73kg. Kuulostaa teistä varmasti paljolta (ja se onkin!), mutta tästä nyt on lähdettävä.. Kohti tavoitepainoa; 57kg.

Nyt kaikille painonsa kanssa kamppaileville voimia, päivä kerrallaan, onnistuen, kohta ahmiminen ei tunnu edes houkuttelevalta ajatukselta! Laitoin ulkoasunkin muuten hieman uusiksi. Satuin muistamaan Uma Thurmanin, kun näin kaverini hyllyssä leffan Kill Billi. Thurman on ihanan keijumaisen laiha, hento, mutta voimakas nainen.

Ruuan määrä vatsassa on kääntäen verrannollinen onnellisuuteen

2008-01-08T13:41:00.000+02:00

Kaipaan niin paljon entistä. Sitä omaa, oikeaa ja iloista minääni. Ja sitä mihin kaikkeen se pystyi. Hyvä urheilussa, kympin oppilas, hyvä ystävä, vanhempiensa odotukset täyttävä lapsi, muiden ihmisten edessä kelvollinen ihminen..

Paino aiheuttaa ongelmani, sillä laihana ongelmat pystyi selvittämään. Kun ei ollut omia ongelmia oli aikaa kuunnella ystäviään, auttaa heitä ja pitää heidän kanssaan hauskaa. Oli mahdollista olla täydellinen ystävä. Tiedän olevani perfektionisti ja minua häiritsee paljon jollen ole hoitanut kaikkia asioitani, kuten nyt. Se vain lisää entisestään stressiä, oli hoitamaton asia sitten huoneen siivoaminen tai opintojen suorittaminen.

Olin viisi ja puoli päivää kuivilla. Kaikki sujui taas, olin aidosti iloinenkin hetkellisesti. Tyhjällä vatsalla reenaaminen tuntui hyvältä, ei ollut niin painava olo. Energiat tietysti loppuivat pitkässä reenissä, mutta sinnittelin loppuun asti. Kolmen päivän leiri sujui hyvin, kunnes viimeisen reenin jälkeen tulin kotiin. Äitini oli tehnyt pizzaa ja ruokakaupassa oli käyty ja sieltä mukana tuotu mitä ihanimpia herkkuja. Yritin vastustaa, mutten enää pystynytkään, ahmin. Tuli seuraava päivä ja verensokerin heitellessä oli kahta vaikeampi syödä oikein, joten ahmin. Entä nyt tämä kolmas päivä? Luovutin suosiolla, ahmin. Eilen oksensin yhden ahmimiskerran jälkeen, mutta sitten jätin senkin, en jaksanut, ahmin vain. Nyt voin erittäin huonosti, sekä fyysisesti että henkisesti. Joulun aikaiset ajatukset palasivat takaisin, siitä en vielä olekaan tainnut kirjoittaa.

Olin silloin erittäin lähellä reunaa. Joulun olin pohjalla, olin kännissä perheen yhteisessä joulupöydässä ja uuden vuoden jälkeen itkin enemmän kuin aikoihin. Silloin illalla vieressäni pöydällä oli myös kasa erilaisia kolmiolääkkeitä, jotka ajattelin ottavani. Puhelinsoitto keskeytti kuitenkin kaiken ja päätin sen jälkeen yrittää vielä, koska minun oli joka tapauksessa odotettava seuraavaan päivään jotta voisin puhua erään minulle tärkeän miehen kanssa, selvittää mikä meidän tilanteemme on. No tulos siitä oli ettei meillä mitään tilannetta ole. Ja miksi ei? Olen tasapainoton. Ja se mitä hän ei sanonut, mutta minkä itse tiedän, olen läski. Yritin sen jälkeen tosissani saada itseni kuntoon, viisi onnistunutta päivää, mutta nyt.. Back to square one.

En tiedä kuinka jatkaisin tästä. Koulussa en ole käynyt. Sain juuri valmentajalta harjoitusohjelman, jota pitäisi alkaa toteuttamaan, mutta en saa mistään tarpeeksi motivaatiota tehdäkseni sen. Voin vain huonosti, koska vatsani on halkeamaisillaan ruuasta.

Meeting

2007-12-31T14:09:00.000+02:00

Miettiessäni erilaisia keinoja, joilla saisin motivoitua itseni ulos tästä ahmimisputkesta ja takaisin laihduttamaan ja mieleeni juolahti tällainen ajatus:

Olisi hienoa jos voisi koota yhteen pienen porukan syömishäiriöisiä jonkun kotiin ja oltaisiin siellä ainakin muutama päivä. Ohjelmassa oikeanlaista syömistä ja liikuntaa, toisten tuella! Heikkoja hetkiä ei tulisi, kun muut olisivat tsemppaamassa ja porukalla saataisiin hyvin erilaisia joukkuepelejä pystyyn.

Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Noh, ehkäpä se on hieman utopistinen ajatus, mutten pitäisi sitä siltikään mahdottomana. Ja sen avulla saataisiin kaikille lisää voimia kamppailla lihavuutta vastaan ja laihtua.

uusi blogi

2007-12-30T21:46:00.000+02:00

Päätimme even kanssa aloittaa molemmat kirjoittamaan omaa blogia. Vanillaflake on siis jatkoa even kanssa pitämästämme yhteisestä blogista http://ourdenial.blogspot.com/ . Even oma blogi löytyy osoitteesta http://itsmywall.blogspot.com/ , suosittelen vierailua siellä!

Tässä tämä alustuspuhe, en kauheasti jaksa tällä kertaa kirjoitella enempää. Sen sanon että huonompaan suuntaan ollaan menossa, jouluna oli lähellä etten yrittänyt tappaa itseäni, masennus otti vallan.. Mutta katsotaan lisää tästäkin toisella kerralla.